OLEMMEKO JO PERILLÄ?

Kirjoittanut Maria Chambers ( soulsoothinsounds.wordpress.com)

13.5.2018

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun pienenä lapsena istuin keittiön pöydän ääressä, ajelehdin usein omaan maailmaani. Äiti sätti minua: "Herää! Sinä haaveilet!" Ja toisilla kerroilla kun asiat eivät menneet sujuvasti minun kannaltani ja olin vihainen ja kärsimätön, koska asiat eivät tapahtuneet haluamallani tavalla, hän kertoi, että minulla oli hyvin epärealistinen näkemys elämästä.

Ja hän oli oikeassa. Minulla tosiaan oli epärealistinen näkemys tästä aika-avaruustodellisuudesta. Mutta toisaalta olin aikamielessä äitiä paljon lähempänä ei-fyysisten ulottuvuuksien kokemista. Olin juuri vasta tullut välittömästä ilmentämiskokemuksesta. Jossain alitajunnassani tiesin, että ilmentäminen oli välitöntä.

En ollut vielä tietoinen siitä, että olin eri syistä täällä fyysisyydessä kokemassa hidastetun version noista ilmentymisistä. Mutta lapsena tämä odottelujakso ei liittynyt mitenkään minuun. Esimerkiksi, koettuani useita vuosia elämää tyttönä 1950-luvulla, päätin, että menisin yhtenä iltana nukkumaan ja heräisin poikana.

Ilmaisin aikomukseni ja oikeasti odotin kohtaavani nuoren pojan, kun näin kuvani vessan peilistä seuraavana aamuna. Olin hyvin pettynyt – lievästi sanottuna. Jumissa olemisen tunteesta puheen ollen … Minulta kesti monta vuosikymmentä oivaltaa, että valitsin sukupuoleksi naisen tarkoituksenani auttaa naisten dynamiikan muuttamisessa ja tuoda kipeästi kaivattuja feminiinienergioita tälle planeetalle.

Ja pikakelaus eteenpäin: tässä sitä ollaan – monet meistä ovat menossa päistikkaa valaistumiseensa ja taas kerran tuntuu etanan vauhdilta. Tai tavallaan jumittamiselta samassa "hokemassa". Juuri kun ajattelet pärjääväsi hyvin ja pääseväsi jyvälle näistä uusista energioista, jotain tulee täydeltä laidalta. Ja taas kerran luottamusta koko tähän prosessiin horjutetaan, tai pahempaa: haluat vain pois täältä.

SIETOKYKY ALLE NOLLAN

Näyttää siltä, että kun taajuutemme jatkuvasti nousee ja sitten meille annetaan jokin 3D-haaste, se tuntuu eksponentiaalisesti pahemmalta ja kaiken epämukavuuden – fyysisen tai tunnepuolen – sietokyky menee alle nollan.

Ja nämä voivat olla asioita, jotka "aiemmassa", heräämistä edeltävässä elämässämme sivuutettiin olankohautuksella vain "yhtenä noista asioista". Vain osana jokapäiväistä elämää maan päällä. Mutta meille jotka olemme siirtymässä korkeampiin ulottuvuuksiin ja joiden vielä täytyy kokea hyvin fyysinen, hiilipohjainen keho ja 3D-todellisuus, nuo asiat voivat tuntua olevan liikaa, vaikka ovat pikkujuttuja. Tiedämme, että saatamme ylireagoida, ja tiedämme, että mielemme menee pahimpaan skenaarioon, mutta silti meillä ei vain ole kärsivällisyyttä.

Mietimme, mistä muusta meidän täytyy vielä selviytyä, vaikkakin jumiutuneista energioista irtipäästämisen nimissä? Tulemme kohtaan, jossa sanomme: "Riittää! Valmista! En ole kiinnostunut loputtomasta uudelleenkalibroinnista tai loputtomasta irtipäästämisestä." Ja kenties olemme valmis, mutta mielemme täytyy saada tolkku kaikista "keskeytyksistä" matkan varrella.

Monet ovat kertoneet, että viimeaikaiset energiat ovat olleet vielä intensiivisempiä ja heidän elämässään on ollut tavallista enemmän häiriöitä. Itselläni – ja epäilen, että myös muilla tässä prosessissa – turvallisuusasioita tulee esiin. On turvattomuuden tunnetta kehossa, tässä ympäristössä tai vain yleistä haavoittuvuuden tunnetta. Ja tätä pahentaa irrallisuuden tunne ja tavallaan tylsyys.

#MitäVittuaTapahtuu?

Siis tylsyyden tilassa on helppoa tuntea ylivoimaiseksi pienikin harmi. Luulen, että otimme monet asiat tyynesti ennen heräämistämme, koska meillä oli enemmän intohimoa. Vaikkakin tuo intohimo generoitiin ulkopuolisista ihmisistä ja tapahtumista. Ja toisinaan myös draamasta.

Siis voimme löytää itsemme nyt oudosta ei-kenekään-maasta. Emme enää tunne yhteyttä ovemme ulkopuoliseen maailmaan, kuitenkaan emme tunne jatkuvampaa yhteyttä sieluumme. Voi siis taatusti tuntua "mitä vittua" -hetkeltä. Kenties voimme aloittaa ylösnousemus-hastagin #MitäVittuaTapahtuu? puhdistamaan huoltamme ja turhautumistamme.

Mutta minua varoitettiin siitä, ettei olisi kovin helppoa, ennen kuin olisi. Ja sitä kutsutaan "ympyrän sulkeutumiseksi". Muistaen kykymme ilmentää välittömästi ja tietäen, että kaikki on hyvin. Että olemme turvassa.

Mutta kuumottavaksi kysymykseksi jää – kuten minulla oli tapana loputtomasti tiedustella isältä Oldsmobilemme takapenkillä, kun ajelimme sunnuntaisin maalle – "Olemmeko jo perillä?"

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.