LUONNOTON TILA

Kirjoittanut Maria Chambers (soulsoothinsounds.wordpress.com)
11.6.2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Melkein jokainen ihminen tuntee riittämättömyyttä ja epäilee. Riippumatta siitä, miten paljon on saavutettu tai kerätty, aina puuttuu jotain.

Useimmat meistä ovat koko elämänsä tunteneet, että olimme jatkuvasti jotenkin väärä. Kenties emme olleet tarpeeksi kunnianhimoinen. Naisena en koskaan halunnut naisten asioita, kuten kodinhoito, avioliitto tai lapset. Kokeilin kyllä keskimmäistä pari kertaa.

Monet meistä yrittivät korjata ja parantaa itseään. Etsimme terapiaa, neuvonantajia ja uskouduimme syvimmistä epävarmuuksistamme niille, jotka olivat valmiita kuuntelemaan. Kenties kävimme muutaman kurssin siitä, miten rakastetaan itseämme enemmän.

Mikään ei todellisuudessa tuntunut toimivan. Yritimme jatkuvasti sopia ympäristöihin, jotka eivät olleet luonnollisia. Emme voineet ymmärtää, miksi meistä tuntui hyvin epämiellyttävältä maailmassa, jonka ei oikeasti ollut tarkoitus olla mukava.

Se on, kuin kuljeskelisi päällään vaatteet, jotka ovat kolme kokoa liian pienet, ja sitten yrittäisi käyttäytyä niin, että kaikki on hyvin.

Ja olimme kateellisia niille ihmisille, jotka näyttivät sopivan joukkoon kivasti. Jotka näyttivät olevan hyvin kypsiä. Emmekö ollut naiivi?

Taaksepäin katsottuna useimmat noista ihmisistä olivat saaneet rauhoittavia tai juominen oli heille ongelma.

Onneksi kapinoin lopulta vallitsevaa tilaa vastaan, ja päädyin maksamaan siitä hinnan, mutta se oli hyvin sen arvoista. Mutta vei pitkän aikaa tunnistaa, ettei minun itse asiassa pitänyt sopia joukkoon ja "tehtäväni" tällä kertaa oli rikkoa nuo säännöt täysin. Mutta ironisesta kyllä, tapa sen tekemiseen oli hyväksyä koko tämä ns. todellisuus ja minun ns. elämäni sellaisena, kuin se oli.

Mutta hyväksyminen ei merkitse, että se on luonnollinen. Tai että siitä voi tehdä mukavan riittävällä määrällä kovaa työtä. Tämä aika-paikkatodellisuus, mukaan luettuna fyysinen kehomme, on kaikkea muuta kuin normaali. Kaikkea muuta kuin luonnollinen. Kaikkea muuta kuin mukava.

Tuo vanha sanonta: "Jos kuljeskelet hymy kasvoillasi, et kiinnitä huomiota" on hyvin totta. Ainakin kunnes olet ruumiillistanut aidon itsesi täysin. Silloin olet taipuvaisempi hymyilemään, koska lopultakin tunnet sen tietämisen vapautta, että tämä aika-paikkatodellisuus on vain mehukas ja kaunis illuusio, jonka loit kokemista varten.

Ja silloin elämästä tulee hauskaa. Kun olet lopultakin sallinut sen, kuka todella oikeasti olet, olla täällä. Mieli on silloin kulissien takana ja aistillisuus tulee keskiöön. Ei toinen ihminen, työpaikka, ura tai aate, ei mikään niistä. Pakottava syy jäädä tänne ruumiillistuneena itsenäsi on kokea itsesi. Silloin kaikki alkaa muuttua.

Silloin näet ihmisesi, kehon ja maailman aidon, ikuisen itsesi silmin. Ja silloin mikään ei ole koskaan enää samanlaista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.