ENERGIAENNUSTE 20.–27.5.2017

Kirjoittanut Jona Bryndis (www.transcodes.com)

24.5.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Uuden kuun energioiden vaikuttaessa jo kun lopultakin kirjoitan tämän raportin, energeettisesti herkimmät saattavat tuntea asioiden hieman vaimentuvan. Voimakkaat päänsäryt ja ohimopaine joita useimmat meistä ovat viime aikoina tunteneet, ovat ehkä alkaneet hävitä ja asiat ovat vähän rauhoittuneet. Viime viikonlopun kollektiivinen hämmennys ja kaaos toivat paljon polarisaatiota elämäämme, mikä heijastui tunnedraamana ja vihan ja väkivallan purkauksina monissa. Jos kuitenkin onnistuit olemaan häiriintymättä liikaa ja virittymään tarkkailemaan maailmaa ympärilläsi, saatoit ehkä pitää "egosekoilua" (sisäistä ja ulkoista) niin surrealistisena, että se oli melkein koomista (jos se ei olisi ollut niin vakavaa jollekin).

Monet meistä tuntevat suurta kiihtymystä tai sisäistä hermostuneisuutta "jonkin suuren tapahtumisesta" – niin kuin matriisissa olisi jokin ongelma … Se on totta! Kyllä, olemme keskellä suurta transformaatiota, joka johtaa massiiviseen toimintatapamuutokseen ja se vaikuttaa kaikilla elämämme alueilla! Yritä siis olla lankeamatta sisäänrakennettuun pelkoimplanttiisi aina, kun huomaat meneväsi siihen. Se ruokkii vain pimeyttä ja pitää sinut ego-olemuksesi varjossa!

Odota merkittävien totuuspommien paljastumista!

Niinpä tulevina viikkoina, tästä päivästä lukien, on äärimmäisen tärkeää olla läsnä ja ilmaantua paikalle täysin.

Tämä vaatii meitä lähtemään ulos ja näkymään ja muodostamaan uusia liittoutumia ja verkostoja. Vanhat suhteemme ovat liian jumissa omassa menneisyydessään. Kuten olemme havainneet, he eivät voi eivätkä halua nähdä meitä sellaisena, kuka todella olemme – heillä on liian kiire projisoida omaa paskaansa meihin, joten unohda heidät!

Monilla on vanhoja sellaisia tunteita, kuin mustasukkaisuus ja kateus, tullut takaisin elämään viime viikolla. Kuluneiden viikkojen pintaan nousseiden vanhojen ystävien, perheen ja exien karmatulva muistutti meille, miten paljon käsittelemättömiä tunne-energioita vielä viipyilee toisissa tai meissä. Tässä ei kuitenkaan pidä velloa. Kaikki tämä näyttää, miten tärkeää on päästää irti menneisyydestä. Ne jotka roikkuvat kiinni vanhassa vihassa ja vihamielisyydessä, joutuvat vääjäämättä kiinni karmasilmukkaansa, joka valitettavasti ilmentyy myös fyysisinä vaivoina, jotka diagnosoidaan kroonisiksi tai akuuteiksi esteiksi eteenpäin menemiselle.

Nyt loppuu pidempi 12 vuoden sykli, joten katso lyhyesti taaksepäin vuotta 2005 ja sitä, mitkä aspektisi edelleen linkittyvät ongelmiin tai teemoihin, jotka hallitsivat elämääsi silloin.

 

Kun olemme edelleen tällä hetkellä menneisyytemme tarkasteluajassa, voi auttaa, kun palaa takaisin ja tekee energeettisiä päätelmiä menneisyydestään, jotta voi voittaa pelkonsa tuntemattomasta. Hyväksymättä täysin osaamme karmaroolipelissämme, emme voi ottaa vastuuta tunteistamme, mikä näkyy jatkuvasti ongelmana nousta varastoidun katkeruuden yli. Hyväksy siis menneisyyden valintasi ja ota takaisin vapautesi tehdä parempia valintoja tulevaisuudessa ja siirry eteenpäin!

 

Edessä olevana tehtävänä on ilmaista täysin sitä, kuka todellisuudessa olemme, mikä ei sisällä ainoastaan älyllistä ymmärrystämme tästä matkasta, vaan myös energiaherkkyytemme fyysisen integroinnin ja henkisyytemme ruumiillistamisen.

 

Videolla käsittelen yksityiskohtaisesti joitain nykyaikaisen henkisyyden yleisimpiä väärinkäsityksiä ja sitä, miten ne voivat johtaa sisäiseen hämmennykseen siitä, mitä merkitsee olla henkinen. Kuten useimmat teistä tietävät, minulle ei ole mikään ongelma laittaa sormeani suoraan niihin … Useimmat näistä väärintulkituista henkisyysnäkemyksistä johtavat sisäisten ristiriitojemme vahvistamiseen siitä, kuka olemme. Älkää siis loukkaantuko. Käyttäkää sen sijaan ajatustani sen tarpeellisena maadoittamisena, miten ulkoistetut uskomukset voivat todella sotkea murtautumisen vapaaksi vanhentuneista uskomuksista.

 

Miten voimme olla uskollinen itsellemme?

Syytämmekö edelleen toisia valinnoistamme?

Näemmekö itsemme edelleen toisten silmin?

Tarvitsemmeko edelleen vahvistusta sille, kuka olemme tai mitä lahjamme ovat?

Näymmekö todella?

 

Meidän täytyy vain ottaa vastaan ilo olemisesta se, kuka olemme, noustaksemme pois epäily- ja itsearvostusongelmista.

 

Valaistuminen, autuus, rauha, rakkaus, ilo ja harmonia elämässä ovat korkeamman värähtelyn ilmaisuja, jotka ylittävät alemmat värähtelytilat. Ne ovat tulosta sisäisestä harmoniasta onnellisuuden kanssa, sisäisen parantumis- ja yhdistymistyön kautta – eivätkä syy!

 

Ulkoiset energiat eivät vain tapahdu meille – ne antavat tilaisuuksia. Tämä koko tuleva kuukausi tuo tilaisuuden harmonisoitua taas iloomme olla ja elää.

 

Tämä ei merkitse, että heräät ja yhtäkkiä kaikki ongelmat on ratkaistu tai kaikki vaivat ovat poissa. Se merkitsee, että sinulla on energeettinen myötätuuli päästää irti ja ylittää elämässäsi asiat, jotka ovat pidätelleet sinua pitkään.

 

Värähtelymme nostaminen ei ole vain jokin metafyysinen tai henkinen käsite. Se on nousemista sisäisen ja ulkoisen negatiivisuuden – pelon, vihan ja surun kasvualustan – yläpuolelle. Jos haluat soveltaa käytännössä värähtelysi nostamista ja muuttaa aktiivisesti sisäistä energiaasi, voit aloittaa yrittämällä sisällyttää henkilökohtaiset ja globaalit tapahtumat osaksi suurempaa kollektiivista parantumisprosessia.

 

Ensi viikko on upea tämän harjoitteluun, kun kollektiivinen energiasäätila tukee innovaatiota, yrittäjyyttä ja luovempaa elämäntyyliä.

 

SEITSEMÄN ASKELTA MATKAMME TEKEMISEEN ILOAJELUKSI

 

Energeettisesti katsottuna iloisuus merkitsee kykyä nauttia olemisen kaikista puolista – erityisesti yksinkertaisista elämän puolista – koska ollessamme ilon energiatilassa, elämä on helpompi käsitellä.

 

1. Ole avoin yllätyksille!

Nyt näemme yhtäkkiä erilaisia aspekteja, joita emme tiedostaneet aiemmin – luultavasti rahaan ja suhteisiin liittyviä. Nämä kaksi teemaa ovat edelleen likapyykkilistamme kärjessä kesäkuun loppuun saakka. Jos olet uupunut, tunteellisesti loppuun kulunut tai fyysisesti väsynyt (kuten monet meistä energeettisesti herkistä ihmisistä), suosittelisin tarkistamaan, missä kohtaa elämässäsi vastustat. Vastustaminen aiheuttaa hankausta. Hankaus aiheuttaa hämmennystä. Ja hämmennys aiheuttaa spiraalin. Havaintotapamme haastaminen on yksi sisäisen tietoisuustyömme tavoitteista, joten jatka sisäisten kuiskaustesi seuraamista ja ole utelias, jotta matkasi tuntemattomaan voi paljastua sinulle!

 

2. Hyväksy haasteet osaksi evoluutiotasi!

Kyllä! Kulkeminen kartoittamattomalla alueella on haastavaa, erityisesti egollemme – mutta vain jos olemme kiinni tiukoissa uskomuksissamme ja odotuksissamme. Vaihtelu, haasteet, korjaaminen ja sopeutuminen ovat evoluutiopilareja, luontainen jumalainen draivi meissä kaikissa. Se saa meidät kasvamaan ja ylittämään rajamme! Ei ole karttoja, tienviittoja, sääntöjä ja määränpäätä – paitsi itse matkan kokeminen. Yhteys sydämeemme on ainoa matkavakuutus, jonka koskaan tarvitsemme!

 

3. Pysy tietoisena!

Energeettisesti katsottuna olosuhteet eivät ole vain yksittäisiä tapahtumia ajassa – ne ovat ajallisia merkkejä, jotka sisältävät äärettömän informaatiomikrokosmoksen: värit, muodot, symbolit, kuvat, kokemukset, oivallukset, muistot, fyysiset aistimukset, karmaenergiat, houkutinkentät, ristiriidat, resonanssit jne. Se tapa jolla energeettisesti hahmotamme ajan, riippuu monista eri tekijöistä: aivoaallot, tietoisuustaso, sisäinen harmonia, energiaherkkyys, tunnetila, ulkoinen häiriötekijätaso ja tietysti henkinen asenne. Toisin sanoen: emme voi kontrolloida aikajanaa, ilmentämisvauhtia tai lopputulosta, mutta voimme kontrolloida harmoniaamme! Ainoa kontrollimme on, haluammeko olla läsnä ja kyetä tietoisesti tarkkailemaan elämänmatkaamme. Tämä on erittäin tärkeää ymmärtää!

 

4. Ole läsnä ja harmonisoidu sydämeesi!

Tietoisuutemme todellinen voima on, että se voi luoda aika-avaruus-jatkumon tarkkailemalla. Se määrittää matkamme laadun ja yleisen suunnan, mihin olemme menossa. Yhdistettynä sydämesi parantumisvoimaan mikä tahansa voidaan kohdata! Siksi se energiamuutosvuoristorata jota olemme kokeneet vuoden alusta saakka, jatkuu, mutta se miten hahmotamme sen, on harmoniakysymys.

 

5. Kulje se ylimääräinen kilometri!

Jos voimme sallia itsemme navigoida esteistä läpi – on kyse sitten kätketyistä pimeämmistä aspekteista, unohdetuista suhdeongelmista tai laiminlyödyistä raha-asioista – nyt on aika käyttää todellisia sisäisiä sydänvoimiamme kurssikorjaukseen, luoda uusia rakenteita ja sallia sisäisen ja ulkoisen energiavirran näyttää meille tietä. Jujuna elämänmatkastasi nauttimiseen on tehdä jokaisesta kokemuksesta – miten haastavasta tahansa – tilaisuus koskettaa omaa sydäntäsi, jotta voit yhdistyä sisäisen yhteytesi äärettömään voimaan esteen voittamiseksi.

 

6. Ole joustava, mutta tiedä, milloin pitää pintansa!

Vaikka kollektiivisten ja henkilökohtaisten ongelmiemme todellinen taustasyy alkaa vasta tulla esiin elokuussa, edessä olevat haasteet voidaan korjata ja parantaa vain sallimalla sisäisen äärettömän sydäntilan huolehtia ongelmista, kun niitä syntyy. Tämä sallii sinun tietää, milloin täytyy pitää pintansa. Itsepintainen kiinnipitäminen tiukoista uskomuksista, odotuksista tai mielipiteistä saa sinut vain vaaraan hajota kollektiivirakenteidemme romahtamisen myötä.

 

7, Haasta egosi!

Jos haluat tulla itsenäiseksi ja irrottautua yhteiskuntamme spiraalista alaspäin, ole valmis pitämään tätä rakennemuutosaikaa tervetulleena kasvukokemuksena! Salli egokupliesi puhjeta, pyri huolehtimaan hankalista lykätyistä asioista, myönnä virheesi, naura omille rajoillesi ja nauti kyydistä!

 

Kaikkea parasta!

 

Rakkautta, jona

 

----------- 

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen. 

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.