ON AIKA SÄTEILLÄ VALOANNE JA JAKAA VISIONNE

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Vezane (www.starquestmastery.com)
Toukokuu 2020
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, näinä nopeutuneen transformaation ja kaoottisen muutoksen aikoina, kaksi merkittävää ja selvästi toisistaan erottuvaa ryhmää on muodostunut maailman rotujen, uskontojen ja kulttuurien keskuuteen. Nämä kaksi ryhmää ovat hyvin havaittavissa meidän näkökulmastamme korkeammissa ulottuvuuksissa.

Niiden aurakenttä joilla on uskoa tulevaisuuteen ja jotka pyrkivät kaikin mahdollisin tavoin tekemään parempaa maailmaa itselleen ja muille, säteilee valoa, joka laajenee ulospäin jatkuvasti suurempina ympyröinä ja näin vaikuttaa positiivisesti kaikkiin ja kaikkeen heidän ympärillään. Monista teistä on tullut voimakkaita transformoijia ja vartiosotilaita jumalaiselle valotulvalle, joka etsii ankkuroitumispaikkaa maan päällä. Kuten olemme sanoneet monta kertaa, voimakas ja transformoiva koko asteikon/spektrin valo on pyhää tulienergiaa, jota Maa ja ihmiskunta tarvitsevat siirtyäkseen onnistuneesti alempien ulottuvuuksien tiheältä kaksinaisuusasteikolta ylemmän neljännen ja viidennen ulottuvuuden keveyteen ja laajentuneeseen vapauteen.

Taianomaisesti teillä, uskollisilla sieluilla, joiden silmät ja sydän on fokusoitu kirkkaaseen, uuteen tulevaisuuteen, visiot ja unelmat toteutuvat nopeammin, kuin olisitte voineet koskaan kuvitella. Intuitiiviset kykynne tulevat voimakkaammiksi ja tarkemmiksi, ja teistä on tulossa nopeasti tehokkaita "mielestä mieleen" -kommunikoinnissa oppaidenne ja opettajienne kanssa korkeammissa ulottuvuuksissa. Ilmentämistaitonne parantuvat, sillä tiedätte, että teidän täytyy uskollisesti noudattaa toimittamisen universaaleja lakeja.

Ensinnäkin, teillä täytyy olla ytimekäs ja selkeä siemenajatus siitä, mitä haluatte ilmentää (tämä tehdään käyttämällä jumalaisen tahdon, Isä Jumalan ensimmäisen säteen ominaisuuksia). Toiseksi, teidän täytyy pyytää korkeamman itsenne ja enkeliauttajien apua toteamalla: "Pyydän tätä tai jotain parempaa suurimmaksi hyväkseni ja suotuisimmaksi lopputulokseksi kaiken kannalta." Teidän täytyy myös lisätä vilpitön tunnepolttoaine siemenajatuksiinne (tämä toiminta käyttää toisen säteen, Äiti Jumalan rakkautta ja viisautta). Kolmanneksi, teidän täytyy ryhtyä tarvittavaan toimintaan unelmienne toteuttamiseksi (tämä käyttää kolmannen säteen dynaamisia ominaisuuksia), ja näin hyödynnetään Jumalatietoisuuden kaikkia laatuja, ominaisuuksia ja hyveitä kolmannesta seitsemänteen säteeseen.

Pelko on vallitseva tunne toisessa, hallitsevammassa ryhmässä, joka jumittaa edelleen massatietoisuususkomusrakenteen negatiivisuuden kurimuksessa. Tulevaisuuden pelko, puutteen pelko, hallituksen, suuryritysten, uskonnollisten uskomusten, erilaisten kulttuurien, rotuoppien ja myös Jumalan vihan pelko. On niiden inhoa ja pelkoa, jotka näyttävät erilaisilta ja ajattelevat ja käyttäytyvät eri tavalla. Ja ennen kaikkea on muutoksen pelkoa. Ihmiset pelkäävät, ja siksi he kritisoivat, tuomitsevat ja hyökkäävät vihaisena ja turhautuneena ja näin luovat vielä suuremman ja voimakkaamman negatiivisuus- ja pelkoajatusmuodon ympärilleen. Nämä pettyneet sieluraukat luovat voimakkaamman ja jatkuvasti laajentuvan negatiivisuuspyörteen itsensä ja rakkaidensa ympärille, ja näin vetävät luokseen niitä asioita, joita pelkäävät eniten. He ovat jääneet kiinni itseään toteuttavan ennustuksen verkkoon, mikä vahvistaa heidän uskomuksiaan ja pitää heidät kahlittuna kärsimyksen, puutteen ja kaaoksen illuusiomaailmaansa.

Yhtenä päivänä hekin nostavat silmänsä ja sydämensä taivaisiin, ja he vastaavat Hengen kuiskauksiin, kun he kääntyvät sisäänpäin saadakseen sieluitsensä lohdutusta ja opastusta. Kuten tiedätte, suuri kosminen sykli on kuitenkin nopeasti loppumassa ja Maa siirtyy uuteen asemaan aurinkokunnassa riippumatta siitä, kuka on valmis ylösnousemaan sen kanssa ja kuka ei. Rakkaat valonkantajani, tässä kohtaa te tulette mukaan. Tämä on suuri tilaisuutenne säteillä valoanne ja jakaa visionne.

Kyllä, kuulemme ja ymmärrämme protestinne. Ajattelette, että te ette ole tarpeeksi hyvä tai viisas olemaan valotyöntekijä, joka näyttää tietä. Se pelottaa joitakin teistä niin paljon, että haluatte vetäytyä ettekä enää yritä laajentaa tietoisuuttanne ja vaatia mestaruuttanne.

Tämä viesti on vakuuttamaan teille, rakkaat, että olette jo opettaja ympärillänne oleville. Opetatte esimerkillä. Opetatte sanoillanne ja teoillanne. Opetatte jokaisella sanalla, jonka puhutte, ja jokaisella ajatusmuodolla jonka lähetätte eetteriin. Aurakenttänne vaikuttaa ihmisiin ympärillänne joko positiivisella tai negatiivisella tavalla.

Säteilettekö rakkautta, uskoa, toivoa ja vapautta? Kenties te ette lisää pelkoa ja negatiivisuutta. Vakuuttakaamme kuitenkin teille, että te ette voi jäädä vallitsevaan tilaan tai pysähtyneeseen toimimattomuuteen. Universaali laki vaatii, että voidakseen ylläpitää Luojan valo-rakkauden jatkuvan sisäänvirtauksen, sen täytyy virrata fyysiseen astiaanne ja teidän kauttanne, kun otatte tarvitsemanne, ja sitten teidän on määrä säteillä loput ihmisiin ja Maahan. Tämä on muuttumaton, erehtymätön laki.

Aiemmissa viesteissä olemme selittäneet teille, miten avatarit, ylösnousseet mestarit, enkelikunta ja suuret valo-olennot sekä nopeasti lisääntyvä määrä Maa vihittyjä polulla, työskentelevät yhdessä Kosmisen valoneuvoston opastuksella tuodakseen edistyneitä viisausopetuksia näitä ennenkuulumattomia transformaatio- ja ylösnousemusaikoja varten. Älkää yhtään epäilkö sitä, että kaikki te jotka olette polulla, olette opettajia, joko muodollisella tavalla tai pelkästään esimerkkinä, ja kaikkein eniten tarvitaan teidän säteilyänne ja puhdasta aikomustanne.

Muistakaa, että vedätte itseenne energiaa ja säteilette energiaa solaarivoimakeskuksestanne (edestä ja takaa). Kun energiapuumerkistänne tulee jalostuneempi ja se on virittynyt korkeampiin valotaajuuksiin, vedätte edelleen osittain puoliasteikon peruselämänvoimasubstanssia niin kauan, kun olette vielä kolmannen ja neljännen ulottuvuuden ympäristössä. Se sekoittuu ja sulautuu kuitenkin timantinkovien valohiukkasten korkeampaan taajuuteen, ja rakkaudellinen aikomuksenne transformoi sen automaattisesti korkeamman taajuuden energiaksi, kun harmonisoitte tahtonne Isä/Äiti Jumalamme tahdon kanssa.

Te olette niitä, joiden täytyy olla Ylimmän Luojan jumalaisen valon astioita ja transformoijia, kun sitä suodatetaan teihin Isä/Äiti Jumalastamme. Aivan kuten rakkaat universaalit vanhempamme heikentävät ja suodattavat Luojavaloa galaktisiin aurinkoihin, ja sitten se muunnetaan teidän aurinkokuntanne auringon kautta, teidät on suunniteltu suodattamaan tuota valoa itsenne kautta. Teidän täytyy aktivoida se ehdottomalla rakkaudellanne ja sitten säteillä sitä maailmaan. Ainoa tapa tulla valon puhtaaksi astiaksi on tulla itsemestariksi, ja ainoa tapa sen tekemiseen on tulla valaistuneeksi niiden viisausopetusten myötä, joita teille on annettu. Tämä vaatii, että integroitte päivitetyt kosmiset periaatteet elämäänne, jotta teistä voi tulla elävä esimerkki ja opastava valo.

Voidaksenne tulla elämänvirran eläväksi sivujoeksi, teidän täytyy valmistautua sallimaan elämän ydinolemuksen virrata teihin ja teidän kauttanne. Teidän täytyy käyttää se, minkä tarvitsette, ja sitten sallia lopun virrata eteenpäin, valmiina muokkautumaan ihmeellisiksi uusiksi luomuksiksi. Tällä tavalla teistä tulee valon kantajia ja tarjoajia. Tämä on perimmäinen viesti kaikissa niissä opetuksissa, joita olemme antaneet teille kuluneiden vuosien saatossa. Tämä on itsemestaruuden tavoite. Tämä on ylösnousemustie.

Sallikaa meidän antaa teille lisää ajatuksia pohdittavaksi, kun jatkatte päivittäistä elämäänne:

>> Valaistumisprosessi alkaa, kun muutatte egopersoonallisuutenne ja yhdistätte ulospäin keskittyneen vasemman aivotietoisuutenne sisäänpäin keskittyneeseen intuitiiviseen oikeaan aivotietoisuuteen, ja alatte kuunnella sieluitseänne.

>> Aivoissa avataan uusia ratoja, kun alatte avata viisauden valopaketteja ja historiaanne, jotka on tallennettuna pyhän mielenne korkeamman ulottuvuuden tasoille. Vanhat radat ja tuskalliset muistot kolmannen ja neljännen ulottuvuuden menneisyydestänne alkavat hävitä, ja havaitsette tulevan vaikeammaksi ja vaikeammaksi muistaa entisten elämienne epäonnistumisia ja kärsimyksiä. Emmekö ole kertoneet teille, että parannatte menneisyyden, kun kuljette spiraalina tulevaisuuteen? Muistatte, kuka olette, ja muistatte historianne, mutta vain positiiviset ja harmoniset tapahtumat.

>> Heräämishetkellä kundaliinituli syttyy juurichakrassa ja alkaa kulkea selkärankaa ylöspäin chakrajärjestelmän läpi, näin avaten korkeamman tietoisuuden seitsemän sinettiä. Ydinjatkos tai ylösnousemuschakra, jota joskus kutsutaan Jumalan suuksi, aktivoituu ja käpylisäke alkaa sykkiä ja toimia niin, kuin sen alun perin suunniteltiin tekevän. Tämä vuorostaan avaa kruunuchakran tai valaistumislootuksen päälaella ja näin yhdistyy säteilevään valopilariin, joka perimmiltään johtaa jälleenyhdistymiseen Jumalaitsenne tai "minä olen" -olemuksenne kanssa. Kun olette muodostaneet tämän yhteyden, olette muuttuneet ikuisiksi ajoksi. Hengen voimaantuminen alkaa virrata lävitsenne, kun alatte saada takaisin itsenne mestaruuden sekä jumalaisen perintönne lahjat.

>> Palaatte luontaiseen olotilaanne, ja saatte takaisin kosmisen tietoisuutenne, kun hioudutte ja valmistaudutte olemaan tulevaisuuden uuden kultaisen galaksin "Aatamien ja Eevojen" uusi prototyyppi.

>> Teidän täytyy pyrkiä harmonisoitumaan korkeamman itsenne monien puolien kanssa ja tavoitella aina suurinta hyvää. Ette ole enää vain yksilö, joka on fokusoitunut omaan hyvinvointiinsa, kun menette syvemmälle Hengen ykseyteen. Kun siirrytte harmittomuuden tilaan, siirrytte myös armon tilaan, ja silloin alkaa taikuus. Tapahtuu aivojen neurobiologinen uudelleenjärjestely, ja lopulta saavutatte peruuttamattoman kosmisen tietoisuustilan.

>> Olkaa vakuuttuneita, että massojen valaistuminen on mahdollinen tässä elämässä, ja jokaisella teistä on oleellinen osa esitettävänä tässä suuressa draamassa.

>> Seitsemännen säteen ja violetin liekin aikakausi on ratkaiseva kohta evoluutioprosessissa, jolloin Jumalatietoisuuden kolminkertainen liekki kiihdyttää dramaattisesti suoraa vaikutustaan Maahan ja ihmiskuntaan. Kun se kiihtyy, se pyörii alaspäin seitsemännen säteen kautta ja myös ylöspäin suurista, ajattomista violeteista tulista Maan sisällä. Viiden korkeamman galaktisen säteen jalostuneita taajuusmalleja virtaa sitten ulospäin teidän sydänkeskuksestanne, valaistuneet valonkantajat, sulkien sisäänsä maailman ja vaikuttaen koko ihmiskunnan tietoisuuteen. Tämä kosmisen tulen jumalainen eliksiiri on luotu yhdistämällä Isän jumalaisen tahdon sininen liekki ja Jumalattaren jumalaisen rakkauden vaaleanpunainen liekki sekä jumalaisen viisauden säteilevä kultainen liekki. Tämä pyörivä spiraali sekoittaa vaaleanpunaisen ja sinisen liekin kultaisen tulen ytimeen ja luo näin pyhän violetin liekin. Tämä saa aikaan jumalaisen alkemian, jolla kaikki ristiriitaiset tai epäharmoniset energiat voidaan muuntaa ja muunnetaan tai transformoidaan positiiviseksi elämänvoima-aineeksi. Se sisältää Isä/Äiti Jumalamme kaikki lahjat ja siunaukset ja tuo ne teidän ulottuvillenne, heidän aurinkopoikansa ja -tyttärensä tai "valon auringot", jotka syntyivät heidän pyhästä liitostaan.

Rakkaat, tulevaisuudessa on normaalia elää mestarin, arvostetun valo-olennon tai harvoissa tapauksissa arkkienkelin aurakentässä. Te, tavoittelijat polulla, rakennatte siltaa aineellisen ja henkimaailman välille. Älyn valo ja järjen valo tuovat viisautta ja ymmärrystä, sillä ne tuovat mentaaliluonnolle polttoainetta, joka tekee teille mahdolliseksi ymmärtää muodon maailmaa ja olla sen mestari. Ennen kuin inkarnoiduitte, suostuitte valaisemaan polkua ja näyttämään tietä niille, jotka seuraavat perässä. Teidän täytyy olla uutteria totuudenetsinnässänne ja teillä täytyy olla voimakas halu ja valmius palvella, jos tarkoituksenne on liittyä mestareiden joukkoon. Olette nyt sopeutumassa sähkömagneettisten valovirtojen korkeampiin taajuuksiin. Sieluitse kannustaa teitä tulemaan tietoiseksi päivitetyistä universaaleista laeista, jotta voitte ottaa täyden hyödyn Jumalan antamista luomiskyvyistänne.

Urheat sydämet, kiedomme teidät suojelun aurakenttään ja säteilemme teille Kosmisen valoneuvoston ja Isä/Äiti Jumalamme ikuista rakkautta ja kiitollisuutta. Olemme aina kanssanne. Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.