ENERGIAPÄIVITYS – UUDEN AJAN TOINEN TOIMINTAMALLI ON ALKANUT

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)

6.12.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme nyt astuneet täysin uuteen toimintamalliin, päivitettyyn malliin, jota ei ole ollut aiemmin. Astuimme uudelle aikajanalle, kun menneisyyden vanha järjestelmä putoaa pois.

Meillä on Brexit, ja Euroopan muut osat alkavat erota vanhasta allianssista. Tämä merkitsee, että maat palaavat huolehtimaan omista kansalaisistaan ensin. Tämän täytyy tapahtua, koska emme voi huolehtia toisista varmistamatta ensin, että huolehdimme itsestämme. Jos emme seuraa tätä yksinkertaista tapaa, meillä ei ole mitään annettavaa toisille. Nyt tullaan tietoiseksi agendasta agendan takana, kun kaikki synkät salaisuudet tulevat esiin.

Siirrymme henkisesti yhden maailman rakkausjuhlaan, mutta se ei perustu entisten kontrolloijien vanhoihin tapoihin ja vanhaan agendaan. Se tapahtuu itsestään eikä ulkopuolisten lähteiden salaisilla sopimuksilla. Kaikilla on samanlainen ajattelutapa ja tiedämme kaikki, milloin on oikea aika tehdä muutoksia. Meidän täytyy mennä ensin tämän siirtymäkauden läpi.

Monet ovat auttaneet tässä uudessa aikajanassa ja varmistaneet, että se tulee. Me jotka olemme auttaneet, olemme tunteneet, että kyse oli enemmän kuin kutsumuksesta – se oli Luojan antama direktiivi. Meidät on hienoviritetty jumaluuteen ja toimimme korkeampien tietoisuustasojen toiveiden mukaisesti. On helppoa ajautua näihin jumalaisen tahdon energiavirtoihin, kun olemme korkeammalla tietoisuustasolla ja yhdistynyt Luojan ja universumin kanssa.

Kun siirrymme tähän uuteen aikajanaan, monet asiat ovat jo muuttumassa. Aika on nopeutunut ja sitten toisilla kerroilla se hidastuu. On ollut ajan upeaa edestakaista liikettä. Tätä tapahtuu, ennen kuin saavutamme täydellisen nolla-ajan.

Aikajanamuutosten myötä saatat myös tuntea, että olet pyörretuulen keskellä (kuvittele se), kaiken pyöriessä ympärilläsi, ja voit valita, mihin haluat osallistua. Toisinaan olemme ikään kuin nollapiste-energiassa, missä ei ole aikaa. Kaikki tuntuu tässä tietoisuustilassa hyvin hiljaiselta. Koemme kaiken kerralla. Uuden lahjan ilmestyessä voimme päättää, mihin haluamme osallistua, nähden samalla kaikki vaihtoehdot.

Olemme kokeneet vanhan kollektiivin hajoamisen, kun se lähtee tältä planeetalta ja tietoisuudestamme. Olet saattanut tuntea tämän kuluneella viikolla, erityisesti muutama päivä sitten. Pimeitä energioita siivotaan pois, jotta tehdään tietä suuremman valomäärän tulemiselle valokehojärjestelmäämme ja planeettajärjestelmiin. Olemme astuneet positiivisempaan paikkaan universumissa, ja tämä selittää osittain laajentuneen tietoisuuden ja kyvyn hankkiutua nyt eroon kontrolloijien agendan mukaisesta vanhasta toimintamallista.

Saatat kokea myös kehosta lähtemisen useammin. Minulla on ollut kaksi tällaista kokemusta muutaman viikon kuluessa. Kerran meditoidessa näin itseni kehoni ulkopuolella samassa huoneessa. Olin suoraan itseni edessä ottamassa tietokonetta, jolta kuuntelin musiikkia meditoidessani. Vedin itseni nopeasti takaisin, kun näin olevani kahdessa paikassa samaan aikaan.

Toisella kerralla olin matkustajana autossa, kun ajoimme tietä pitkin. Tunsin tietoisuuteni lähtevän kehosta ja vedin sen takaisin. Tämä tapahtui uudestaan ja uudestaan, kunnes pääsimme määränpäähän.

Viimeksi tätä tapahtui 2012 heti kuoleman lähikokemukseni jälkeen. Noin puoli vuotta sen jälkeen henkeni yritti jatkuvasti lähteä kehosta ja vedin sen aina takaisin. Tämä itsessään osoittaa, että olemme nyt uudella aikajanalla.

Saatat myös panna merkille, että lemmikilläsi on laajentunut tietoisuus, kuten puhuin yhdessä artikkelissani. Olin antamassa parhaalle koirakaverilleni Lexille silmätippoja (olin vasta ajatellut tätä) ja se juoksi makuuhuoneesta olohuoneessa istumaan siihen paikkaan sohvalla, jossa annan aina niitä. Huomaa, että vasta ajattelin niiden antamista. Se ei koskaan istu tässä paikassa, ellei saa tippojaan, ja se käyttäytyi niin, kuin olisin juuri antanut sille käskyn, jonka aina annan: "Ala tulla, Lexi. On silmätippojesi aika, hyppää ylös." Olin kuitenkin vasta ajatellut sitä.

Muutaman viime päivän on ollut tasapainohäiriöitä kruunuchakran ympärillä, kun siirrymme lähemmäs tätä uutta rakkaus- ja autuusmallia. Jos ylösnousemus on sinulle uutta, et ehkä ymmärrä tätä, mutta useimmat tätä lukevista ovat kokeneet tämän monta kertaa ja ymmärtävät, mitä se on ja miltä se tuntuu.

Sinulla on saattanut olla vaihtelevaa pahoinvointia, kuumia paikkoja kehossa ja viime kuukausien uutena aistimuksena superherkkyyttä kuumalle ja kylmälle lähistöllä. Esimerkiksi olemme aiemmin saattaneet seistä kuuman uunin vieressä juurikaan huomaamatta sitä. Nyt voimme tuntea jo etäältä siitä säteilevän lämmön. Tämä on uusi lahja, joka on nyt tulossa esiin.

On helppoa saada stressiä nyt vanhan jumiutuneen energian lähtiessä ja uuden energian tullessa, kuitenkin meidän täytyy pysyä tasapainossa ja edetä aikataulun mukaisesti. Muista mennä itsestä huolehtimismoodiin ja pitää taukoja sosiaalisesta mediasta tarvittaessa. Valitse, ketä ja mitä kuuntelet tai luet. Ole tarkkana siinä, mitä päästät tietoisuuteesi – varmista, että se on positiivista ja valoa. Pimeä agenda on menneisyyttä eikä enää oleellinen.

Muista enemmän kuin koskaan maadoittua päivittäin ja hoitaa itseä tarvittaessa. Älä tule vedetyksi negatiivisuuteen tai väittelyihin tai riitoihin. Tämä on vanhan energian lähtemistä ja joidenkin on vaikea päästää siitä irti. Vastaus on olla osallistumatta.

Ne jotka ovat selvänäköisiä, voivat nähdä nyt paljon orbeja. Minä näen monia sinisiä orbeja, jotka heijastavat Jumalan tahtoa tällä hetkellä.

Huomaa: näen kirkkaan tulevaisuuden kaikille valo-olennoille ja rakkauden tapahtuvan. Vuoden 2017 puoliväliin mennessä meillä on vielä lisää, mistä olla onnellinen, ja monia lisäpäivityksiä on tapahtunut.

Galaktiset antoivat minulle tämän viestin: kaikki pitää päivittää ylösnousemuksessa, ketään ei ole tarkoitus jättää taakse. Ajattele tätä … meillä kaikilla on edessä suuri tehtävä.

Rakastan teitä kaikkia! Palvelussa ja rakkaudessa,

Diane Canfield

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.