HEMMETIN HYVÄ ELÄMÄ

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)

11.7.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mikään ei kerro draamasta, traumasta, tuskasta ja kärsimyksestä niin kuin kantrimusiikki!

Minun täytyi lakata ahmimasta Nashville-sarjaa. Ilmeisesti kauteen 5 – Ranya kuolee. En nähnyt sen tulevan. Se oli vähän liian traumaattista minulle. Minusta hän oli yksi hahmoista, jotka pitivät koko sarjan kasassa. Olen varma, että siitä tulee mielenkiintoinen epilogi, ihmiset kokoontuvat yhteen ja voittavat surunsa. Mutta oikeasti, se on vähän liian synkkää minun makuuni. Tavallaan kuin Täydelliset naiset olivat. Niinpä hylkäsin tuon ohjelman kokonaan.

Se oli äärettömän kiinnostavaa. Lumoavaa. Minut todella vieteltiin ja vedettiin mukaan. Tavallaan kuten ennen tapahtui uutisten kanssa. Oloni ei ollut aina kohonnut sen jälkeen. Kai se oli hyvä pakopaikka. Jotain missä mieleni pystyi pelaamaan. Mutta kysymys itselleni tässä kohtaa on: olenko halukas jatkuvasti traumatisoitumaan uudestaan ja avaamaan haavat pelkästään viihteen vuoksi?

Nashvillessä oli kyse draamasta, traumasta, tuskasta ja kärsimyksestä sekä siitä taiteesta ja musiikista, jota ilmestyi esiin tuosta tuskasta. Mutta kaikessa siinä on kyse 3D:stä. Siinä on kyse kaksinaisuudesta. Siinä on kyse jonkin etsimisestä itsensä ulkopuolelta, tunteakseen olevansa ehjä ja kokonainen.

Jätin tuon maailman. Useimmat tätä lukevista ovat jättäneet myös. Mutta on hyvin helppoa tulla vietellyksi takaisin tuohon maailmaan. Ihmisillä, viihteellä, uutisilla ja myös omilla rajoittuneilla ja pelontäyteisillä ajatuksillamme.

Kyllä, minusta tuntuu vähän surulliselta päästää irti Nashvillen ja Täydellisten naisten kaltaisista sarjoista. Mutta tämä on oman iloni ja oman vapauteni vuoksi. Minun täytyy löytää jotain muuta itseni viihdyttämiseen.

Mutta hyvästien jättäminen Raynalle oli kuin hyvästien jättämistä tuolle rakastavalle, vahvalle ja myötätuntoiselle äidille, jota minulla ei koskaan ollut. Kaipaan häntä. Mutta minulla on hänet nyt, eikö vain? Hän on aivan tässä. Oma hoivaava energia sisälläni. Ja oma rakastava sieluni. Se ei ole ehtoihin perustuvaa rakkautta. Se on luottamukseen ja keskinäiseen kunnioitukseen perustuvaa rakkautta. Tämä rakkaus ei ole tuskallista sen vuoksi. Se saattaa jäädä tunnistamatta sen vuoksi. Ihmisten välinen rakkaus on vain rajoittunut versio, aneeminen versio, sielun aidosta rakkaudesta.

Ihmisillä on suuri kyky rakkauteen, mutta aito rakkaus vaatii vähän totuttelua. Sielu ei tuo itseään esille elämässämme. Se ei tuomitse meitä. Se ei pelasta meitä. Mutta sillä on mitä suurinta myötätuntoa meitä kohtaan. Ja kun vapautamme draaman ja trauman energiakentästämme, sielu voi yhdistyä kanssamme paljon helpommin. Ja sitten elämämme heijastaa sitä meille. Tuoden meille suurempaa rauhaa ja iloa.

Siis on meidän eduksemme sallia ne tunteet, joita tulee esiin, kyllä – mutta ei samaistua niihin. Tiedä, että mieli on sepittänyt nuo raskaat tunteet. Eivätkä ne korvaa täysivaltaisen sydämemme ja sielumme aitoja tunteita. On hyvä itkeä ja suuttua. Jumiutuneiden energioiden puhdistaminen on aina hyväksi meille. Jujuna on ymmärtää, että nuo tunteet eivät edusta sitä, kuka oikeasti olemme.

Kun katselen Nashvillen kaltaisia televisiodraamoja, näen, miten ihmiset toistavat jatkuvasti samoja kaavoja, samoja tarinoita uudestaan ja uudestaan sen kanssa, jonka kanssa he sattuvat olemaan.

Laulut ovat kauniita, mutta niissä kaikissa on kyse yksipuolisen rakkauden tuskasta, jossain muodossa. On kyse sitten rakkaudesta vanhemmalta, ystävältä tai puolisolta. Ja missä voisi olla enemmän kyse tuskasta ja kärsimyksestä ja yksipuolisesta rakkaudesta kuin kantrimusiikissa?

Itse asiassa jos katsotaan mitä tahansa rakkauslaulua laajemmasta perspektiivistä, se on laulu ihmisen kaipauksesta yhdistyä taas sielun kanssa. Laulamme siitä, että kaipaamme sielua ja olemme vihainen sielulle meidän hylkäämisestämme tai siitä, minkä olemme hahmottaneet hylkäämisenä. Laulamme siitä, miten sielu tekee meidät onnelliseksi ja miten emme voisi kuvitella elämää ilman sitä. Miten sielu täydentää meidät.

HYVÄSTI DRAAMA

Nashville-televisiosarjassa jokaisen hahmon tarina on kerroksinen ja kaunis omalla tavallaan. Mutta ne ovat vain tarinoita.

Olen sanonut tämän monta kerta, mutta minun täytyy jatkaa sen sanomista, koska se on totta ja se on uskomatonta. Me jotka olemme heränneet ja siirtyneet vastuun ottamiseen luojajumalina … päästämme irti tarinoistamme.

Olemme päästäneet irti rakkauden etsimisestä kaikista vääristä paikoista, ja "väärillä paikoilla" tarkoitan kaikkea itsemme ulkopuolella. Olemme päästäneet irti energioiden prosessoinnista toisten puolesta. Koska siinä kohtaa missä olemme, tiedämme, ettei se palvele enää meitä tai ketään muuta.

Sen seurauksena meistä voi tuntua tyhjentyneeltä ja tavallaan intohimottomalta. Haluamme tuntea jatkuvammin tuon sieluitsemme ilon. Mutta osa ongelmaa on, että odotamme (mieli odottaa), että meistä tuntuu samalta kuin kaksinaisessa järjestelmässä, jossa rakkaus oli sidottu tuskaan ja kärsimykseen. Tuossa järjestelmässä uskoimme, että jos emme olleet mustasukkainen tai sydämemme ei särkynyt rakkaamme hairahtuessa tai jättäessä meidät, niin se ei ollut aitoa rakkautta. Jos emme ollut huolissamme lähimmistä ihmisistämme tai osaaottava heitä kohtaan, luulimme, ettemme rakastaneet heitä tarpeeksi. Rakkaus ja tuska oli vääjäämättä sidottu yhteen.

En sano, että haluamme tuntea kaiken tuon trauman taas. Mutta on hyvä korostaa, että mieli saattaa olla huomaamatta sen rakkauden, jota saamme suuremmalta itseltämme. Koska mieli on ehdollistunut kokemaan rakkauden sellaisena, minkä joku tai jokin ulkopuolinen voi antaa ja ottaa pois.

Monet meistä ovat tunteneet tuon sielumme aidon rakkauden, vaikka se näyttääkin katoavan, ja se on sanoinkuvaamatonta. Se on täyttä ja jopa vähän pelottavaa. Siitä ei tarvitse maksaa hintaa. Sitä ei tarvitse ansaita. Siinä ei ole tuskaa, eikä siihen liity ehtoja.

En tiedä, miten monta kertaa olen kuullut 3D-suhteissa: "Älä ole huolissasi. Siihen ei liity ehtoja." Ja aina liittyi.

Rakkaus jota koimme kaksinaisuudessa, sai tuntemaan, ettemme voineet luottaa siihen. Se oli epävakaata. Haurasta. Epäluotettavaa. Käytimme paljon aikaa ja energiaa yrittäessämme löytää sen ja pitää siitä kiinni. Tehden myönnytyksiä vapauteemme sen vuoksi.

Monet sanovat kaipaavansa sitä intohimoa, jota he tunsivat aiemmassa elämässään – elämässä jonka he jättivät taakseen. Mutta tuo intohimo oli enemmän mieliteatterin tuotetta. Siis olkaamme sekoittamatta ristiriitaa ja kaaosta aitoihin tunteisiin ja erehtymättä luulemaan ristiriidan puutetta rakkauden puutteeksi.

Valitettavasti tuosta sielun aidosta rakkaudesta ihmisitseä kohtaan ei tule hyvää televisiodraamaa, mutta siitä tulee taatusti hemmetin hyvä elämä.

****

Sielun viesti sinulle:

"Sinulla, rakas ihmisitse, on edelleen merkitystä,

mutta nyt et ole enää vastuussa elämästäsi.

Et ole enää vastuussa terveydestäsi,

taloudellisesta yltäkylläisyydestäsi

tai inspiraatiostasi."

Sielusi

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.