MASSAHYPNOOSI

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)

19.10.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Katselin, kun hypnotisoija vakuutti tavalliselle miehelle, että tämä oli lahjakas kirurgi ja hän tekisi kohta hengenpelastavan leikkauksen munakoisolle. Oli mielenkiintoista nähdä tuon miehen käyttäytymisen muuttuvan hyvin radikaalisti ja hänen otsansa alkavan hiota, kun hän alkoi kaivaa tuota vihannesta muoviveitsellä. Tuolla hetkellä hän uskoi ehdottomasti, että tuo violetti tuote oli jonkun aivot.

Ja tiedämme, että hypnotisointia tapahtuu säännöllisesti eivätkä useimmat ihmiset tiedosta sitä. Ihmismieli on ehdollistunut noudattamaan käyttäytymis-, ajattelu- ja tunnemalleja. Keho noudattaa sairausmalleja.

Ovemme ulkopuolisessa maailmassa ihmisiä ehdollistetaan enimmäkseen pelkomallilla. Heille vakuutetaan systemaattisesti, että maailma on vaarallinen puutteen paikka. Sinun on parasta ottaa vitamiinisi, käyttää turvavyötä, tehdä kovasti töitä, syödä oikein, kuntoilla, löytää puoliso ja suojella omaisuuttasi. Mutta miten paljon iloa nämä toimet tuovat ihmisille? Se on toimimista selviytymispelosta, minkä joukkoon on siroteltu vähän olutta ja pizzaa viikonloppuisin.

Kun mielen sallitaan tehdä niin, se menee äärimmäisyyksiin suojellakseen ihmistä. Se ottaa itsestäänselvyytenä, että pelot ovat todellisia. Jotkut ovat tietysti, ja paikallaan itsesäilytysvaiston vuoksi. Yleensä emme kävele liikkuvan bussin eteen tai laita kättä kuumalle levylle. Emme vietä useita tunteja auringossa, käytämme lämpimiä vaatteita talvella jne.

Mutta joitain tekoja motivoivat irrationaaliset pelot. Aseiden varastoiminen hallituksen hyökkäyksen varalta. Jonkun äänestäminen, koska hän lupaa suojella homoilta, muslimeilta, mustilta, meksikolaisilta, hondurasilaisilta pakolaisilta ja kunnianhimoisilta naisilta.

Pelko saa aikaan irrationaalisuutta ja äärimmäisyyttä. Se synnyttää viharyhmiä, kuten valkoisen ylivallan kannattajat, miesylivallan kannattajat, KKK, antimuslimit, ja nämä laittavat väärän yhtäläisyysmerkin naisten, homojen ja vähemmistöjen tai valkoisten miesten sortamiselle. Heidän mielensä on vakuuttanut heille, että he ovat uhreja ja heitä täytyy suojella hinnalla millä hyvänsä. Tilanne joka ei ole kovin erilainen kuin munakoisoa leikkelevä ystävämme.

Mutta ainoastaan ekstremistit eivät ole oman itsepetoksensa kohteita. Monet ihmiset elämän kaikilta alueilta tekevät valintoja tunnekeskuksestaan käsin ja uskovat, että he tarvitsevat suojelua mahdollisilta vihamielisiltä vallankaappauksilta. On niissä kyse sitten maahanmuuttajista, mustista, juutalaisista, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä tai … taivas varjelkoon, naisista.

Pelko tulemisesta korvatuksi näillä ryhmillä, sukupuolilla tai roduilla tuntuu absurdilta meistä, mutta heistä se näyttää todelliselta uhalta. He tukevat nopeasti narsistisia ja auktoritaarisia johtajia, joiden eettisten standardien puute ei ole ongelma heille. He pysyvät uskollisena omalle miehelleen, vaikka mikä olisi, kunhan hän lupaa suojella heitä.

Tämä muistuttaa minusta väkivaltaista isää tai aviomiestä. Hän ei ehkä oikeasti pysty suojelemaan tukijaa tai valtuuttajaa eikä itse asiassa ole oikeasti mitään pelättävää, mutta tuttuus vie voiton.

He ovat tottuneet väkivalta- ja pelkomalleihin, ja he jatkavat noita malleja ja käyttäytymistapoja, koska he ovat kauhuissaan muutoksesta. Muutos vaatii heitä kaikkia tutkimaan itseään. Katsomaan sisään, kohtaamaan pelot ja rakastamaan itseään ja antamaan anteeksi itselleen. Ei niin, että he ovat tehneet mitään väärää, mutta syvällä sisällä he tuntevat syyllisyyttä ja häpeää. Kaikki mitä ei tunnusteta omassa itsessä, projisoidaan poikkeuksetta ulospäin.

Muutos merkitsee, että mallit on rikottava, hajotettava ja päästettävä irti. Ja sitä teemme aina uudestaan tässä ylösnousemusmaassa. Siitä syystä elämämme on käännetty ylösalaisin ja nurinpäin. Tämän prosessin haastavin aspekti on mielen otteesta vapautuminen.

Mieli ei ole vihollinen. Mutta se näkee vihollisia kaikkialla. Se on tehnyt hyvää työtä elämämme järjestämisessä, kun ottaa huomioon, ettei sillä ole ollut apunaan niin paljon sieluamme, kuin sillä alkaa olla nyt.

RYHMÄAJATTELU

Voimakas malli massatietoisuudessa on tarve kuulua joukkoon. Ihmisen täytyy tuntea olevansa osa yhteisöä tai ryhmää, ja ilman tuota kuulumisentunnetta ihminen voi masentua syvästi tai pahempaa. Hän voi järkyttyä mieleltään.

Kun siirrymme pois massatietoisuudesta, huomaamme, että ystävämme ja erityisesti perheemme yrittävät vetää meidät takaisin. Ja massatietoisuus itsessään yrittää oikeasti estää meitä tulemasta itsenäiseksi. Myös tietyt new age ja henkiset ryhmät puhuvat ykseydestä ja yhtenäisestä tietoisuudesta.

Mutta ylösnousemuksen myöhemmissä vaiheissa tulee oivallus, ettemme voi palata takasin pehmeään ja "pörröiseen" ykseyteen. Itse asiassa meistä tulee itsenäinen. Siirrymme pois ryhmäajattelusta. Useimmat meistä eivät oikeasti koskaan sopineet joukkoon, mutta yritimme kuitenkin.

Erona on nyt, että tajuamme, ettei meidän pitänytkään koskaan sopia joukkoon. Hajotamme malleja ja hypnoosia, ja se hämmentää meitä jonkin aikaa. Se on täysi uusi käyttöjärjestelmä.

Sen lisäksi olemme siirtymässä ajan, ja myös paikan, ulkopuolelle sellaisena, kuin olemme tunteneet sen. Siinäpä vasta hämmennyksen aihe! Mutta olet luultavasti huomannut, että asiat eivät asetu riviin entiseen tapaan. Aika on joustavampaa. Paikka tuntuu erilaiselta. Yhtenä hetkenä tuntuu raskaalta, seuraavana iloiselta. Vaivattomuus ja helppous alkaa korvata yrittämisen ja asioiden vuoksi kamppailemisen.

Minulta vei pitkän aikaa oivaltaa, ettei minussa ole mitään vikaa. Ongelma on muilla ihmisillä. Pilailen, tavallaan.

Minulta vei myös tovin tunnistaa, etten voi selvittää tätä. Mieltäni ei ole suunniteltu tekemään sitä. Kyse on tämän luonnollisen prosessin sallimisesta hajottaa mallit ja hypnoosi, ja se tekee sitä. Se oikeasti tekee.

Yhtäkkiä minun tekee mieli parmesaanimunakoisoa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.