VIHA JA ROHKEUS TUNTEA

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)

26.2.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Me jotka sallimme sielun olla kehossamme ja elämässämme, olemme havainneet, että koemme kaikkien aspektiemme integroitumisen, mihin sisältyy kaikkien tunteidemme hyväksyminen, myös ns. synkkien tunteiden.

Viha, suru, turhautuminen, kauna. Kaikki nämä ovat osa ihmiskokemustamme. Ne ovat mielen tuotoksia. Ne eivät ole totuutemme, ne eivät heijasta ikuista itseämme, mutta niiden lakaiseminen maton alle ei saa niitä menemään pois.

Useimmat ihmiset eivät osaa käsitellä ns. synkkiä tunteitaan. Pelkoa, surua, epäilyä, vihaa. Meillä ei tarvitse olla oppiarvoa psykologiassa nähdäksemme, että ihmiset ovat mahtavia näiden tunteiden välttämisessä, niiden työntämisessä alas, niiden lääkitsemisessä ja sitten monissa tapauksissa niiden ilmaisemisessa tuhoisasti.

Me, tässä samanmielisten sielujen yhteisössä, olemme omassa tietoisuudessamme paikassa, jossa meidän ei tarvitse olla huolissaan toisten satuttamisesta tai Smith and Wessoniin tarttumisesta. Mutta elämme edelleen maailmassa, jossa vanhoja tarinoita esitetään.

TRAGEDIAT

Ampumisriehumiset joita näemme kouluissa ja muissa julkisissa paikoissa, näyttävät henkisen tasapainottomuuden sattumanvaraisilta teoilta, mutta ne ovat sen pitkäaikaisen vihan ilmentämistä kulttuurissamme, johon ei ole tartuttu.

Tietysti viha juontuu aina Adamin haavaan saakka, joka on maskuliinisuuden tunne, että feminiinisyys on hylännyt. Syvällisempää ymmärrystä postauksestani " He Said, She Said".

Ei myöskään ole sattumaa, että pahantekijät ovat pääasiallisesti valkoisia ja miespuolisia. Poikia ja miehiä. Enimmäkseen paljasjalkaisia Amerikan kansalaisia. Maan joka perustettiin ihmisoikeuksille, joista yksi oli oikeus kantaa asetta.

Tyrmistys joka on syntynyt näiden järjettömiltä vaikuttavien väkivallantekojen tuloksena, on ymmärrettävää, ja täytyy tarttua asioihin, jotka on lakaistu maton alle. Paremmat asekontrollilait, ensinnäkin.

Mutta näiden tekojen alkuperä ulottuu kauas noiden yksilöjen henkisen sairauden yli, eikä ongelmana ole vain heikko asekontrolli. Maskuliinisuudessa on suurempi tunteiden tukahdutusongelma, mikä aiheuttaa pelko- ja haavoittuvuustunteiden korvaamista.

Kyse on feminiinisyyden täydellisestä kieltämisestä. Haluttomuudesta hyväksyä surun ja murheen tunteet. Kyse on myrkyllisestä tasapainottomuudesta yksilössä, joka uskoo … vaikkakin tiedostamatta … että todellinen vaara, todellisia tunkeutujia, ovat tunteet.

Ja tämä henkinen sairaus elää ja voi hyvin kulttuurissamme, joka ihannoi miehekkyyttä ja liittää sen aseisiin ja väkivaltaan. Se soluttautuu kaikkeen ja on hillitöntä mediassa, televisiossa, elokuvissa ja videopeleissä.

On surullista kerrottavaa, että ihmisten on mukavampaa katsella toisten räjäyttämistä televisio-ohjelmissa, elokuvissa ja videopeleissä, kuin katsella kahta ihmistä rakastelemassa, erityisesti kahta samaa sukupuolta olevaa.

Ylipäällikkömme on sanonut ilkeämielisiä asioita rintaruokkivista naisista tai naisten kuukautiskierrosta ja samaan hengenvetoon ihannoinut väkivaltaa henkilökohtaisella ja poliittisella tasolla.

Jos kysyy ihmisiltä, miksi he tuntevat tarvetta varustautua aseella, he sanovat, että kyse on heidän perustuslaillisesta oikeudestaan suojella itseään ja omaisuuttaan. Mutta kun katsoo raakaa dataa, se heijastaa jotain huolestuttavaa. Nämä ihmiset jotka väittävät puolustavansa itseään, hankkivat aina enemmän ja enemmän useita tuliaseita, jotkut armeijakaliiberia. Miksi tarvitaan henkilökohtaista arsenaalia?

Monet kertovat, että he ovat valmistautuneita hallituksen vallankaappaukseen. En ole varma, tarkoittaako se, että jonain päivänä he kaappaavat vallan hallitukselta, vai että he pystyvät puolustautumaan, jos ja kun hallitus muuttuu tyrannimaiseksi ja hyökkää kaikkien Amerikan kansalaisten kimppuun.

Joka tapauksessa se on absurdia. Se on selvästi ylikompensointia. Heistä tuntuu valtavan haavoittuvalta, mutta kyse ei ole mahdollisesta tunkeutujasta tai armeijan invaasiosta – (perustuslain?) toisesta muutoksesta huolimatta.

Hymyilen itsekseni, kun näen kahvilan pihaan pysäköitynä monsteriautoja, valtavine renkaineen ja pönkitettyine runkoineen. Mietin, mitä ihmettä he yrittävät todistaa itselleen.

Jotkut merkit riittämättömyyden tunteista ovat hienovaraisia, jotkut silmiinpistäviä. Jatkuva ja kyllästyttävä teoria ja vitsi on, että kompensoidaan joitain navan alla.

Mutta kyse on oikeasti herpaantumattomasta tunteiden pelosta. Herkän puolensa pelosta. Eikä se ole vitsi. Se tappaa, mutta ei hyvällä tavalla. Kun systemaattiseen vihaan ei tartuta eikä sitä ymmärretä tukahdutettujen tunteiden sivutuotteeksi, sellaisten kuin hylkäämisen tunne, mikään ei oikeasti muutu.

Kaikki eivät ilmaise vihaansa yhtä äärimmäisillä tavoilla, mutta voit olla varma, että se ilmentyy jonnekin – joko suhteisiin tai terveysongelmiin. Ja sitä voi olla myös naisissa, joilla saattaa olla tasapainoton maskuliinisuus, maskuliinienergian myrkyllinen komponentti itsessään.**

Siis aggressiivisuus ei ole ainoastaan kulttuurimme suvaitsemaa, vaan myös ihannoimaa, eikä kukaan oikein tiedä, miten muuttaa tätä kestävästi. Kun tuo aggressiivisuus muuttuu väkivallaksi, sormi osoittaa liian helposti saataviin aseisiin, tehottomiin poliisivoimiin, vihamieliseen kotiympäristöön ja henkiseen epävakauteen.

Näistä asioista kannattaa tietysti olla huolissaan. Ja niihin on tärkeää tarttua, mutta me tiedämme, että ongelma menee paljon syvemmälle. Tarkastelemme maailmaa myötätuntoisesti, mutta tiedämme, että pitkäaikaiset ratkaisut raivon vaikeisiin seuraamuksiin vaativat muutosta ihmistietoisuudessa. Se merkitsee omien pelkojensa kohtaamista myötätuntoisesti, ja se merkitsee irtipäästämistä syyttelystä ja uhriudesta.

Siinä on ansa, koska uhrius on houkuttelevaa. Se on syvälle juurtunut massatietoisuuteen. On paljon helpompaa esittää toisten ihmisten tai omien tunteiden uhria, kuin ottaa täysi vastuu omista luomuksistaan.

Niinpä asiat eivät muutu kovin paljon, ennen kuin ihmiset ovat valmiita ottamaan tuon askeleen. Ja yleensä asioista täytyy tulla melko epämukavia, ennen kuin ihmiset ovat valmiita sanomaan: "Riittää! Teen, mitä ikinä täytyy, mutten voi tehdä enää tätä."

Kun opettajia pyydetään aseistautumaan oppilaiden suojelemiseksi, sen pitäisi olla varoituskello siitä, että asiat eivät toimi järjestelmässä, kuten on nyt. Kun ns. vapaan maailman presidentti kerskailee naisten huonolla kohtelulla, kun hän ei yritä kätkeä naisvihaansa, kun hän iloisesti väittää, että hän voi tappaa ihmisen kadulla eivätkä ihmiset välittäisi … kellojen pitäisi pärähtää soimaan kaikkialla.

HYVÄT UUTISET

Nyt on merkkejä, että feminiinisyys on irrottautumassa syyllisyydestään ja häpeästään, tarpeesta lievittää miesten vihaa. Se on valmis haavoittuneesta miehestä huolehtimisen osalta. Maskuliinisuus tuntee sen ja on väliaikaisesti hukassa. Se tuntee itsensä haavoittuvammaksi kuin koskaan. Sen täytyy nyt oppia elämään omien hylkäämistunteidensa kanssa.

Eivät miehet eivätkä naiset koe todellista vapautta, johon sisältyy turvallisuus, ennen kuin he sallivat maskuliini- ja feminiiniosiensa integroitumisen. Ennen kuin he ovat valmiita katsomaan sisälleen myötätuntoisesti ja kärsivällisesti. Siihen saakka ihmiset jatkavat myrkyllisen pelin pelaamista. Sitä peliä ei kukaan koskaan voita.

**Miehenä oleminen ei merkitse, että on automaattisesti myrkyllinen. Maskuliinisuudessa on kuitenkin myrkyllinen komponentti, joka on normalisoitunut kulttuurissamme ja joka määrittelee itsensä aggressiiviseksi, stoalaiseksi, kilpailuhenkiseksi ja oikeutetuksi väheksymään ja hallitsemaan muita, erityisesti naisia.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.