Transhumaani (yli ihmisen) –sarja

SHOUD 1

Adamusta kanavoinut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)

6.8.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.

Tervetuloa Transhumaani-sarjan ensimmäiseen shoudiin. Hmm, vetäkää kunnolla syvään henkeä tässä (vetäen syvään henkeä). Mm, jotain erilaista. Ilmassa, energiassa on jotain erilaista. Voitte aistia sen, jos vedätte kunnolla syvään henkeä ja pääsette hetkeksi pois mielestänne (pieni tauko). Jotain erilaista. Puhumme siitä aivan hetken kuluttua, mutta …

Minulla oli muutama aloitussana, mutta on tämä huumaava aromi (Adamus haistelee ja yleisö nauraa), kun hengitän sisään, joko hyvän ranskalaisen samppanjan huumaava aromi hengityksessänne (Adamus nuuhkaisee uudestaan) tai jotain läpitunkevampaa. Voisiko se olla – voisiko se olla oikeaa kahvia? (Yleisö sanoo "joo!") Sandra! Missä on kahvini?!

LINDA: Adamus! Luulen, että sinun on aika kävellä erityislaatuiseen Mestarien klubiin.

ADAMUS: No, minut kutsutaan …

LINDA: Kyllä, sinut kutsutaan! (Yleisö taputtaa)

ADAMUS: … ihmismestarien klubiin. Kiitos, rakkaani.

LINDA: Haluamme sinun näkevän nämä kauniit luomukset, joita ne mestarit tekevät, kyllä.

ADAMUS: Siis me kuljemme eteenpäin Mestarien klubiin.

LINDA: Kyllä.

ADAMUS: Olen ehkä valmistellut pikku puheen tätä varten, mutta kuka tietää? Kuka tietää?

LINDA: Ai jaa! Onko se mahdollista? Sinä? Puheen?!

ADAMUS: Moiskis! Pieni suudelma tässä ennen …

LINDA: Ai, siinä sitä mennään.

ADAMUS: Voi, kyllä!

LINDA: Joo, miten olisi lisää? Joo, joo.

ADAMUS: Moiskis! (Antaen lentosuukon useammille yleisössä) Kyllä, kyllä.

LINDA: Joo, joo.

ADAMUS: Moiskis! Lentosuukko.

LINDA: Älä jää ilman! Älä jää ilman!

ADAMUS: Moiskis!! Ja iso hali. Aa, rakas vanha ystäväni (he halaavat). En ole nähnyt sinua vähään aikaan. Mm, mm. Ja kaunista tytärtäsi. En ole …

LINDA: Hän on upea.

ADAMUS: Tulen kanssasi hetken kuluttua.

LINDA: Joo, ei haittaa. Ei haittaa.

ADAMUS: Moiskis! Olen saanut suuteluni … oi.

SHARON: Oi.

ADAMUS: Oi. Moiskis!

SHARON: Kiitos.

LINDA: Emme halua keskeyttää mitään.

ADAMUS: Okei.

LINDA: Okei.

ADAMUS: Siis …

LINDA: Tässä sitä mennään. Tässä sitä mennään.

ADAMUS: Okei, kiitos. Voitko ottaa minua kädestä?

LINDA: Kyllä, kyllä.

ADAMUS: Kyllä, kyllä.

LINDA: Haluan varmistaa, että huolehdit Geoffreystä.

ADAMUS: Aaa!

LINDA: Voi, odota, odota!

ADAMUS: Aaaa!

LINDA: Voi, näitkö tuon? Näitkö tuon? (Osoittaen maalausta Tobiaksesta seinällä)

ADAMUS: Aa, Tobias.

LINDA: Aa.

ADAMUS: Et koskaan ole näyttänyt näin hyvältä, Tobias …

LINDA: Oho!

ADAMUS: … kuin näytät tuossa maalauksessa.

LINDA: Oho!

ADAMUS: Okei. Oi! Tämä se siis on?

LINDA: Tämä se on.

ADAMUS: Tämä se on, Mestarien klubi.

LINDA: Etkö ole ylpeä? (Adamus huokaisee syvään) Se on hämmästyttävän kaunis luomus.

ADAMUS: Se on kaunis luomus. Jos ei haittaa, otan kahvini ja …

LINDA: Haa! Mikä tämä on?

ADAMUS: … ja sitten … Se on Timothy (Adamus naureskelee).

LINDA: Timothyn takana, Timohtyn kanssa.

ADAMUS: Aion puhua tässä hetken kuluttua (Timothy siirtyy eri tuolille). Kyllä, ja kahvini, ladyt.

LINDA: Aa! Koulutettu barista.

ADAMUS: Valmiina jo? Yksi …

SANDRA: Kyllä, baristalta (Kerri).

ADAMUS: Ai, juoksuttaisitko …

LINDA: Oii!

ADAMUS: … tämän kameralle ja näyttäisit heille, miten kauniilta se näyttää … kiitos.

LINDA: Oii! En ole varma, täytyykö minun mennä …

ADAMUS: Kiitos.

LINDA: … tähän kameraan saadakseni sen. Voi, hyvänen aika. Tästä tulee – tämä on jännittävää. Okei, voitteko nähdä nyt tämän kupin sisään?

ADAMUS: Laita sitä vähän alemmas ja he voivat laskea kameraa.

LINDA: En usko, että tätä voi tehdä.

ADAMUS: Suoraan kahvikuppiin.

LINDA: Näettekö sen?

ADAMUS: Siinä se on!

LINDA: Oii! He näkevät sen. Odota! Odota! Odota! Katsokaa tuota ammattimaista baristatyötä! (Kahvissa on sydän) Oiiii! Sinä!

ADAMUS: Aivan siinä.

LINDA: Olet niin onnekas.

ADAMUS: Kiitos, ja kiitos, kauniit ladyt, kun teitte minulle oikeaa kahvia. Kaikki nämä vuodet olen sietänyt tätä – tuota noin – toisenlaista kahvia, vähemmän eleganttia kahvia. Mutta nyt, nyt … Ja tiedän sen olleen minun toiveeni, kun pyysin Cauldrea ja Lindaa varmistamaan, että saimme hyvän kahviautomaatin Mestarien klubiin. Jos ei haittaa (hän ottaa siemauksen). Aaaah!

LINDA: Lopultakin tyydytys!

ADAMUS: Kiitos, kiitos.

LINDA: Vau.

Mestarien klubi

ADAMUS: Ensimmäisenä ylösnousseena mestarina tässä klubissa, tässä ihmisten klubissa, haluaisin käyttää hetken kutsuakseni kaikki muut ylösnousseet mestarit, sekä ne jotka ovat ruumiillistuneena tänne maan päälle että ne, jotka ovat toisissa maailmoissa. Haluaisin kutsua heidät tulemaan, ja Crash, avaisitko ystävällisesti oven, tai Timohty, avaisitko oven heille. Lasken vain leikkiä. He eivät tarvitse ovea tullakseen sisään (naurua). Hän otti sen todesta. Hän otti sen todesta.

Pyydän heitä tulemaan sisään ja liittymään teidän kaikkien seuraan. Pyydän teitä, jotka katselette netissä, ja teitä jotka olette täällä Crimson Circlen yhteyskeskuksessa, todella maadoittamaan nämä energiat, vetämään syvään henkeä ja sallimaan energioiden virrata ns. taivaan ja Maan välillä, toisten maailmojen ja tämän ihmismaailman välillä ja ennen kaikkea, tällä hetkellä – sallien kaikkien ylösnousseiden mestarien tulla sisään ja olla kanssamme – todella sulautumaan ja-tilaan. Kyse ei ole niinkään taivaasta ja Maasta tai tästä maailmasta tai tuosta – kyse on ja-tilasta, monesta. Ja sitä te kaikki todella teette. Teette sitä henkilökohtaisessa elämässänne, teette sitä täällä Mestarien klubissa.

Otetaanpa siis tämä hetki kauniissa hiljaisuudessa – mikä ei ole todellisuudella hiljainen – kutsuaksemme ylösnousseet mestarit sisään. Ne jotka ovat täällä – yli 1500 jotka ovat ruumiillistuneena tälle planeetalle – ja kaikki ne, jotka ovat toisissa maailmoissa ja joilla on omat Ylösnousseiden mestareiden klubinsa, mutta olen varma, ettei niitä voi edes verrata näihin energioihin, joita teillä on täällä (tauko), koska tähän seinään on upotettuna jotain hyvin erityislaatuista, hyvin historiallista. Teidän matkanne, monien, monien elämienne historia.

Aiemmin sanottiin, että tämän seinän kivet edustavat kaikkia shaumbroja – nämä monet, monet kivet – ja se on totta. Mutta se edustaa myös kaikkia elämiänne, kaikkia kokemuksianne, teidän jokaisen, kaikki nämä kivet tässä – kaikki mitä olette käyneet läpi, jokainen kokemus, jokainen vastoinkäyminen, jokainen kaunis iloinen hetki on tässä seinässä.

Ottakaa hetki tunteaksenne sitä. Se on tavallaan muistomerkkimuuri. Se ei ole todellakaan itkumuuri, älkää alkako laittaa pikku rukouksianne siihen. Se on ilon muuri ja transhumaanina olemisen muuri.

Ja toinen seinä, jonka näytämme myöhemmin, huoneen vastakkaisella puolella, ja jota Cauldre kutsuu "suureksi karmiininpunaiseksi seinäksi", edustaa elämän taitoa/taidetta ja elämän näytöstä. Se on kaunis seinä eikä se ole vain tasainen, koska te ette ole tasaisia. Siinä on ulottuvuutta. Siinä on luonnetta. Siinä on taidetta/taitoa, jonka valoi siihen taiteilija, joka loi sen, mutta sitä valoi jokainen teistä. Se näyttää elämän pyörteitä, elämän kirjoa, kaikkea muuta kuin tasaista elämää, joka hyvin monille – ja niille jotka elävät "yksikkömäistä" elämää – voi olla kuin tasamaa, melkein väritön seinä. Mutta niille jotka menevät ja-tilaan, jotka sallivat ja-tilan, jotka sallivat – oikeasti – kaiken ruumiillistumisen, tämä seinä edustaa tuota ja-tilan, taiteen/taidon ja mahdollisuuksien kauneutta.

Meillä on siis kaksi seinää – ilon seinä teidän kokemustenne kera ja ja-seinä, joka edustaa syvyyttä ja todella transhumaania.

Ja sitten tietysti niiden välissä meillä on kahvinkeitin ja keittiö, joka edustaa ihmiselämän hyvin kaunista puolta – kehon ruokkimista, elämän aistillisista asioista nauttimista. Niinpä tässä meillä on se.

Ja viimeinen seinä – ikkunat. Ikkunat jotka katsovat ulos maailmaan, jotka katsovat ulos, mikä antaa perspektiivin todellisuudesta. Tästä näissä neljässä seinässä on oikeasti kyse. Ja kun seisotte täällä tänään, joka kerta kun tulette käymään, joka kerta kun vain istutte tässä energiassa – joko toisten shaumbrojen ympäröimänä tai kenties yksin – tuntekaa se yhteys, jonka olette muodostaneet muiden maailmojen ja tämän maailman välille, ja-tilan integroituminen.

Tämä saattaa olla vain pieni paikka pienellä planeetalla erittäin suuressa universumissa, mutta se on ja-tila ja se edustaa sen tuomista tänne maapallolle. Monien, kaikkeuden tuomista – ei enää lineaarista pelkistettyä elämää.

Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä siihen.

Tämä päivä on yhtä tärkeä, yhtä historiallinen – tai kenties vielä enemmän – kuin se päivä, joka meillä oli kvanttihypyssä syyskuussa 2007 yhdessä. Ja se oli päivä, jolloin sanottiin, että menemme asteikkojen ulkopuolelle. Se ei ehkä näkynyt elämässänne tai ihmiselämässä oitis, mutta tietoisuusosamäärä, historian kulku muuttui tuona päivänä. Sitä kutsuttiin kvanttihypyksi, koska menimme johonkin muuhun. Sen ilmentyminen on vienyt vuosia, mutta tässä olemme nyt. Tämä ja-tilan päivä, tämän todellisen ruumiillistumisen päivä on tällä planeetalla.

Vedetäänpä syvään henkeä siihen.

(Tauko)

Ja rakas Linda, opastaisitko minut takaisin, ja Sandra, toisitko kahvini?

LINDA: (kikattaen) Haluaisitko ketään muuta?

ADAMUS: Hän on … Kyllä, saattueen.

LINDA: Kerri voi tulla myös?

ADAMUS: Kerri voi tulla myös pääbaristana. Haluaisitko tulla?

KERRI: Voi, kyllä!

ADAMUS: Aivan. Ja meillä on pikku paraati takaisin studioon.

LINDA: Tässä sitä mennään.

ADAMUS: No, meidän täytyy odottaa Kerriä.

LINDA: Okei, tietysti, tietysti.

ADAMUS: Kyllä.

KERRI: Okei! Minä tulen.

ADAMUS: Joo, okei. Sitten mennään.

LINDA: Sinne mennään.

ADAMUS: Okei.

LINDA: Oiii!

ADAMUS: Kiitos.

LINDA: Niin sopivaa.

ADAMUS: Kyllä (yleisö taputtaa, kun he kaikki kävelevät takaisin studioon). Voi, näimme juuri teidät toisella puolella (Adamus naureskelee).

LINDA: Jos aiot tehdä jotain, tee se oikein.

ADAMUS: Voi, täytyy näytellä vähän aina silloin tällöin. Lakatkaa olemasta niin kalkkeutuneita, te kaikki. Teidän täytyy näytellä vähän.

LINDA: Voitte tehdä sen. Voitte tehdä sen.

ADAMUS: Sanotte: "Miksi Kerrin tai Sandran täytyy tuoda hänen kahvinsa?"

LINDA: Koska hän voi.

ADAMUS: Miksi ei? Miksi ei?

LINDA: Koska hän voi.

ADAMUS: Koska silloin voin pyytää häntä tulemaan näyttämölle, Sandra, vastaanottaman tunnustusta siitä (yleisö taputtaa). Siitä syystä. Siitä syystä. Siis, kiitos.

SANDRA: Ole hyvä.

ADAMUS: Ja kiitos teille erinomaisesta kahvista. Voi, sydän muuttuu padaksi (pelikorteista). Tiesin, että niin tapahtuisi (naurua).

LINDA: (nauraen) Jee!

ADAMUS: Joo.

Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä, kun menemme shoudiimme. Voi! Täällä tuntuu hyvin kauniilta.

Ruumiillistuneet mestarit

Nyt on viisi shaumbraa, jotka kulkevat tällä planeetalla ruumiillistuneena, oivaltaneena mestarina. Viisi (yleisö taputtaa).

LINDA: Vau! Mahtavaa!

ADAMUS: Se vei vähän aikaa. Se vei vähän aikaa, ja tiedän, että monet teistä miettivät matkan varrella: "Meillä on vasta kaksi. Miten saamme muutaman lisää? Olenko se minä?" Sanoitte: "Pääsemmekö koskaan tuohon viiteen?" Tavallaan taikalukuuni. Ja sanon "taika", koska voitaisiin sanoa, että se on se energiaosamäärä tai tietoisuusaste, joka tarvittiin saamaan pallo todella pyörimään, popcornit poksahtelemaan.

En aio paljastaa nimiä. Ne ovat merkityksettömiä, ja se saatat olla sinä (Adamus naureskelee), ehkä et (naurua). Ei ole kovin tärkeää paljastaa nimiä, koska on tietty … Voi, rakkaani! (Puhuen naiselle, joka on pukeutunut 1700-luvun pukuun). Voi, rakkaani! Oletko se sinä? Tule tänne ylös, ole hyvä. En voi vastustaa. En voi vastustaa. Voi, ladyni, mitä …

HENRIETTE: (Hän ojentaa Adamukselle juoman ja puhuu ranskaa) Bonjour!

ADAMUS: Bonjour. Aah! Aah!

HENRIETTE: (puhuu ranskaa)

ADAMUS: Oui. Kyllä. Näytät hyvin elegantilta, hyvin jumalaiselta (yleisö taputtaa). Ladylle (he ottavat siemauksen). Luulen, että kaikki shoudit ovat erilaisia tästä lähtien (naurua). Olet ehdottomasti uskomattoman kaunis.

HENRIETTE: Muistan sinut.

ADAMUS: Aivan, minä muistan sinut.

HENRIETTE: Saanko suukon?

ADAMUS: Saat suukon. Voi. Lindan pitäisi pitää viiniä, mutta … (lisää naurua) Vähän … (Hän suutelee ilmaa naisen kummallakin poskella) Ja todellinen herrasmies ei kosketa huulilla kasvoja, kyllä, tai kättä. Mutta joka tapauksessa kiitos, rakkaani. Kiitos (he kilistävät laseja). Kippis taas. Aah! Miksi eivät kaikki pukeudu tullessaan tänne? (Muutama naurahdus) Ei pukeutuneena näin (viitaten Cauldren pukuun). Tämä näyttää siltä, että olisi menossa kirkkoon tai hautajaisiin (yleisö sanoo "oiiii"). Juotavaa?

LINDA: Ei kiitos.

ADAMUS: Okei. Laittaisitko tämän pois, jotta voin levitellä käsiäni.

Viisi. Vain se vaadittiin luomaan liikevoima kaikille muille.

Minun täytyy tunnustaa … Se oli hyvää (viitaten juomaan), mutta odotan. Minun täytyy tunnustaa, että oli reilusti yli sata, reilusti yli sata hyvää tarkoittavaa shaumbraa, jotka siirtyivät rajan taa, ennen kuin oivalsivat, ruumiillistivat mestaruutensa. Eikä tässä lasketa niitä, jotka siirtyivät ikääntyneen kehon tai heikon kehon vuoksi, vaan sata joilla oli terve, hyväkuntoinen keho, teki siirtymän. On vaikeaa. On hyvin, hyvin vaikeaa. Ja ei, tuli juuri kysymys: "Riistikö kukaan heistä henkensä itsemurhassa?" Ei. He eivät tehneet tietoista valintaa siirtyä rajan taa. He vain tekivät sen, koska joskus tässä transformaatiossa jossa mennään "yksikköihmisestä" todelliseksi mestariksi, on hyvin vaikeaa keholle ja mielelle, hyvin vaikeaa niille, kuten te kaikki tiedätte. Se heittää pois kaikki rytmit ja mallit ja yhtäkkiä löydät itsesi toisista maailmoista. Ei niin, että teit tietoisen valinnan – olet vain siellä.

Siis todella kunnioittaen kaikkia niitä, jotka ovat nyt toisella puolella, jotka olivat samalla matkalla kuin te ja jotka tavallaan viitoittivat tietä teille, ottivat itselleen paljon vastoinkäymisiä – koska muistakaa, että kaikessa ajattelussanne ja murehtimisessanne, jota teette itsestänne ja elämästänne, ja kaikessa stressaamisessanne, otatte oikeasti itsellenne tietoisuuden, ihmiskunnan haasteita.

Olen puhunut teille siitä aiemmin. Olen sanonut, että nämä ongelmat, joita luulette omiksenne, jotka todella tunnette hyvin syvästi ja henkilökohtaisesti, eivät oikeasti ole teidän. Otatte itsellenne näitä ongelmia koko tietoisuuden puolesta. Ja suuressa määrin ne, jotka menivät toiselle puolelle, jotka olivat tällä oivaltamismatkalla, ottivat itselleen paljon teidän pelkojanne ja huolianne. He luulivat niitä omikseen. He luulivat olevansa ainoita, joilla oli näitä pelkoja ja näitä ajatuksia ja näitä tasapainottomuustunteita, mutta ne olivat myös teidän. He ottivat itselleen jotain jokaisen teidän puolesta. Ei niin, että heitä pitäisi sääliä – heillä menee hyvin toisella puolella. Itse asiassa he auttavat. He tukevat energeettisesti teitä kaikkia. Mutta nyt on viisi ja pian monia lisää.

Jokaisessa heissä, näissä viidessä – jotka voivat katsella netissä tai täällä - oli ainutlaatuista se, että heillä oli paljon kamppailua. Se on sellaista kamppailua, että yrittää olla hyvä ihminen. Se on sellaista kamppailua, että yrittää parantaa itsensä. Se on sellaista kamppailua, että yrittää tehdä itsestään täydellisen, olla parempi ihminen, eikä se toimi. Se ei toimi.

Ja jokainen näistä viidestä, käytyään läpi paljon kamppailua ja yritettyään tehdä itsestään paremman ja yritettyään tehdä itsestään henkisen tai vain mukavan tai ei niin viallisen tai vähentää heikkouksia, suurta kamppailua tämän kaiken kanssa ja monien hullujen unien jälkeen – ne tavallaan toimivat käsi kädessä – he heräsivät yhtenä aamuna, jokainen heistä, ja yhtäkkiä tajusivat. He vain tajusivat.

Se on tavallaan mielenkiintoinen tutkimus, koska kaiken kamppailun jälkeen, jolla ei ole todellista loppua näkyvissä, tietämättä, tapahtuisiko se viikossa vai kuukaudessa vai vuodessa – ilman todellista loppua näkyvissä – he vain tajusivat. Kaikki yhdistyi. Ja he heräsivät tuona aamuna ja kamppailun tuntemisen sijasta – "Miten teen valaistumisen? Miten voin oivaltaa? Miten voin olla tämä ihminen, joka olen yrittänyt olla, joka ajattelin haluavani olla?" – he heräsivät melko intensiivisten unien yön jälkeen ja oli tyyneys. Ei ollut kaikkea toimintaa mielessä, eikä ollut tuota kamppailua. Heidän edessään ei ollut suurta kysymysmerkkiä, kun he heräsivät. Sen sijaan he heräsivät ja vetivät syvään henkeä ja vain hymyilivät. "Tajusin sen", he sanoivat. "Tajusin sen."

Se ei ollut salamointia. Se ei ollut kokemuksia, joita joillakin teistä on ollut kosmisen tietoisuuden kanssa – valtava tunne nousemisesta toisiin maailmoihin, mutta myös valtava epätasapaino ihmiskehossa ja –mielessä. Se oli tyyneyttä. Ja se oli ilman kaikkia kysymyksiä ja kaikkia kalvavia epäilyksiä ja kaikkea ihmettelyä "milloin".

Se oli hyvin tyyni ja rauhallinen hetki heillä jokaisella. Se ei ollut sellainen hetki, että he halusivat juosta katua alas huutaen kaikin voimin: "Olen valaistunut! Olen valaistunut!" Se oli vain siinä, ja se oli valtava helpotuksen tunne. Ei jännittyneisyyttä, ei ihmettelyä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja siksi, että he ajattelivat olla ajattelematta, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja yrittivät olla ajattelematta sitä, vaan ei vain ollut ajatuksia. Heidän ei tarvinnut yrittää ajatella valaistumisen luonnollista tilaa, se vain oli siinä. Heidän ei tarvinnut miettiä, mitä tästä maailmasta tulee, koska tavallaan sillä ei ole merkitystä. He eivät kantaneet sitä harteillaan, koska he tietävät, että se on ehdottomasti täydellinen sellaisena, kuin se on. Eivätkä he miettineet, miten paljon valoa he toivat kehoonsa tai miten paljon esi-isistään he olivat vapautuneet tai olleet vapautumatta tai saavatko he syövän tai miten vanha … kaikki tämä lakkasi tuosta vaan – naps! – jokaisella heistä. Kaikki vain oli siinä, oivallettuna.

Se oli itse asiassa yksinkertaisuuden ja armon tunne, jota ei voi ajatella mielessä. Ei voi ajatella tietään armoon tai yksinkertaisuuteen – sen voi sallia. Ja se tapahtui näille viidelle, koska, no, he saavuttivat omat rajansa. Jos olisin esitellyt teille heidät vuosi sitten sanoen: "Tässä on se, joka oivaltaa, yksi viidestä vuoden päästä", olisitte luulleet minun laskevan leikkiä tai valehtelevan. Te ette olisi kuvitelleet, koska tavallaan he olivat tunneraunioita. Heidän elämänsä oli hyvin epätasapainossa. He olivat hyvin hauraita, hyvin hauraita. Ei herkkiä – herkkyys on ok. Hauraita, kuin hajoamaisillaan. He olivat hyvin lähellä liittyä niihin muihin noin sataan, jotka siirtyivät rajan taa. Hyvin lähellä.

Ette olisi ajatelleet haluavanne heitä standardiksenne, esimerkiksenne sellaisesta, joka olisi yksi viidestä ensimmäisestä mestarista planeetalla. Ei, ette olisi ajatelleet, mutta tuon tämän esiin teille jokaiselle. Tuon sen esiin, koska teidän matkanne on hyvin samanlainen – kysymyksiä, epäilyä, ihmettelyä "milloin", kovaa yritystä, yritystä olla hyvä tai parempi ihminen. Jokainen näistä viidestä sanoi lopulta: "Ei enää".

Tavallaan he antoivat periksi. He pysähtyivät. He olivat niin hauraita, että he pelkäsivät räjähtävänsä, ja luultavasti olisivat tehneet sen, mutta he vain pysähtyivät. Ja he lakkasivat yrittämästä. He lakkasivat tekemästä työtä siihen. Ja he olivat jonkin aikaa tavallaan "ei-paikkaa, ei-aluetta". Niin tapahtuu, kun vain pysähtyy. Tuntuu kamalan epämukavalta ihmiselle, mutta ei mestareille, lopettaa lakkaamaton toiminta. On erittäin epämukavaa, kun ei ole ohjelmaa päivälle, ei tarvitse opiskella henkisyyttään tai harjoittaa sitä, itse asiassa ei edes ajatella sitä. Kamalan epämukavaa, koska se ei ole asu, jota olette käyttäneet. Se ei ole "sinä". On vaikea samaistua siihen. Mutta heillä ei ollut muuta paikkaa, minne mennä, paitsi toiselle puolelle, joten he vain pysähtyivät. Ja kun he tekivät sen, tuo liikevoima, tuo täyttymysdirektiivi pystyi lopultakin tulemaan sisään. Kaikki aspektit, kaikki osat, kaikki sirpaleet, kaikki heidän kadonneet osansa pystyivät tulemaan sisään.

Ja tuona suurena unien yönä, joka edelsi heidän heräämistään aamulla oivaltamiseen, todellisuudessa tuo yksi olento, joka he luulivat olevansa ja joka te luulette olevanne, tuo yksi olento yhtäkkiä avautui oikeasti ja päästi sisään ja-tilan.

Ette voi ajatella tietänne ja-tilaan. Voitte tietää, mitä se merkitsee, mutta ette voi ajatella tietänne siihen. Ette voi työstää tietänne siihen. Ette voi ansaita tietänne siihen. Voitte ymmärtää sen energeettisen käsitteen, että te ette ole vain yksi ihminen. Olette eläneet monta, monta elämää yhdessä todellisuudessa ja uskoneet siihen, uskoneet tähän todellisuuteen. Se on tavallaan vitsi, mutta se on hyvä vitsi ja huono vitsi. Se on tavallaan hyvin mielenkiintoinen kokemus, jossa havainto siitä, mitä tietoisuus voi tehdä, on vain elää yhtenä, mutta teitä ei ole koskaan tarkoitettu sellaiseksi.

Ja kerron teille tämän, kun aloitamme Transhumaani-sarjan. Transhumaani merkitsee pelkän ihmisyyden yli menemistä, ihmisyyden ylittämistä. Ei menemistä siitä ulos, mikä on yksi yleisistä harhakäsityksistä – "Mennään ihmisestä superihmiseksi". Ei, ette te mene. On edelleen ihminen ja on paljon enemmän. Se on hyvin, hyvin yksinkertaista valaistumisfysiikkaa ja se on tuon ja-tilan vastaanottamista. Ja sen nämä viisi teki.

Jokaisella heistä oli unien yö. Tavallaan viimeinen ehtoollinen, mutta se tehtiin unitilassa. Tehtiin tavallaan seremonia, lopullinen yhteensaattaminen ja sitten herättiin aamulla.

Milloin viimeksi heräsitte aamulla ehdottoman virkistyneenä? Ette viime aikoina. Älkää narratko itseänne tai minua. Ette viime aikoina. Heräätte aamulla parhaimmillaankin tokkurassa, usein väsyneenä, mutta he heräsivät aamulla – ei tuntien kuin olisivat juoneet juuri 20 kuppia kahvia ja saaneet paljon väärää energiaa – he heräsivät aamulla ja tuntui vain selkeältä. Puhtaalta. Cauldre heittää tuon sanan mukaan. Kiitos, Neitsyt. Tuntui yksinkertaisesti puhtaalta sisällä. Milloin viimeksi teistä tuntui oikeasti puhtaalta sisällä, tunsitte oikeasti olevanne ilman hiekkaa, pölyä, likaa, pinttynyttä likaa, öljyä ja jätettä? Mutta he heräsivät tuntien virkistyneensä. Ja ajattelematta itsekseen: "Voi, juku! Minun täytyy mennä hankkimaan t-paita, jossa lukee: "Olen valaistunut olento", jos teitä sattuu kiinnostamaan t-paidat. Pelkästään rentoutuneena valaistumiseen. Ja suurin asia, tärkein asia oli, että he lakkaisivat yrittämästä.

Taatusti he tekivät paljon töitä, kuten tekin. He kävivät läpi paljon helvettiä ja paljon oivalluksia. He kävivät paljon läpi, mutta aivan yhtäkkiä kun he pysähtyivät, ikään kuin kaikki mitä he olivat tehneet, kaikki työ mitä he olivat tehneet, kaikki asiat joita he olivat oppineet, kaikki se voi yhtäkkiä syöksyä sisään, olla sisällä. Se ei ollut enää vain jossain palasina. Se tuli sisään.

"Mitä he tekivät loppupäivän?" mietitte nyt. He eivät nimittäin myöskään sanoneet: "Aa, olen mestari." Se oli vain kuin: "Minusta tuntuu vain hyvin puhtaalta ja selkeältä." Vasta myöhemmin he alkoivat sanoa: "Onko tämä oivaltamista? Onko tämä valaistumista?" Ja sitten tavallaan: "Sillä ei ole merkitystä, koska en etsi sitä enää. En yritä sitä enää. Siksi se varmaan on. Jos se ei ole tavoitteeni, niin olen varmaan tehnyt sen. Jos en yhtäkkiä välitä siitä, niin varmaan olen sitä."

Mitä he tekivät loppupäivän? No, he tekivät, mitä normaalistikin tekevät, mutta he eivät tehneet sitä stressaantuneena ja miettien: "Olenko saamassa jonkin taudin? Voi luoja, puriko hyttynen minua? Onko minulla Zika-virus?" He jatkoivat vain päiväänsä. Mutta voisitteko kuvitella hetken, että jatkatte päiväänne ilman tuota hankausta, tuota painoa, tuota kalvavaa epäilyä, miettimättä, mitä seuraavaksi tulee, ja vain tehdä sen?

Heillä oli yksinkertainen päivä. Muutama heistä meni ruokakauppaan, koska heillä oli nälkä. Sitä te teette. He eivät yhtäkkiä ilmentäneet ruokaa eteensä, mutta he voivat tehdä sen. Mutta he eivät tehneet. He menivät ruokakauppaan, mutta siinä oli helppoutta. Ei ollut kauppaan menemisen stressiä ja murehtimisen stressiä: "Voi luoja! Ovatko nämä luomua ja ovatko nämä kasvista?" He eivät murehtineet siitä. Tai "Onko siinä liikaa sokeria …" Ei ollut tuota stressiä. Se oli merkityksetöntä. Eikä heidän tarvinnut taistella ja vastustaa tarvetta mennä ostamaan iso suklaakakku – "Voi, ei, ei. Haluan oikeasti sitä, mutta …" Sitä ei vain ollut. Tuota stressiä ei ollut. Ja jos he ostivat tuon kakun, niin ok. Jos he eivät ostaneet, niin ok. Mutta tiedätte, millaista se on: "Voi luoja! Rakastaisin sitä, mutten voi syödä sitä. Voi, lakkaa piinaamasta minua suklaallasi!"

LINDA: Menikö kukaan heistä Costcoon lounaalle? (Vähän naureskelua)

ADAMUS: Ei, en usko, että he menivät maistelemaan ruokia Costcoon, ainakaan mitä … En tunne Costcoa, mutta Cauldre kertoo minulle: "Ei, älä mene sinne maistelemaan ruokia" (vähän naureskelua).

Muutama heistä meni töihinsä. Kahdella heistä oli työpaikka, kolme heistä ei tehnyt töitä – sen pitäisi kertoa teille jotain – heillä ei ollut säännöllistä työpaikkaa. Ja muutama heistä vei rakkaan lemmikkinsä puistoon kävelylle. Ja kaksi heistä otti erittäin pitkät torkut ajatellen: "Hei, jos yöunet olivat niin hyvät, otan torkut, ja kaikki on vielä paremmin, kun herään!" (Vähän naureskelua) He ottivat torkut, koska voivat. He jatkoivat elämäänsä, mutta täysin erilaisesta perspektiivistä. Ei älyllisestä perspektiivistä, vaan hyvin kokemusperäisestä. He olivat siinä. He olivat siinä.

Voisitteko kuvitella hetken, ettei keho tunne väsymystä eikä sitä suihkuvirtausta, kun esi-isänne imevät teitä takaisin? Sitä ei vain ole. Tarkoitan, että he tiesivät, he kaikki käsittivät biologisen perheensä, mutta tuota imua ei ollut. Ja sanoisin, että suurin asia oli, ettei mielen juttuja ollut. "Mitä teen? Kuka olen? Milloin valaistun?" Mitään tästä ei ollut. Voisitteko kuvitella sen eron päivässänne?

He eivät menneet ulos tekemään pieniä taikanäytteitä ja saaneet kultarahoja ilmestymään käteensä. Se oli merkityksetöntä. Ihminen tekee sitä, mutta mestarin ei tarvitse pelata tuota peliä. Mestarin ei tarvitse tehdä vaikutusta toisiin ilmentämällä asioita tyhjästä. Se on merkityksetöntä. Se itse asiassa vetää enemmän takaisin olemaan yksi/yksittäinen ihminen, kuin mestarin ainutlaatuisuuteen. Ja siinä on suuri ero. (Englannin kielen) sanat kuulostavat samalta, mutta niissä on valtava ero.

Yhdellä oli suhde, neljällä ei ollut. Tämän pitäisi kertoa teille jotain (Adamus naureskelee) – että on joitain, jotka pystyisivät todella hyvään suhteeseen, kyllä (vähän naureskelua, kun hän katsoo Lindaa). Haluaisitko drinkin?

LINDA: Voi, kyllä! (Lisää naureskelua)

ADAMUS: Suhteet ovat vaikeita, ja niitä jotka pystyvät siihen, ihaillaan ja kunnioitetaan todella. Mutta suhteet ovat vaikeita käydessänne läpi tätä. Mutta neljällä ei ollut suhdetta, yhdellä oli. Ja tuo yksi ei mennyt kertomaan – miksi sitä kutsutaan nykyään, kumppani tai avopuoliso tai mitä tahansa – tuolle henkilölle: "Voi! Et usko, mitä tapahtui. Olen valaistunut. Minä olen valaistunut, ja sinä et ole." (Naurua) Tai "Tiedätkö sen asian, jolle olet nauranut minussa kaikki nämä vuodet, tuon ryhmän jossa kävin? No, se tapahtui lopultakin." Ei ollut mitään tarvetta mainita sitä.

Kuvitelkaa sitä hetki. Heräätte aamulla noin kymmenen elämän jälkeen, kun olette tehneet todella kovasti työtä ollaksenne henkinen ihminen, ja sitten päästätte irti ja yhtäkkiä se kaikki on siinä. Heräätte aamulla ja on vain tämä tunne: "Voi! Olen elossa. Minä olen mitä olen. Olen tässä." Ei enää taistelua siitä. Ei yritystä tehdä itsestänne yhtään parempaa.

Sitä sanottaisiin kai hyväksynnäksi, sallimiseksi. "Minä olen mitä olen." Ja sen myötä oivallus: "Olen tässä. Olen ihminen. Toimin tällä planeetalla, ja olen kaikkia näitä muita asioita." Ja. Tämän he lopulta päästivät sisään. Se upposi.

Jos olisi jokin viesti, joka heillä olisi jokaiselle teistä – kysyin jotain viestiä noilta viideltä, jotka ovat sallineet sen – se olisi: "Lakkaa yrittämästä niin kovasti. Lakkaa työstämästä ihmisitseäsi." Se ei vie teitä pidemmälle. Se ehkä saa teidät ajattelemaan, että teette jotain. Se vie aikaanne. Se antaa teille tiettyä tehtävän, tavoitteen ja taistelun tuntua. Mutta perimmiltään nuo viisi kertoisivat teille: "Lopeta se tähän paikkaan. Ole ihminen ja ole kaikkea muuta, mitä tulee." Se on siinä. Ja sitten teillä on unien yö ja heräätte aamulla ja teillä on tuo puhtauden ja selkeyden tunne, koska tuo täyttymysdirektiivi, tuo kaiken yhteen tuominen, on siinä.

Kaikki tämä on luonnollista. Kyllä, puhumme monista asioista. Kun puhun kanssanne, se on vakuuttelemaan teitä. Minun mielestäni on tuo jatkuva pulmatilanne: "Teenkö oikeita asioita? Olenko oikealla polulla?" En itse asiassa oikeasti opeta teille mitään, vakuuttelen vain teitä. Annan sanoja. Häiritsen vähän, mutta sanon teille, että olette oikealla polulla. Lakatkaa nyt yrittämästä olla niin oikeassa ja vain sallikaa.

Tulemme tähän vuoteen, tähän sarjaan, tähän vuoteen, ja – miten maalaan tämän kuvan teille? Olette tehneet kaiken työn. Teille jotka olette edelleen täällä, teille jotka ette ole lähteneet – eikä niissä ole mitään vikaa, jotka lähtivät, mutta he halusivat jatkaa ihmisen työstämistä - tämä on vuosi, jolloin vedätte vain syvään henkeä ja lakkaatte yrittämästä. Tarkoitan kaikkea elämässänne. Cauldre kysyy minulta esimerkiksi: "No, ei siis rakenneta kaunista Mestarien klubia?" No, onko se yrittämistä vai onko se luovana olemista? Se on työtä, mutta te ette yritä vain parantaa itseänne.

Tiedätte eron siinä, kun menette rakentamaan jotain, koska voitte, tai teette laulun, koska voitte, tai pidätte kurssin, koska voitte, tai teette maalauksen, koska voitte. Se ei ole työntekoa, se on vain elämistä versus jatkuva huhkiminen. Melkein tunnette ne rattaat, jotka jauhavat, kun yritätte työstää itseänne, parantaa itseänne, tehdä itsestänne henkisemmän, tehdä ihmisestä paremman.

On aika päästää siitä irti. Sallikaa todella tuo ihminen, ja sitten alatte oivaltaa ja-tilan. On paljon enemmän. Siihen olemme menossa. Siksi haluan kutsua tätä transhumaani-sarjaksi.

Transhumanisimi

Ja vertaan tässä siihen asiaan, jonka mainitsin viime kokoontumisessamme, planeetan transhumanistiliikkeeseen. Tapahtuu siirtyminen teknologiaan. Jos teillä ei ole ollut tilaisuutta katsella ProGnost Updatea, katselkaa se, mutta annan teillä yhteenvedon.

Teknologia on suurin asia, mitä planeetalla tapahtuu. Uskokaa tai älkää, mutta se ei ole Donald Trump (naurua) eikä Hillary Clinton. Se ei ole terrorismi. Se ei ole talousjärjestelmät. Se ei ole kemikaalivanat. Se ei ole salaiset hallitukset tai pankit, ellette pidä häiriötekijöistä. Se ei ole ympäristö kovin paljon, mutta se esittää suurta roolia. Se ei ole ne asiat, jotka saavat teidät valtoihinsa uutisissa joka päivä tai keskusteluissanne kaikista planeetan salaliitoista. Erityisesti salaliitot ovat suuri häiriötekijä. Miksi ne imevät mukaansa hyvin usein henkisiä ihmisiä? Miksi nämä salaliitot ovat magneetti henkisellä polulla oleville? En oikein ymmärrä.

Tämä ei ole sitä, mitä tällä planeetalla tapahtuu. Tällä planeetalla tapahtuu se, että tämä pieni vanha asia nimeltään tietoisuus, joka alkoi oikeasti – jos se kartoitetaan, minkä olen tehnyt; jos aletaan kartoittaa tietoisuutta – tulla tälle planeetalle melko voimakkaana heti toisen maailmansodan jälkeen. Voitaisiin sanoa, että toinen maailmansota oli tavallaan ratkaiseva kohta planeetalla. Jotkut kutsuvat sitä valon ja pimeyden taisteluksi. Minä sanon vain, että oli sen aika, tuommeko sisään tietoisuutta vai emme. Se taitaisi olla valo ja pimeys, mutta oli ratkaiseva kohta toisen maailmansodan aikana, heti toisen maailmansodan jälkeen, ja tuossa kohtaa tietoisuus tuotiin planeetalle. Kristus-siemen joka kylvettiin 2000 vuotta aiemmin, alkoi lopultakin itää.

Ei ole mitään sattumaa, että suurin osa teistä tuli sisään seuraavien kahden ja puolen vuosikymmenen, kenties kolmen vuosikymmenen, aikana, mikä on vain silmänräpäys. Mutta ei ole sattumaa, että tulitte tuomaan tietoisuutta. Sitä te toitte. Synnyitte tähän kehoon ja kasvatitte mielen, mutta toitte sisään tietoisuutta. Ette ainoastaan te – ympäri maailmaa on monia muitakin – mutta toitte sisään tietoisuutta ja se alkoi muuttaa asioita. Ja voitte katsella, miten historia, evoluutio, on käynyt läpi erityisesti 50-luvun lopulla ja 60-luvulla valtavan yhteiskunnallisen muutoksen tällä planeetalla, ja se on jatkunut – ehkä ei jonkin aikaa 80-luvulla, en tiedä – mutta sen jälkeen se on jatkunut. Toitte sen sisään ja se on vaikuttanut. Se toi meidät kvanttihyppyyn – tietoisuus. Ja tietoisuus toi sitten teknologian.

Katsokaa elämäänne, henkilökohtaista historiaanne elämässä. Milloin ensimmäinen oikea tietokone ilmestyi? Teidän elämänne aikana, eikä sitä olisi täällä, jos ei olisi teitä. Ja katsokaa kaikkea kehitystä teknologiassa, erityisesti laskennassa, tietokoneistumisessa. Se on vaikuttanut merkittävästi tällä planeetalla, ja voitaisiin sanoa, että siitä tulee kvanttista. Se on se juttu, tuo teknologia, mutta teknologia jonka toi esiin tietoisuus. Tätä planeetalla tapahtuu, ja se jatkuu.

Ja kutsun tätä transhumaani-sarjaksi, koska se on niiden älykköjen ja tiedemiesten leikkiä, jotka katsovat nyt kokonaisia kehoja, hiukkaskehoja, jotka on generoitu pelkällä teknologialla. Siinä ei ole lainkaan mitään väärää, koska kuten olen todennut, tämä keho joka teillä on nyt, on vain joukko hiukkasia, Edith. Vain joukko hiukkasia, jotka eivät ole oikeasti teidän. Ne ovat hämmästyttäviä hiukkasia, todellakin, mutta tämä kehonne ei ole pysyvä asia. Luulette sen olevan, muttei se ole. Tarkoitan, että nuo hiukkaset muuttuvat tällä hetkellä. Ne sattuvat vain asettumaan samanlaisiin malleihin, ja tämä on yksi asia, jonka teemme uudelleen tänä vuonna – teemme uudestaan sen, miten kaikki mallintuu – koska hiukkasia tulee sisään. On täysin uusi hiukkanen, mutta se asettuu samaan vanhaan malliin, kunnes se siirtyy pois, ja uusia hiukkasia tulee sisään, mutta ne asettuvat samalla tavalla.

Kun päästätte irti esi-isistä, kun päästätte irti ajatuksista, jotka eivät ole oikeasti teidän tai opitte tunnistamaan, mikä on teidän ja mikä ei, hiukkasmallit muuttuvat. Sitä aiomme tehdä, mutta poikkean tässä asiasta.

Käytän sanaa "transhumaani", koska on tämä älyllinen, tieteellinen ja tekninen liike, joka pyrkii tekemään juuri saman asian, josta olen puhunut ja jonka nämä viisi valaistunutta shaumbraa oikeasti teki. He pyrkivät tekemään ihmisestä täydellisen. He pyrkivät tekemään ihmisestä mahdollisesti kuolemattoman. He pyrkivät välttämään kuoleman – sitä he tekevät.

Se on mielenkiintoista. Se on ilmiömäistä. Se pitää itse asiassa teknologian liikkeessä ja se osoittautuu lääketieteellisesti käyttökelpoiseksi. Pysytte korvaamaan jonkin elimen, ja miksi ei? Tai raajan, jos jotain tapahtuu – miksi ei? Kokoamaan kokonaisen olennon atomeista, molekyyleistä, hiukkasista, alusta saakka? Kyllä, se on mahdollista. Tietoisuus tuossa olennossa? Se on mielenkiintoinen kysymys. Siihen kysymykseen me tartumme, katsomme kumpaakin puolta, kun tämä vuosi etenee.

Mutta voidaanko tietoisuus valaa hiukkassäkkiin? Ja onko se oikeasti ihminen, jos keho esimerkiksi generoidaan tietokoneohjelmilla, mitkä sitten käsittelevät hiukkasia ja mallintavat ne näyttämään ihmiseltä? Onko se tietoinen? Se on uskomaton keskustelunaihe.

Sanon, että tänä vuonna me – draaman vuoksi sanon, että murramme sen koodin – mutta käymme paljon hyviä keskusteluja siitä. Mutta voidaanko tietoisuus laittaa pysyvästi ei-biologisesti tuotettuun ihmiskehoon ja –mieleen? Voidaanko?

Mielenkiintoista, mielenkiintoinen pulma. Ja sanon "ei-biologinen". Nimittäin tavallaan Tobias teki sen ja oli melkoinen suoritus laittaa itsensä biologiseen kehoon monia, monia vuosia tuon kehon syntymän jälkeen. Mutta se oli silti biologinen astia. Se seurasi edelleen vanhoja malleja. Hän pystyi laittamaan itsensä siihen, mutta sovittiin paljon asioita ennalta. Mutta jos olisi pieni ihmiskehotulostin ja painaisitte nappulaa ja ulos tulisi ihmiskeho, voisiko tietoisuus todella mennä siihen?

Jos otettaisiin tarpeeksi laskentavoimaa, joka ymmärtäisi jokaisen yksityiskohdan ihmishistoriasta ja jokaisen yksityiskohdan ihmisistä, kaiken informaation jota on parhaillaan käytettävissä tällä planeetalla, ja yhdistetäisiin tämän tulostettu olento siihen ja sillä olisi pääsy kaikkeen dataan, olisiko se tietoisuus? Ja on niitä, jotka ajattelisivat sen olevan, koska voitaisiin sanoa, että sillä on kaikki tieto kaikesta tällä planeetalla.

Muuten, käsitättekö, että pelkästään kahtena viime vuotena se planeetan informaatiokanta joka on tallennettuna tietokoneisiin kodeissa, työpaikoilla ja palvelinkeskuksissa, oli enemmän kuin kaikki aiempi tieto, mitä on koskaan kerätty tällä planeetalla – Atlantiksen aika mukaan luettuna. Olkaa kilttejä, emme mene takaisin Atlantikselle – silloin oli ok, mutta se ei ollut millään muotoa yhtään parempaa kuin kaikki tämä. Vain kahdessa vuodessa informaatiokanta tällä planeetalla on enemmän kuin planeetan koko historia – enemmän informaatiota on tallennettu kuluneiden kahden vuoden aikana.

Siihen olemme menossa, ja siitä transhumaani-sarjassamme on kyse. Mutta siinä on kyse vähän eri reitin ottamisesta. On niitä, jotka yrittävät tehdä täydellisen ihmisen, tehdä ihmiskehosta suhteellisen kuolematon. Se on ok. Kuolematon. Miten kauan oikeasti haluatte olla tuossa ihmiskehossa? Se on minun kysymykseni. Minä vietin 100000 vuotta kristallivankilassa. Tavallaan se oli kehoni. Se oli todellisuuteni. Voin kertoa teille tästä paikasta, että jäätte todella jumiin ja kyllästytte noin 200 vuoden jälkeen (vähän naureskelua), kenties 300:n. Sen jälkeen se on vain – no, kun ei ole ketään muuta, jota kiusata, jonka kustannuksella pitää hauskaa tai mitään muuta, ketään jonka kanssa pitää hauskaa.

Niinpä ihmettelen todella tätä ns. kuolemattomuutta. Miksi kuolemattomuus? Miksi tämä pyrkimys käyttää teknologiaa tekemään kehosta kuolematon, syöttää aivoihin koko ihmistiedon tietokanta? Minun on peräännyttävä ja naureskeltava vähän. Miksi? Miksi? Eivätkä he oikeasti halua kuulla tätä, mutta he ovat "yksi/yksikkö". He keskittyvät edelleen vain ihmiseen, vain tähän ulottuvuuteen, vain tähän todellisuuteen. Se on siinä. Ja niinpä he yrittävät kovasti tehdä ihmisestä paremman, saada sen elämään pidempään, tehdä siitä fiksumman, tehdä siitä vahvemman ja tehdä siitä seksikkäämmän.

Tässä toisessa transhumanistiliikkeessä ei ole paljon puhetta aisteista ja aistillisuudesta, paitsi kuulon tai näön tekemisestä vähän paremmaksi, mutta siinä on kyse ihmisen tekemisestä kuolemattomaksi. Ei ole paljon puhetta elämästä ja elämän kokemisesta.

Tämä – ja taaskin menen vähän äärimmäisyyksiin tässä – toinen transhumanistiliike haluaa tehdä ihmisestä kuolemattoman. Ja haluaisin istuutua heidän kanssaan ja kysyä – kenties te voisitte järjestää sen minulle – haluaisin todella kysyä heiltä: "Miksi haluaisitte sen?", koska minulla oli vähän filosofiataustaa – taisin luoda filosofian; yksi virheeni, mutta minulla oli vähän taustaa. Onko elämänne niin hyvä, että te ette halua koskaan kuolla? Ovatko kokemuksenne niin syviä ja rikkaita? Tarkoitan, että vietätte koko päivän tietokoneen edessä katsellen teknisiä asioita. Tarkoitan, että haluatteko tehdä sitä seuraavat 20 miljardia vuotta? (Vähän naureskelua) Ja niinpä tavallaan nauran heille, kohteliaalla Adamus-tavalla (lisää naureskelua) – ihan oikeasti?!! Olen ollut jumissa kristallissa eikä se ollut lainkaan kovin hyvä asia.

Haluatteko oikeasti tuosta kehosta kuolemattoman? Haluatteko oikeasti keskittyä vain ihmiseen, tuomatta mukaan edes aistillisuutta? En näe missään tämän transhumanistiliikkeen jutuissa suurempia sukupuolielimiä tai suurempia orgasmeja tai mitään muuta. Se on vain: "Haluan elää ikuisesti robottikehossa ja …" Mutta entä itse elämä? Entä aistillisuus? Entä moniulotteisuus? Rakastaisin siis keskustella.

Niinpä nimesin tarkoituksella tämän sarjan "Transhumaaniksi", koska te menette – me menemme – vähän eri polkua, jolla on vähän erilainen nettotulos. Nousemme pelkkänä ihmisenä olemisen yläpuolelle ja menemme ja-tilaan, jossa vapaudutaan ihmisen valtavasta taakasta.

Pyydän jatkuvasti Lindaa tekemään luettelon esitelmistä, joita teemme, mutta meidän täytyy tehdä "Adamin haava" hyvin pian. Miesraukat. Voi! Minua niin säälittää, koska meillä on "Isiksen haava" ja olemme kaikki käsitelleet sen, ja nyt on Adamin haava. Miesraukat ovat jumissa. Eikö ole rankkaa olla mies? (Yksi mies sanoo "joo") Joo! Joo. Näettekö? Näettekö? Kaikki miehet. Onko rankkaa olla mies vai mitä? Olette Isiksen haavan vieressä täällä nyt – emme ole tarttuneet Adamin haavaan. Missä olinkaan? (Vähän naureskelua)

Siis meidän transhumanismissamme on kyse menemisestä yksittäisyyden yli, käyttämättä teknologiaa tai käyttämättä yksinomaan teknologiaa saamaan kehonne kestämään. Voisitte luultavasti puskea teknologialla sen kestämään 30 tai 40 vuotta – sanoisin näin sen perusteella, mitä laskeskelen tällä hetkellä. Teknologia voisi muuttaa, mutta vain noin 30 tai 40 vuotta, todella oikein hyvällä nanotyyppisellä keholla tai nano-osilla kehossanne, mutta se on siinä.

Siis teemme sen vähän eri tavalla. Nousemme tuon yhtenä ihmisenä olemisen yläpuolelle. Otamme taakan ihmisolennolta sanoen: "Sinun ei tarvitse yrittää enää niin kovasti. Sinun ei tarvitse tehdä siihen töitä, stressata siitä, koska olet ihminen. Ole tuo v- … ole tuo ihminen ja … "(joku sanoo "öhöm!") Katsokaa, miten … mitä? En sanonut rumaa sanaa. Vittu, olisin voinut, jos olisin halunnut, mutta … (paljon naurua). Mutta en sanonut! Se on koko pointti. Se oli vaihtoehtoinen todellisuus, jossa sanoin "vittu", mutta tässä nettilähetyksessä en sanonut sitä. Minä melkein – luulitte minun sanovan sen. Se on taikuri. Luulitte minun sanovan sen. Kuulitte sen. Siksi minun täytyi sanoa se ääneen toisessa todellisuudessa. En sanonut sitä tässä todellisuudessa, koska tässä todellisuudessa kaikki jäävät kiinni rumiin sanoihin. Se on kuin "voi!" Se on … Mitä "fuck" ylipäätään merkitsee? Ei, vaan tarkoitan …

LINDA: Myöhemmin! Myöhemmin! (Vähän naurua)

ADAMUS: Ei, vaan pysähdyn tähän hetkeksi. Mitä se oikeasti merkitsee? Mistä se tuli? Tietääkö kukaan? Milloin sitä käytettiin ensimmäisen kerran? (Joku nostaa kätensä) Ole hyvä. Linda tuo mikrofonin, jotta voit sanoa sen koko maailman edessä. En siis ymmärrä sitä, koska minun aikanani emme olleet kuulleet tuota sanaa. Meillä ei ollut tuota sanaa.

LINDA: Täällä.

ADAMUS: Joo. Rumin sana joka meillä oli silloin, oli "saatana".

SHAUMBRA 1 (nainen): Voin olla väärässä.

ADAMUS: Aivan.

SHAUMBRA: Olen aina kuullut sen merkitsevän "laitonta sukupuoliyhdyntää". (Suom. huom. tässä yhteydessä "sukupuoliyhdyntä" on sananmukaisesti "lihallinen tieto" ja nainen käyttää vahingossa (?) "lihallisen" tilalla samankaltaista sanaa "kardinaali")

ADAMUS: Mitä?!

SHAUMBRA 1: Laitonta sukupuoliyhdyntää.

LINDA: Voi ei!

ADAMUS: Voi vittu!

SHAUMBRA 1: Kun ihmiset laitettiin …

ADAMUS: Tarkoitan, että ymmärrän sen. Joo, joo.

SHAUMBRA 1: Kun ihmiset laitettiin kahleisiin.

ADAMUS: Laiton sukupuoliyhdyntä … Mitä on kardinaalitieto?

SHAUMBRA 1: Seksiä. (He naureskelevat)

ADAMUS: Tiedän! Meillä oli ennen muinoin vitsi pappien ja piispojen kanssa. Kardinaalitieto.

LINDA: Luulin, että se oli "haureuden harrastamista … (joku sanoo "suostumuksella") … kuninkaan suostumuksella". Joo, joo, joo. Oli saatava lupa häneltä.

ADAMUS: Minusta tämä olisi hyvä aihe shaumbra-facebookiin (Linda nauraa). No, kyse on kirosanojen paljastamisesta. Mistä ne tulivat? Mistä "paska" tuli? Kuulen teidän käyttävän sitä.

LINDA: Etkö tiedä, mistä se tulee? (Naurua)

ADAMUS: En käytä koskaan tuota sanaa. Kuulen teidän käyttävän sitä. Mistä se tuli? Meillä ei ollut tuollaisia sanoja viime elämässäni. Meillä ei ollut noita sanoja. Sanoimme jotakuta …

LINDA: Teillä oli jokin ranskankielinen sana siihen.

ADAMUS: Jokin ranskankielinen sana. Sanoimme ihmisiä "nartuiksi" tai "äpäriksi" tai vastaavaa tai kirosimme heidät saatanan nimeen, mutta meillä ei ollut näitä hassuja sanoja, ja ihmiset jäävät kiinni niihin. Pidättekö noista häiriötekijöistä? Palataanpa transhumaaniin. Teistä alkoi tulla niin unisia! Piristytte, kun alan sanoa v- … (naurua) Teistä alkoi tulla todella unisia.

Siis työmme transhumanismissa – taitaa olla tahallinen vitsi, tahallista ja hyvin tarkoituksellista sanaleikkiä – on yksinkertaisesti sallia esi-isien biologiasta irtipäästäminen, ja kun teette sen, uudistaa kehonne muodostavat hiukkaset omaksi kuvaksenne. Ei Jumalan kuvaksi tai ehdottomasti ei esi-isien kuvaksi. Emme tee sitä jotain suurta massaparannusta varten. Se ei oikeasti toimi. Me vain "hiukkastamme uudestaan", päästämme irti vanhasta. Me vain päästämme ns. suuren esi-isien roskan ulos – en sanonut tuota sanaa, toista sanaa – päästämme sen ulos. Ja havaitsette itsessänne luonnollisen transhumaaniliikkeen, jossa teidän ei tarvitse käyttää paljon teknologiaa. Ja jos käytätte?

Muuten, minulta kysytään aina silloin tällöin: "Adamus, eikö ole epärehellistä tehdä kasvojen kohotus?" Minä en välitä. Tehkää kasvojen kohotus. Sillä ei ole merkitystä. Tai "Onko huono asia mennä kauneusleikkaukseen?" Minä luultavasti menisin, jos olisin planeetallanne tällä hetkellä. Miksi ei? Teillä on työkalut. Teette sen tietoisuudessa. Jos teette sen, koska sanotte: "Vihaan kasvojani tai kehoani", se on yksi asia. Jos sanotte: "Hei, miksi ei?", menette saamaan pikku – miten siitä sanotaan – työn tehtyä. "Joo, hänelle tehtiin pikku työ." (Muutama naurahdus) Mutta jos teette sen, tehkää se oikein. Menkää jollekin, joka tietää, mitä tekee, ei teurastajalle tai jotain. Käyttäkää siihen rahaa. Tehkää se oikein. Tehkää se tietoisuudessa.

Transhumanismissa emme myöskään liitä tietokoneita tai istuta siruja aivoihinne. Siinä on kyse tietoisuuden ja älyn eron ymmärtämisestä, ja se on siinä. Se on todella yksinkertaista.

Emme yritä parantaa mieltä, olla fiksumpi. Fiksuus on hyvin ihmisjuttu. Se on hyvin lineaarista. Hyvin, hyvin lineaarista. Miten paljon informaatiota teillä voi olla tai haluatte saada? Ylösnousseena mestarina minulla ei ole melkein ollenkaan informaatiota. En tarvitse sitä. Miksi? Minulla ei ole tietokoneen muistipankkeja tai mitään muuta, joka varastoi informaatiota, enkä myöskään halua sitä. Se on taakka. Jos minun täytyy tietää jotain, minä vain kysyn ja sitten se on siinä. Ja siinä kaikki. Mitä tahansa se on, se on vain siinä, jos välitän siitä riittävästi. Jos en, sitä ei ole.

Teillä on hyviä työkaluja nykyään. Noin kymmenellä sormen napautukselle voitte löytää mitä tahansa mistä tahansa. Miksi kantaa sitä aivoissanne? Voitte kantaa sitä sen sijaan taskussanne, tuossa iYammerissa, joka teillä on. Emme siis yritä parantaa aivoja, tehdä teistä fiksumpaa. "Fiksu" on hyvin ihmismäistä, hyvin lineaarista. Äly – hyvin, hyvin ihmismäistä.

Nimittäin äly luotiin tietoisuuden tuloksena. Äly – esimerkiksi tapa aistia ja tulkita kokemuksia, ulottuvuutta. Äly sallii tämän, mutta älyä ei ollut koskaan tarkoitus suurennella, sen ei ollut tarkoitus olla ainoa polttopiste. Toisissa maailmoissa ei tarvita älyä. Teidän ei tarvitse olla fiksu. Faktat – sanon usein, että kun menette joihinkin muihin maailmoihin, faktat tappavat teidät. Ne oikeasti tappavat, koska se merkitsee, että yritätte pysyä ihmisperspektiivissä toisessa maailmassa, joka ei arvosta sitä, joka ei anna tunnustusta sille, joka ei käytä sitä. Menette tulitaisteluun miekan kanssa ja häviätte.

Niinpä emme tee työtä älyn kehittämiseksi. Alamme ymmärtää eron tietoisuuden ja älyn välillä, ja niillä on valtava ero. Valtava ero. Pääsemme tietoisuuteen transhumaaniliikkeessä.

Käytättekö tietokoneita? Ehdottomasti. Voitte käyttää tietokoneita siihen dataan, informaatioon, älyllisiin asioihin, joita tarvitsette elämässänne. Emme aloita mitään liikettä, emme mene metsään ja pukeudu hassusti – miehillä hassut henkselit ja naisilla myssyt – ja ole käyttämättä tietokoneita tai sähköä. Ei. Käytämme ehdottomasti niitä resursseja, joita teknologiaksi kutsuttu tietoisuus on luonut, mutta parempaa elämänkokemusta varten, ei ainoana kokemuksena elämässä. Ja siinä on valtava ero.

Olemme tavallaan yksinäisiä susia tässä. On – lukumäärä on kyseenalainen – mutta sanotaan, että ympäri maailmaa on noin 30000 shaumbraa, jotka pyrkivät tähän, jotka ovat päässeet näin pitkälle ja jatkavat eteenpäin – suurin piirtein. On jotain, jotka harrastelevat sitä, jotka tulevat ja haluavat syödä pöydästä, ottaa vähän sieltä ja vähän täältä, mutta tämä ei ole samanlaista kuin noutopöydässä oleminen. Tarkoitan, että tässä on koko ruokalaji.

Sanotaan siis, että 30000 verrattuna kenties 20-30 miljoonaan, jotka ovat nyt erilaisella transhumanistipolulla. Melko pieni määrä verrattaessa. Ja tuo toinen, älyllinen transhumanistipolku kerää sadoista miljoonista ihmisistä aina miljardeihin ihmisiin teidän elinaikananne. He eivät ehkä kutsu itseään transhumanisteiksi, mutta sillä polulla he ovat.

Meitä on siis hyvin vähän lukumäärällisesti, mutta olemme hyvin kokeneita, hyvin sitoutuneita ja periaatteessa hyvin laajentuneita. Saatte kuvan siitä, mitä tapahtuu. Kyse on teistä laajentumassa. Kyse on teistä pelkän ihmisenä olemisen tuolla puolen.

Se on kaikkia niitä asioita, joita voisitte sanoa halunneenne – halusitte olla terveempi, halusitte näyttää nuoremmalta – mutta se ei ole syy, miksi teemme sen. Teemme sen, koska on aika vain olla "sinä", ja olla koko "sinä", ei vain yksi/yksikkö "sinä".

Niinpä pyydän teitä katsomaan parin seuraavan vuoden aikana näitä rinnakkain. Meidän transhumanisimme – kaunis esitys näkyy nyt ruudulla (ympyrä jossa on plus-merkki keskellä). Näyttäisittekö sen netissä katseleville? Mitä tämä merkitsee? Mitä tämä merkitsee? No, se on ympyrä, jossa on piste keskellä. Muistatteko, että olen aina sanonut, että tuo piste on Lähde, mistä tulitte. Ympyrä edustaa periaatteessa kokemuksianne ja viisauttanne. Ja olisi luullut, ettei tuo piste koskaan muuttuisi, koska se olisi aina Lähde. Sieltä te tulitte. Se oli puhdas tietoisuus kaikkien kokemustensa ympäröimänä. Mutta jokin kuitenkin muuttui, ja nyt siitä on tullut plusmerkki. Ympyrä jossa on piste, ei ole koskaan enää entisensä.

Ja voitte nähdä hämärän kuvan tuosta alkuperäisestä ympyrästä, alkuperäisestä Lähteestä tai siitä, mitä kutsuttaisin puhtaaksi, puhtaaksi, puhtaaksi tietoisuudeksi, mutta nyt se laajenee. Se on plusmerkki. Se ei ole risti. Se ei ole se, millä Jeesus kuoli, emmekä laita pientä kuvaa kaverista naulittuna siihen. Ei (Adamus naureskelee). Eikä se ole Sveitsin lippu. Olen pahoillani joidenkin teidän puolesta, mutta se ei ole Sveitsin symboli. Se on plusmerkki. Tiedätte, mikä plusmerkki on. Se merkitsee "ja". Ja. Joo. Plusmerkki. Se on siis symboli. Se on myös laajentumista kaikkiin suuntiin, ja jos voisimme kuvata tätä enemmän kuin kaksiulotteisesti, nuo plussat, tuo säteily menisi joka suuntaan, myös sisäänpäin. Joka suuntaan – ei vain laajentuen ulospäin, vaan laajentuen myös sisäänpäin, laajentuen itseensä. Todellinen laajentuminen tapahtuu kaikkiin suuntiin, kaikkiin suuntiin.

Tätä se siis edustaa. Se on planeetan uusi tietoisuus, ja periaatteessa te loitte sen. Kun tämä on sanottu – se oli vasta avaukseni (Adamus naureskelee).

Vedetään kunnolla syvään henkeä sinuun ihmiseen, sinuun ihmiseen, joka lakkaa nyt yrittämästä niin kovasti olla parempi ihminen, olkaa niin kilttejä. Sanotaan vain, että se on tuon tien loppu. Miksi?

Nimittäin surullinen asia olisi … Jotkut teistä ovat vähän kypsempiä, alatte tulla aika vanhaksi vuosiltaanne – miksi hemmetti vie jatkaa yrittämistä edes terveytenne tai aivojenne osalta? Sanotte: "Voi, minulta menee järki." Se on paras asia maailmassa, joka voi tapahtua teille (vähän naureskelua). Ei jonkin Alzheimerin tai vastaavan kaltaisen sairauden myötä, vaan pystytte menemään mielen tuolle puolen. Ja jos jollakin teistä mieli häilyy tällä hetkellä, sitä se on. Te vain laajenette. Vetäkää kunnolla syvään henkeä, sulkekaa suunne, lakatkaa ottamasta lääkkeitä ja nauttikaa häilymisestä (muutama naurahdus).

Tämän päivän kysymys

Vedetään kunnolla syvään henkeä ja siirrytään kysymyksiin. Linda mikrofoniin, kiitos, ja kaikki shaumbrat valppaana. Ja en tiedä, Cauldre pyytää minua pitämään tämän lyhyenä tänään, koska teillä on suuret juhlat. Ja aurinko paistaa. Eikö ole hämmästyttävää? Aurinko tuli esiin, kun Mestarien klubi avattiin.

LINDA: Sinulla on runsaasti aikaa.

ADAMUS: Ei, Cauldre haluaa juhlia, mutta minulla on paljon sanottavaa (muutama naurahdus).

LINDA: Hän pääsee siitä yli. Hän pääsee siitä yli.

ADAMUS: Kysymys …

LINDA: Sinulla on runsaasti aikaa.

ADAMUS: Kysymys – ai, tiedän.

LINDA: Yritätkö vaan päästä pois siitä?

ADAMUS: Pois mistä?

LINDA: Siitä, että teet enemmän.

ADAMUS: Ei, ei, ei, ei. Minulla on asiaa tunneiksi ja tunneiksi ja tunneiksi.

LINDA: Hyvä, hyvä, hyvä, hyvä.

ADAMUS: Voin jatkaa huomiseen (vähän naureskelua).

Kysymys, Linda mikrofonissa ensimmäisen, hmm …

LINDA: Vapaaehtoinen?

ADAMUS: Vapaaehtoinen. Onnekas vapaaehtoinen. Aioin lisätä … Laita mikrofoni hänen naamansa eteen, ennen kuin esitän kysymyksen. Jessus!

LINDA: Oikeasti?

ADAMUS: No, joo.

LINDA: Nytkö?

ADAMUS: Joo, kuka tahansa, ja sitten esitän kysymyksen.

LINDA: Okei. Valitsen hankalan tapauksen.

GARRY: Ahaa.

ADAMUS: Voi, tämä on hyvä tapaus.

GARRY: Ai! Tuosta vaan.

ADAMUS: Voi, hyvä. Siis tohtori, mitä laittaisit – enkä halua sinun ajattelevan tätä, se on vain siinä, viuh – mitä laitat hautakiveesi tai muistomerkkiisi? Tiedän, ettei sinua …

LINDA: Ouuu!

ADAMUS: Sinut krematoidaan. Mutta mitä laitat muistomerkkiisi? Viisi sanaa tai vähemmän. Kymmenen sanaa.

GARRY: Ikuisesti.

ADAMUS: "Ikuisesti!" Pidän siitä. Hyvä. "Ikuisesti." Se on siinä. Pidän siitä. Se on tavallaan runollinen, filosofinen. Se on tiiseri. Jotkut ihmiset katsovat sitä ja sanovat: "Ikuisesti mitä?" Minä kuitenkin tajuan sen. "Ikuisesti." Hyvä. Syötät suoraan seuraavaan kohtaan, josta puhun.

Okei, jatka mikrofonin kierrättämistä. He ajattelevat sitä liikaa. Voi, ja he … Okei, seuraava. Mitä laitat hautakiveesi, muistomerkkiisi, laattaasi seinällä? Kyllä, saat laatan seinälle. Mitä laitat siihen?

CATHY: Minä elin.

ADAMUS: "Minä elin!" Hyvä. Miten olisi "minä rakastin"? "Minä elin, minä rakastin." Okei. "Minä elin." Oletko? Oletko elänyt?

CATHY: Elän nyt.

ADAMUS: Hyvä. Voisinko kysyä sinulta – ja tämä tulee laatan takapuolelle, jottei kukaan näe sitä – miten kuvaisit elämääsi? 50 sanalla tai vähemmällä. Ba-dam, tästä alkaen – miten kuvailisit sitä?

CATHY: (pitäen pienen tauon) Hyvin älyllinen, analyyttinen.

ADAMUS: Suunniteltu.

CATHY: Perfektionismia.

ADAMUS: Suunniteltu.

CATHY: Organisoitu. Tavoitteita. Ja tietyssä määrin sallimista, elämistä ja puoleensa vetämistä luonnollisesti ja ponnistelematta sekä paljon iloa.

ADAMUS: Onko sinulla koskaan vielä tuota taipumusta tehdä vähän suunnittelua ja organisointia? Voit kertoa Adamus-sedälle.

LINDA: Oi! Hän suostui juuri auttamaan meitä matkan tekemisessä Kuubaan.

ADAMUS: En kerro kenellekään.

CATHY: Joo, mutta …

LINDA: Hän järjestää shaumbra-matkan Kuubaan. Hän suunnittelee jo!

CATHY: Mutta se on silti sallimista. Se on silti sallimista. Jos vastauksia tulee, voit ratsastaa niillä.

ADAMUS: On siis kuljettu pitkä matka paikasta, jota sanoisin tiukaksi …

CATHY: Mm hmm.

ADAMUS: … tavallaan, päästä vain irti.

CATHY: Mm hmm.

ADAMUS: Parasta mitä voitte tehdä itsellenne, joo. Irtipäästäminen ei merkitse, että otatte pois kaikki vaatteenne ja juoksette katua pitkin alasti, vaan – se ei ole niin paha asia – lakkaatte jäsentelemästä itseänne. Jäsentely on hajottavaa. Lakatkaa jäsentämästä. Lakatkaa yrittämästä tehdä itsestänne jotain, mitä ette koskaan tule olemaan ettekä haluakaan olla, okei? Hyvä, kiitos.

Pari vielä. Hautakivi, mitä siinä on? Olen aina rakastanut tätä kysymystä – "Hautakivi?!"

KAY: Hän eli ilossa.

ADAMUS: "Hän eli ilossa." Onko se totta?

KAY: Useimmiten.

ADAMUS: Useimmiten.

KAY: Ei koko ajan, mutta useimmiten.

ADAMUS: Mikä prosenttiosuus?

KAY: Luultavasti 70-80%.

ADAMUS: Ai, se on hyvin. Pidän siitä. Joo, joo.

KAY: Joo.

ADAMUS: Laatan takapuolelle, entä se muu aika?

KAY: Opettelee jatkuvasti päästämään irti (hän naureskelee).

ADAMUS: Okei. Ja sitten lakkaat opettelemasta jatkuvasti ja sanot vain "v … t!"

KAY: Päästän irti.

ADAMUS: Ja päästät irti.

KAY: Kyllä.

ADAMUS: Joo. Ja sitten kaikki perheessäsi ajattelevat: "Voi! Hän on todella kummallinen nyt, antaa vain mennä." Tiedätkö mitä? Mikä tahansa heidän negatiivinen mielipiteensä on hyvä sinulle. Olen vakavissani. Jos he sanovat: "Voi, hän on hullu", se on hyvä asia. Sillä hetkellä kun he sanovat: "Hän on kuin me", (naurua) niin "Voi jessus! Missä meni pieleen?"

KAY: Olen usein huoneen kummallisin, eikä se vaivaa minua pätkääkään (hän naureskelee).

ADAMUS: Miksi ei? Itse asiassa, ihmiset rakastavat kummallisuutta.

KAY: Niin rakastavat!

ADAMUS: Se on kuitenkin epämukavaa heille. Salaa he rakastavat sitä, kun tapahtuu jotain kummallista. Mutta he sanovat: "Voi luoja!" He eivät pysty. Siinä on jotain hyvin englantilaista (lisää naurua) – "Voi, emme voi. Se on niin epäkohteliasta." Ja joo, olen pahoillani, mutta jos katselette Englannissa tai olette Englannista, tiedätte, mistä puhun. Ja te nauratte. Näen teidät.

LINDA: Hän on Englannista.

ADAMUS: Joo. Voi, aivan (Linda nauraa). Joo. Mitä siis on sinun hauta- … Olinko oikeassa …

SHAUMBRA 2 (englantilainen nainen): Joo, täysin. Täysin, kyllä (hän naureskelee).

ADAMUS: Täysin. Nimittäin se toimi 300, 400 vuotta sitten. Se oli todella sopivaa, mutta nyt se on kuin "ihan oikeesti!"

SHAUMBRA 2: Joo.

ADAMUS: Ottakaa nuo tiukat alusvaatteet pois (naurua).

SHAUMBRA 2: Täysin!

ADAMUS: Ja vain … joo, okei. Sinun hautakivessäsi.

SHAUMBRA 2: Olen tässä.

ADAMUS: "Olen tässä."

SHAUMBRA 2: Olen tässä.

ADAMUS: Hyvä. Maassa. Hautakivessäsi on "olen tässä!"

SHAUMBRA 2: Olen tuolla puolen.

ADAMUS: Hei!

SHAUMBRA 2: Tässä ja tuolla puolen! (Hän naureskelee)

ADAMUS: Jotkut ihmiset kävelisivät ohi ja katsoisivat hautakiveäsi sanoen: "Joo, tietenkin!" (Lisää naureskelua)

SHAUMBRA 2: Joo, se on hyvä asia, se saa heidät kyseenalaistamaan! (Hän nauraa)

ADAMUS: "Olen tässä". Joo, okei. Takapuolella, mitä he eivät näe. Mitä siellä sanotaan? Entä elämäsi?

SHAUMBRA 2: Se on ollut helvetinmoista kyytiä.

ADAMUS: Helvetinmoista kyytiä.

SHAUMBRA 2: Joo.

ADAMUS: Okei, joo.

SHAUMBRA 2: Joo (hän kikattaa).

ADAMUS: Joo. Tekisitkö sen uudestaan samalla tavalla?

SHAUMBRA 2: Hmm. Luultavasti en (hän naureskelee).

ADAMUS: Luultavasti et, joo. Tässä on hänen puheensa englantilainen osa. Hän ajattelee: "Vittu ei! En tekisi!" (Naurua)

SHAUMBRA 2: Joo.

LINDA: Mitä?!

SHAUMBRA 2: Joo.

ADAMUS: Voi, en tekisi. Okei, kiitos. Ai, laitatko hänet (mies hänen vieressään) puhumaan nyt?

SHAUMBRA 2: Joo.

ADAMUS: Okei, no …

LINDA: Ai jaa, okei.

ADAMUS: Anna palaa.

LINDA: Sori, Lloyd.

ADAMUS: Hautakivesi, mitä siinä sanotaan?

LLOYD: Sanoisin: "Kuka haluaa elää ikuisesti?"

ADAMUS: "Kuka haluaa elää ikuisesti?" Aivan.

LLOYD: Niin se olisi.

ADAMUS: Okei, okei. Pari vielä.

LINDA: Okei.

ADAMUS: Hyvä, pidän siitä.

LINDA: Pyysit kummallista. Katsotaanpa. Älä tuota minulle pettymystä.

ADAMUS: Hei.

GREGORY: Ilkeä pikku paholainen (vähän naureskelua).

ADAMUS: Joo, joo.

GREGORY: Vapaus.

ADAMUS: "Vapaus." Okei. Se on hautakivessäsi?

GREGORY: En halua hautakiveä.

ADAMUS: Joo. Haluatko laatan?

GREGORY: Kulje eteenpäin.

ADAMUS: "Kulje eteenpäin", joo. "Minä kuljin eteenpäin, sinä olet jumissa." (Naurua) Pidän siitä. Okei, vielä kaksi.

LINDA: Okei.

ADAMUS: Muuten, mitä on hautakivesi, laattasi takapuolella?

GREGORY: Se oli se "ilkeä pikku paholainen" –osa.

ADAMUS: Ilkeä pikku …. Okei.

GREGORY: Joo.

ADAMUS: Et laita takapuolelle "bäää!"?

LINDA: (haukkoo henkeään) Ouu! Auu!

ADAMUS: Se on sisäpiirin vitsi.

LINDA: Okei, katsotaanpa …

ADAMUS: Hän pitää lampaista, eikö? Miksi ei?

LINDA: Odota, odota, odota.

ADAMUS: Ne ovat parempia kuin ihmiset, eikö? Okei. Missä olemme seuraavaksi? Ole hyvä.

SHAUMBRA 3 (nainen): Kaiken tuolla puolen.

ADAMUS: "Kaiken tuolla puolen." Okei. Takapuolella, mitä ei paljasteta?

SHAUMBRA 3: Kenties jotain omalla kielelläni.

ADAMUS: Joo, okei.

SHAUMBRA 3: Joo. Heech.

ADAMUS: Okei.

SHAUMBRA 3: Siinä kaikki.

ADAMUS: Mitä se merkitsee?

SHAUMBRA 3: Samaa asiaa.

ADAMUS: Okei.

SHAUMBRA 3: Joo.

ADAMUS: Hyvä, kiitos. Vielä yksi.

LINDA: Okei, vielä yksi. Vielä yksi.

ADAMUS: Hautakiviä.

LINDA: Tota, tota, tota.

ADAMUS: Sitten kuolemme kaikki.

LINDA: Onko kukaan vapaaehtoinen? Katsotaanpa, katsotaanpa. Voi, minun olisi pitänyt tietää.

ADAMUS: Sinulla on ollut vähän aikaa tuntea sitä. Mitä se on?

CAROL: Koska voin.

ADAMUS: "Koska voin." Okei. Mitä takapuolella on?

CAROL: Aivan liian, liian, liian paljon työtä.

ADAMUS: Joo, joo. Okei, hyvä.

Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä.

Vale kuolemasta

Ensimmäiseksi teemme nyt ... Himmennetään vähän näitä yleisövaloja, jottei valo paista heitä silmiin. Ensimmäiseksi teemme … Minusta on tärkeää tässä sarjan alussa … Puhuin siitä viime kuussa, mutta haluan nyt todella olla sen kanssa.

Kuolema on ehdottomasti vale. Se on ehdottomasti vale, ja se on yksi noista valheista, joka niin syvään juurtunut, että ihmiset uskovat sen ehdottomasti, ja sitten ihmiset kuolevat. Ja se on huono juttu, koska se on vale. Se on harhakuva.

Olen nyt hyvin suora: se on häpeällinen vale. Ei ole kuolemaa. Ei ole. Ja joku voisi tulla sanomaan: "Mutta Adamus, katso. No, sinä kuolit, Adamus." En kuollut. En kuollut. Minun on sanottu eläneen satoja ja satoja ja satoja vuosia. Minun tiedetään ilmestyneen takaisin pitkään kuolemani jälkeen, mutta minä en kuollut. Tein pelkästään siirtymän, ja siinä on valtava ero.

Voitaisiin väittää, että fyysinen keho kuolee ja siksi kuolema on totta, mutta sen ei tarvitse olla. Fyysisen kehon ei tarvitse kuolla niin, kuin tunnette kuoleman – sydänkohtaus, sairaus, aivoverenvuoto tai rapistuminen vähitellen. Sen ei tarvitse kuolla. Yhdistätte, tuotte fyysisen itsenne ominaisuudet "minä olen" –olemukseenne, ettekä kuole.

Siirrytte pois lukitusta, rajoittuneesta ja usein tuskallisesta olemassaolomoodista. Siirrytte pois siitä, mutta ettekö ole halunneet sitä? Mutta te ette kuole.

Menette toisiin maailmoihin, joissa fyysinen ja älyllinen luonto eivät ole ylimpänä, joissa niitä ei ehkä edes tunneta, mutta te olette olemassa. Te olette ja teillä on tietämys, viisaus ja muistot kaikesta, mitä olette tehneet, minne olette menneet ja mitä olette olleet. Mutta voidaksenne mennä transhumanismiinne, meidän versioomme siitä, mikä merkitsee vain menemistä ulos yhdestä ihmisitsestä, on tärkeää, että ylitämme nyt kuoleman.

Ihmiset yleensä ovat huolissaan kuolemasta siitä hetkestä, kun he tiedostavat nimensä, olemuksensa. Pienet lapset ovat kauhuissaan kuolemasta 2-, 3-, 4-vuotiaasta lähtien, eikä sitä koskaan selitetä hyvin. Heille kerrotaan: "Mitä tapahtui mummulle?" "No, mummu meni taivaaseen." Eikä mennyt! (Vähän naurua) Hän meni helvettiin. Hän oli paha mummu. (Adamus naureskelee) En voinut sille mitään.

Ei, hän ei mennyt. Hän siirtyi pois rajoittuneesta fyysisestä ja älyllisestä kokemuksesta, suluissa vankilasta – mitä ei sanota lapselle. "Hän teki siirtymän", koska emme halua lapsen liian varhain haluavan päästä ulos vankilasta, jos tiedätte, mitä tarkoitan. Hän teki siirtymän. Hän ei kuollut. Hän on edelleen siellä ja täällä, hän ei ole kuolleena maassa. Miten surullista on laittaa ihmisiä maahan tässä päivässä ja tässä ajassa. Ennen tavallaan täytyi. Mutta tässä päivässä ja ajassa, miten surullinen asia. Työntää kehonne maahan madoille ja hämähäkeille ja kaikelle muulle roskalle, mitä maan alla on, ja saasteelle. Ennen ei ollut saasteita. Nyt on saasteita. Kehonne on siellä saasteissa (joku sanoo "yäk") Yäk. Ja sitten koira juoksee hautausmaan poikki ja pysähtyy haudallenne … (naurua) Aah!

LINDA: Palaa takaisin rumiin sanoihin! Palataan takaisin rumiin sanoihin (he nauravat).

ADAMUS: Sanon vain, ettei tämä ole kaunis asia. Ja makaatte siellä …

LINDA: Ole kiltti! Palaa takaisin rumiin sanoihin!

ADAMUS: "Voi, ei!" "Älä! Eiiii!!" (Lisää naurua) "Ääh! Yäk!"

LINDA: Pysy rumissa sanoissa! (He nauravat)

ADAMUS: Teidän täytyy nauraa aina silloin tällöin, eikö? Muuten teistä tulee liian vakavia. Teidän täytyy nauraa. On hyvin helppoa tulla vakavaksi ja raskaaksi. Nauraminen, se on taito.

Missä olimmekaan? Ai niin, kuolema. Se on vale. Se on ehdottomasti vale. Ja pyydän teitä tuntemaan kuoleman yli menemistä. Te ette kuole. Teette siirtymän ennemmin tai myöhemmin, koska kyllästytte kaikkeen tähän. Kerron teille, että olette jo kyllästynyt, koska muuten ette istuisi täällä. Ei, vaan oikeasti. Jos olisitte tyhmä, typerä, tyytyväinen olemaan ihminen, tyytyväinen kehoonne, sukulaisiinne ja kaikkiin, ette istuisi täällä. Mutta tiedätte, että on enemmän. Siksi olette täällä.

Mutta otetaan nyt hetki, ja teemme tämän joka shoudissa – okei? – kunnes oikeasti tunnen, että olemme menneet kuoleman yli. Ei musiikkia tähän. Pysähdytään vain hetkeksi. Tehdään hiljainen merabh. (Linda päästää äänen, joka kuulostaa pierulta; vähän naurua) Anteeksi? Sinun pitäisi mennä vessaan, jos sinun täytyy … (Linda nauraa kovaa) Vai osaatko tehdä sen suullasi, kuten sinä sanoisit?

LINDA: Ooo! Niin minä sanoisin (Linda jatkaa kikatusta).

ADAMUS: Okei. Näettekö, voimme nauraa kuolemalle, eikö? Istumme tässä mennäksemme kuoleman yli, voimme (sylkäisy) sylkeä kuolemalle. Se on vale, enkä sano sitä filosofisesti tai henkisesti. Se on todella vale. Ja sitten kun olemme menneet kuoleman yli ja kuolemasta murehtimisen, kuoleman miettimisen yli – sen miettimisen, mitä tapahtuu, kun kuolette – voitte taas elää.

Kysyin hautakivistä, mitä laittaisitte siihen? No, pääsen siihen hetken kuluttua. Kuollaanpa siis nyt. Mennään sen yli.

Vetäkää kunnolla syvään henkeä. "Hiljainen merabh" merkitsee, ettei ole musiikkia, mutta minä puhun (Linda kikattaa).

BEN: Emmekö tee sitä koko ajan?

LINDA: Mielenkiintoista.

ADAMUS: "Teemme sitä koko ajan", Crash sanoo jollekin. Joo, Ben.

Okei, vedetäänpä kunnolla syvään henkeä ja saarnaan vähän.

Merabh kuoleman yli

Olette eläneet kuolemaharhan kanssa niin kauan, kuin voitte muistaa, siihen pisteeseen saakka, missä uskoitte sen, niin kuin ihmiset uskovat. Veikkaan, että se on todellisuus. Se on todellisuus, mutta ei se todellisuus. Veikkaan, että se on elämäntapa, mutta te ette kuole. Te ette kuole.

Te olette olemassa. Jossain kohtaa kun kyllästytte fyysiseen ja älylliseen tilaan, sanotte: "Tehdään siirtymä. Imetään kaikki ylös, tuodaan se olemukseemme. Pakataan tuo kassi ja tuodaan se kaikki ylös Itseen." Teillä on harhakuva kuolemasta: "No, se on silloin, kun henki lähtee kehosta. Jätät kehon taaksesi." Ei! Ei. Tuomme kehon – olemuksen, kehon ja mielen ja kaiken muun energiaelementit – emäalukseen, teihin.

Ei ole kuolemaa. Julistan tänään, että te ette kuole. Tuota ihmisidentiteettiä ei haudata maahan tai poltetta kuumassa tulessa. Ei helvetissä – puhun krematoriosta. Jotkut teistä ajattelivat välittömästi: "Voi! Menen helvettiin." Ei. Se oli krematorio. Siis voidaksemme olla transhumaaneja maan päällä, ruumiillistuneita mestareita, kuljemme kuoleman yli.

Kuolemassa on hyvin paljon pimeyttä, pelkoa, retoriikkaa, opinkappaleita ja kaikkea muuta, eikä se ole yksinkertaisesti totta.

Ei edes ihminen kuole. Tiedättehän, tuo ihminen. Ei edes ihminen kuole tullakseen korkeaksi tietoisuudeksi, hengeksi, mitä tahansa. Ei. Myös ihmiseenne elää. Sen koko energiaolemus mitä olette kokeneet fyysisessä kehossa, tuodaan emäalukseen. Se imetään sisään. Se tulee teihin. Myös kehonne olemus, mutta kehon joka ei nyt ikäänny ja jossa ei ole kipua tai mitään muuta. Se kaikki tuodaan ylös siirtymässä.

Mutta jo kauan ennen tuota siirtymää, tällä hetkellä tapahtuu siirtymä – siirtymä joka tapahtuu pois esi-isäkehosta, massatietoisuusmielestä. Mutta niin kauan kun ihminen pelkää edelleen kuolemaa ja miettii kuolemaa ja kuolema on periaatteessa tavoite – kuolema tavoitteena, mutta sellaisena jota yritätte välttää – niin se vääristää kaiken.

Astutaanpa siis kuolemasta, koko tuosta harhakuvasta, yli. Se on kirjoitettuna ympäri pyhiä kirjoja: "Sinä kuolet, sinä kuolet, sinä kuolet." Ei, itse asiassa et kuole. Kirjoitetaan uusi pyhä kirja, jossa sanotaan: "Minä olen mitä olen. Olen olemassa. On monia itsen siirtymiä, mutta kuolema ei ole enää tietoisuuteni."

Vedetään kunnolla syvään henkeä tässä transhumaani-sarjassa.

(Tauko)

Se on jollain tavoin haaste. Mielenne palaa takaisin kuolemaan ja ajatuksiin siitä, mutta pyydän teitä lakkaamaan yrittämästä välttää kuolemaa ja yrittämästä ajatella kuolemaa ja vain ymmärtämään, että te ette kuole. Haluan teidän tuntevan sitä nämä tulevat viikot.

Kuvitelkaa sitä hetki. En puhu kuolemattomuudesta kuten ne toiset transhumanistit, jolloin käytetään robottiosia ja kaikkea muuta jatkamaan yksikkö/yhtä elämää ikuisuuksiin. Puhun siitä, ettei ole kuolemaa. Kyse on siirtymästä.

Olette tottuneet siirtymiin. Olette siirtymien mestareita. Käytte läpi niitä koko ajan.

Ja tuntekaa todella sitä, ettei ole kuolemaa – tarkoitan, että se on melkein hassua.

Sinä, mestari, et kuole.

(Tauko)

Mikä helpotus. Mikä tietoisuusmuutos kaiken tämän ajan jälkeen, kun, no, olitte tavallaan kuin he, nuo toiset transhumanistit. Te etsitte tavallaan kuolemattomuutta. Pyritte periaatteessa saamaan kaiken tiedon ja kaiken viisauden. Pyritte olemaan superihminen tavallaan, yksi ainoa tavallaan. Mutta menemme nyt kaiken sen yli. Laitamme suuren plusmerkin "minä olen" –ympyrän keskelle.

Se on yksi niistä asioista, jotka nuo viisi, joista puhuin aiemmin, jotka ovat sallineet oivaltamisensa, oivalsivat: "En kuole. En koskaan enää ole huolissani siitä. En kuole. Teen siirtymän, kehityn. Nousen yläpuolelle monin tavoin, mutta kuolema? Ei."

Tuon tämän esiin. Teemme joka tapauksessa lyhyen pienen "kuoleman yli" –jutun parissa seuraavassa shoudissa. Ei ole kuolemaa, ja sitten kun voimme päästää siitä irti, olemme hyvin vapaita.

Kuvitelkaa hetki, ei älyllisesti, vaan todella oikeasti sanoen: "Voi, juuri niin. En kuole." Mikä helpotus se onkaan.

Vedetään kunnolla syvään henkeä ja puhutaan joistain siirtymistä ja nyt pienen musiikin kera – tuota, toiseen suuntaan (valot kirkastuivat sammumisen sijasta). Nyt pienen musiikin kera. Joo, heitetään vähän valoa heidän kasvoilleen, saadaan heidät heräämään ja sitten palaamme saman tein siihen varsinaiseen merabhiin, jonka halusin tehdä tänään.

Elämä peruutuspeilissä –merabh

(Musiikki alkaa)

Okei, vedetään kunnolla syvään henkeä.

Mikä päivä. Mikä päivä. Olen tavallaan kuin hyvin, hyvin ylpeä ystävä – en isä, vaan ystävä – hyvin ylpeä nähdessäni, mitä olette luoneet tänne maan päälle. Kyllä, se on pieni tila pienessä kaupungissa pienellä planeetalla, mutta kuitenkin se on hyvin symbolinen. Mikä toteamus, että mestarit ovat täällä. Olette sementoineet sen seinään. Se ei ole vain painettu kyltti. Tarkoitan, että menitte niin pitkälle, että valoitte sen pronssiin, valoitte sen metalliin ja laitoitte seinälle – "Mestarit ovat täällä, ruumiillistuneena, todellisena."

Vedättekö nyt kunnolla syvään henkeä ja rentoudutte, ja tiedätte, millaista on, kun ollaan – luulen, että jotkut sanovat sitä automatkaksi – ja nousette autoonne. Aah! Mahtava tunne joskus. Nousette autoon ja olette avoimella tiellä pois kaupungista, maaseudulle – ei muuta liikennettä ja laitatte musiikkia radioon. Ai, radio – Cauldre sanoo, minulle että se on todella vanhanaikainen. Laitatte musiikkia johonkin laitteeseen, joka teillä on. Ei radio – se on radio minulle. Se tulee aina olemaan radio (muutamia naurahduksia).

Kuuntelette musiikkia. En välitä, miten saatte sen aikaan. Sanotaan vain, että hyräilette itseksenne (Adamus naureskelee). Cauldre kinaa mitä hassuimmista asioista, ja pointtina on, että olette rentoutunut ja teillä on hauskaa, hitto soikoon! (Naurua)

Tie on täysin vapaa, on aurinkoinen päivä eikä ole ketään muuta sanomassa teille, että ajatte huonosti. Olette vain rentoutunut, ja voi hyvä luoja, millainen matka onkaan ollut. Ettekä te ole matkalla – se on hassu asia. Olette vain ajelulla. Ei ole enää matkaa, ei ole enää varsinaista määränpäätä. Olette vain ajelulla.

Ja teillä on tuo laite – ja Cauldre, älä korjaa minua. Teillä on autossanne tämä laite, jota kutsutaan peruutuspeiliksi. Kyse on siitä, että voitte ajaa, mennä eteenpäin tai mitä tahansa, ja voitte katsoa taaksepäin nähdäksenne, mitä siellä on. Ja tänään elämänne on takananne. Jatkatte laajentumista, jatkatte kokemuksianne, mutta vanha elämänne on peruutuspeilissä.

Katsokaa sitä tässä merabhissa – elämää peruutuspeilissä. Pidän tästä analogiasta, koska ette käänny katsomaan taaksepäin. Ette katso taaksepäin palavaa kaupunkia. Katsotte vain peruutuspeiliin. Se on heijastus, se on perspektiivi, ei edes kirjaimellinen. Millainen elämä teillä onkaan ollut.

Millainen elämä teillä onkaan katsoessanne peruutuspeiliin. Elämä täynnä pyrkimyksiä ja haluja, erilainen, jollaista useimmilla ihmisillä ei ole. Se ei ollut edes rahan tai aseman tai minkään muun tavoittelemisen elämä – se oli elämä, jonka omistitte itsellenne, tuolle ympyrälle jossa on piste keskellä.

Mitä haasteita. Mitä valtavia haasteita teillä olikaan tuossa elämässä. Niitä on saattanut olla perheen tai uran tai terveyden kanssa, mutta jos katsotte hetken sitä peruutuspeilistä, näette, etteivät haasteet olleet oikeasti itsenne kanssa.

Niitä ilmestyi usein perheenjäsenten tai terveyden tai varallisuuden osalta, mutta nuo haasteet eivät oikeasti olleet tyytyväisyydessänne itseen, itsenne hyväksymisessä.

Teidän elämänne peruutuspeilissä.

Yrititte kovasti, kasvatitte lapsia, yrititte maksaa laskuja. Katsotte tuossa peruutuspeilissä elämänne. Yrititte olla henkinen. Se oli siirtymä elämässänne, tämä kaunis ja intohimoinen halu saada vastauksia, viimeinkin. Katsotte peruutuspeiliin ja se oli elämänne, ja se on nyt takananne.

Oli hyvin herkkiä hetkiä tuossa peruutuspeilin elämässä. Jos katsotte tarkkaan, katsokaa kaikkea energiaa, jota laitettiin tuohon elämään – sanoisin, että ainakin viisi kertaa enemmän energiaa, mitä tyypillinen ihminen laittaa elämäänsä. En puhu nyt vain töihin menemisestä, vaan energiadynamiikastanne elämässä. Siihen meni hyvin paljon energiaa.

Tuo elämä on tavallaan kuin taideteos. Minä tiedän, ettei se ollut helppo, ja te tiedätte, ettei se ollut helppo, ja nyt se on peruutuspeilissä.

(Tauko)

Vetäkää kunnolla syvään henkeä. Se on peruutuspeilissä. Tämä merkitsee, että se on vain heijastus. Se on takananne.

(Tauko)

Siellä on monta umpikujaa. Hyvin monta umpikujatietä. Yrititte erilaisia asioita, eivätkä ne oikein toimineet. Se on okei. Tiessä oli hyvin monia kuoppia.

Luulen, että kun olitte siinä, pahimpia osia olivat ne, kun olitte eksyksissä – olitte hajallaan eksyksissä. On joskus kamalaa, kun ei ole suunnantuntua – mitä te teette? Minne menette? Ette edes tiedä, ja olette hyvin eksyksissä. Olette vieras vieraassa maailmassa, maailmassa joka ei ole oikeasti teidän, ja tiesitte sen. Mutta miten helvetissä pääsette pois siitä? Se on eksymistä.

Kun katsotte tuohon peruutuspeiliin, sen on hyvin "yksikköelämää", lineaarista. Tuolla polulla, kovan yrittämisen polulla, tiellä, vastausten eteen työn tekemisen polulla. Se on nyt menneisyyttä. Se on peruutuspeilissä.

Se kaikki on nyt takananne.

Ja tuo kuolemaksi kutsuttu asia, tuo synkkä asia peruutuspeilin vanhassa elämässänne, huoli kuolemasta. Hitto soikoon! Se oli huono vitsi. Tarkoitan, että se oli vain huono vitsi. Se oli varsinainen vale – kuolema.

Teette todellakin, todellakin siirtymän. Ette haluaisi jäädä yhteen olemistilaan ikuisuudeksi. Ette haluaisi olla vain tässä fyysisessä kehossa.

Veikkaan, että silloin kun uskoo, ettei ole mitään muuta, että tämä on todellisuus, kun uskoo, että tämä on todellisuus, yrittäisi olla siinä ikuisesti. Mutta kun tietää, että on paljon muutkin, kun tietää, että on monia todellisuuksia ja tämä todellisuus on oma harhansa, veikkaan, ettei silloin haluaisi jäädä kuolemattomaan ihmistilaan. Mutta on paljon muutakin.

Kuolema, mikä vale. Minulle, Adamukselle, kuolema on tietämättömien vale. Sitä se vain on. Se on tietämättömyyttä. Käyttäisin rumaa sanaa nyt, mutta ei taida olla sopivaa keskellä shoudiamme sanoa rumaa sanaa (muutama kikatus).

Ei, kuolema on todella tietämättömille, tiedostamattomille. Miksi ihmiset eivät kyseenalaista sitä? Miksi? Veikkaan siksi, että he ovat tietämättömiä. He ovat tiedostamattomia, ja he vain menevät sen mukaan ja sitten he kuolevat, koska he uskovat siihen. Mutta se on teidän peruutuspeilissänne nyt.

Se kaikki on takananne.

Ja kaikki tuo yrittäminen. Katsotte sinne taakse. Katsokaa kaikkia merkkejä, kun katsotte peruutuspeiliin – kaikkia liikennemerkkejä. Jessus! Tarkoitan, että näette peruutuspeilissä vain joukon merkkejä ja ohjeita ja direktiivejä ja kaikkea muuta. Katsokaa nyt eteenne. Siellä ei ole merkkejä. Siellä ei ole merkkejä: "Käänny tähän suuntaan", "Pysähdy tässä", "Tee tilaa idiooteille". Ei ole mitään tällaista. Ei ole merkkejä.

Ei ole myöskään voimalinjoja. Tajuatteko? Ei ole voimalinjoja. Katsotte peruutuspeiliin ja voimalinjoja on kaikkialla saastuttamassa visuaalisesti ympäristöä. Ei ole voimalinjoja.

Katsotte peruutuspeiliin ja on voimalinjoja ja merkkejä. Ja voi! Merkit. Ne edustivat kaikkia asioita, joilla yrititte kontrolloida itseänne. "Pysähdy." "Älä tee tätä." "Käänny tänne." "Älä käänny sinne." "Väistä rajoittuneisuutta." "Väistä perhettä." "Anna tilaa neuvottelijana olemiselle itsesi kanssa." Kaikkia noita merkkejä. Ettekö ole iloinen, että ne ovat nyt peruutuspeilissä?

Vanhassa elämässä teidän täytyi käyttää GPS:ää selvittääksenne, miten pääsette jonnekin. Mistä ihmeestä siinä oli kyse? Hyvin hämmentävää, että jokin pikku laatikko kertoo teille, minne mennä. Kenties se oli kumppaninne tai puolisonne, mutta se oli hyvin hämmentävää. Tiedätte vain, minne haluatte mennä. Teillä ei tarvitse edes olla tiettyä määränpäätä. Määränpäät ovat nyt takananne.

Nyt kun kaikkea tätä tapahtuu, katsotte peruutuspeiliin, elämäänne sellaisena, kuin se oli. Sitten teillä on tie täysin auki ilman merkkejä, ilman liikennettä, ilman saastetta – se on vain auki edessänne. Se kuitenkin aiheuttaa tauon, veikkaan lyhyen pohdiskeluhetken, kun yhtäkkiä oivallatte: "Voi jukra! Minä muutun oikeasti. Voi jukra! Enkä palaa sinne. Hyvänen aika, tämä on totta."

Ei ole paluuta takaisin. Ei ole paluuta takaisin.

Ei paluuta merkkeihin ja voimalinjoihin ja eläintarhaan ja ruuhkaan ja hämmennykseen. Ei ole paluuta taaksepäin. Ei paluuta kuolemaan, ei paluuta enää vanhoihin rytmeihin. Ei ole mallinnusta enää. Se saa yksilön vain pysähtymään hetkeksi ja vetämään syvään henkeä ja sitten todellisuus iskee tajuntaan. "Ei ole paluuta takaisin." Kuten sanoisitte: "Voi hyvänen aika, ei ole paluuta takaisin."

Sitten yhtäkkiä auto tavallaan hidastaa. Yhtäkkiä katsotte peruutuspeliin ja sitten eteenne, katsotte takaisin peruutuspeilin, takaisin elämäänne, katsotte eteenne. Ja sitten katsotte kaikkialle ympärillenne. "Ei lainkaan paluuta takaisin. Ei edes kuolemaan." Emme palaa takaisin kuolemaan. Emme palaa takaisin vanhoihin malleihin. "Voi peijakas."

Ja pienen hetken on vähän ahdistusta sanoen: "Mutta mitä sitten seuraavaksi?" Ja sillä hetkellä kun tuo ahdistus näyttää tulevan, se vain kulkee läpi. Sillä ei ole malleja, joihin laskeutua. Sillä ei ole vanhoja rytmejä, joihin sitoutua. Ahdistus tulee ja menee.

Ei koskaan paluuta taaksepäin.

Teillä on aina muistot. Teillä on aina peruutuspeili, mutta ette aio katsoa siihen kovin paljon. Sanoisin, että te ette katso peruutuspeiliin kovin paljon. Teillä on aina muistot. Niitä ei pyyhitä mielestä. Ne eivät ole poissa. No, ette vain koskaan palaa takaisin.

Tuossa oivalluksessa kaikki mikä on saanut energian mallintumaan tietyillä tavoilla, kaikki mikä on saanut kierrot pysymään vanhoissa malleissaan ja sykleissään, menee yhtäkkiä pois. Te olette vapaa. Energia on vapaa. Kaikki menee uuteen.

(Tauko)

Mitä edessä on? Sillä ei ole merkitystä.

Se on parempaa kuin mikään, mitä "yksikköihminen" olisi voinut suunnitella. Se on yli, kovasti yli sen, mitä mieli olisi voinut ajatella tai myöskään luoda.

Mikä hetki onkaan tässä, tässä eräänlaisessa taukotilanteessa: auto hidasti, oivallus että te ette mene koskaan takaisin, mutta myös sen kauneus, mistä olette tulleet.

Ja sitten yhtäkkiä tyhjästä tulee sireenien ääni – "vou-vou-vou-vou-vou-vou!" "Voi paska, luulin olevani yli tästä kaikesta." (Vähän naureskelua) Ja sitten oivallatte, että se oli vain Adamus, joka sanoo: "Lakkaa huolehtimasta. Kaikki on hyvin koko luomakunnassa!"

Ja niin se on.

Nauttikaa Mestarien klubista, rakkaat shaumbrani. Rakastan teitä kovasti. Kiitos. Kiitos. (Yleisö taputtaa)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.