Transhumaani (yli ihmisen) -sarja

SHOUD 11

Adamusta kanavoinut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)

1.7.2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minä olen mitä olen, täysivaltaisen alueen Adamus.

Aa, kyllä! Se mitä koitte juuri (viitataan tähän videoon) ja mitä koimme viime kokoontumisessamme Münchenissä, oli aitoa henkistä – aistillisuutta, tuntemista, tunnetta, onnellisuutta, kaikkea, aitoutta, ollen hyvin, hyvin todellinen.

On koko tämä henkisyyskäsite – istutaan temppelissä ja "ommataan" – eikä ole mitään sitä vastaan. Olette kaikki tehneet sitä, ja se sai teidät tiettyyn paikkaan. Ja on edelleen aikoja, jolloin tiedän monien teistä tuntevan viehätystä temppeleihin tai luostareihin aina silloin tällöin – "Voi, palata vain takaisin tuohon hiljaisuuteen."

Mutta muistakaa, että suljimme mysteerikoulut. Se oli pieni pakopaikkamme. Se oli saaremme pois kyläihmisten luota. Se oli hiljainen paikkamme, mutta suljimme ne satoja, satoja vuosia sitten. Pyysin monia teitä lähtemään. Voi, oli paljon kyyneleitä. Jotkut teistä hautovat edelleen pahoja tunteita minua kohtaan, kun heitin teidät ulos (vähän naurua) ja lukitsin oven takananne. Mutta meidän oli aika lähteä. Oli aika päästä ulos maailmaan.

Kyllä, teidän täytyy edelleen ottaa aikaa itsellenne. Teidän täytyy edelleen päästä luontoon, tietysti kuunnella musiikkia. Joskus vain luonnon hiljaisuutta, vain itsenne, "minä olen" –olemuksenne, ykseytenne kanssa olemisen kauneutta. (Hän tulee lähemmäs kameraa) Voi, pidän tämän tekemisestä. Voin katsoa suoraan maailmaan tätä kautta, joo.

Tarvitsette sitä silloin tällöin, mutta tämä on toisenlaista aikaa, toisenlaista henkisyyttä. Ja suuttukaa minulle, jos haluatte, mutta siirrymme "ommaamispäivien" yli. Pohjustatte tosiasiassa täysin uutta henkisyyttä – parempien sanojen puutteessa – mutta se on täysin uutta aitoutta "minä olen" -olemuksessa, Itsessä, ilman kaikkia harjoituksia. Kuka niitä tarvitsee? Te ette oikeasti tarvitse niitä. Ilman kaikkea kärsimystä ja kaikkea karmaa ja kaikkia rutiineja, joita teidän täytyy käydä läpi.

On monia, jotka eivät pidä siitä, mitä teemme, monia jotka pudistavat päätään, monia jotka ovat lähteneet, koska: "Voi, se ei ole kovin henkistä. He soittavat kaikkea tuota villiä musiikkia. Ja seuraavaksi huomaat heidän tanssivan." (Naurua) He ovat new age -väkeä. On monia, jotka eivät pidä siitä, koska he ovat mallintuneet meditoimaan, seuraamaan gurua ja tekemään noita rutiineja elämässä ja elämässä – ei vain yhdessä elämässä, vaan monissa elämissä – ja se antaa heille tietyn määrän onnellisuutta. Mutta onnellisuus – haluaisin heittää pois koko sanan "onnellisuus". Haluaisin teidän kaikkien heittävän sen pois sanastostanne. Se on ihmissana.

Onnellisuus

Muissa ulottuvuuksissa ei ole sanaa, perusolemusta sanalle "onnellisuus". Se on ihmissana. Se perustuu tuomitsemiseen. Oletko onnellinen vai surullinen? Mutta kun pyytää jotakuta todella tutkimaan: "Mikä tekee sinut onnelliseksi?" hän ei oikeastaan tiedä. Hän etsii aina onnellisuutta eikä koskaan pääse siihen. Se on ihmisen tuomitsemista, koska jos et ole onnellinen, olet surullinen. No, miksi et kumpaakin? Tai miksi et heitä pois koko sanaa. "Minä olen mitä olen. Olen ihminen. Olen mestari, eikä minun tarvitse käydä läpi koko tätä "olenko onnellinen?" -juttua."

Annan teille pienen vinkin tässä. Ette koskaan saavuta onnellisuutta tässä ihmiselämässä tai missään muussa ihmiselämässä. Ette koskaan saavuta onnellisuutta. En tiedä yhtään ylösnoussutta mestaria, joka on saavuttanut onnellisuuden. Valaistumisen, kyllä. Oivaltamisen, ehdottomasti. Mutta onnellisuuden? Se on ihmisominaisuus. Se on kuin sanoisi haluavansa olla superälykäs. Ette koskaan ole, koska on tuo toinen puoli, joka on tyhmä (naurua), ja se tavallaan tasapainottaa tuon superälykkyyden.

SART: Vau!

ADAMUS: Et voi koskaan saada tarpeeksi älykkyyttä, Sart (lisää naurua). Joten älä edes yritä. Päästä siitä irti. Ja hyvä luoja, mikä tämän pitäisi olla? (Viitaten pieneen veistokseen Norjasta, jossa on peikkoja).

LINDA: Voi, se olet sinä, Adamus.

ADAMUS: Ai!

LINDA: Oii!

ADAMUS: Se näyttää aivan minulta (hän tekee typerän ilmeen, naurua).

LINDA: Joo, niin minustakin. Niin minustakin.

ADAMUS: Itse asiassa joissain unissanne, kyllä, saatan vaikuttaa tuolta, pieneltä peikolta. Mutta on tehtävä, mitä on tehtävä. Missä olimmekaan? Onnellisuus.

LINDA: Peikot ovat hyviä tyyppejä.

ADAMUS: Peikot ovat hyviä tyyppejä. Siinä sitä ollaan. Hyvä ja huono. Ovatko he onnellisia? Ovatko Geoff ja Linda onnellisia siinä?

LINDA: Riittävän. Riittävän onnellisia. Riittävän Hoppeja (suom. huomautus onnellinen = happy)

ADAMUS: Mutta katso, onko tämä Cauldre? Hän katsoo toiseen suuntaan.

LINDA: Mutta se näyttää autuaalta, olevan omassa maailmassaan.

ADAMUS: Eikä hänellä ole kenkiä jalassa.

LINDA: Hän ajattelee sitä, "joo!"

ADAMUS: Ja sinä näytät siltä, että teet kohta käytännön pilan hänelle, kuten työnnät veteen (naurua). Siltä se näyttää.

KERRI: Työnnä hänet!

ADAMUS: Hän työnsi kerran. Melkein tappoi hänet. Minun täytyy pelastaa hänet alligaattoreilta. Tosi tarina vai ei, rakas Linda?

LINDA: Se on tosi tarina (lisää naureskelua).

ADAMUS: Onnellisuus. Onnellisuus. Nimittäin se on mielen peliä. Se on mielen – teillä on sana sille. En voi sanoa sitä, koska siinä on viisi kirjainta. Se alkaa v:llä ja loppuu u:hun. (Linda haukkoo henkeään) Mutta se on … (naurua) Se on mielen …

LINDA: Perseestä?

ADAMUS: En sanonut sitä. Se on mielen kierre, tuo yritys saavuttaa onnellisuus. Heräätte aamulla: "Olenko onnellinen tänään?" Miten olisi vain: "Olen tässä tänään. Minä olen mitä olen." Ja antakaa sitten aitouden tulla sisään: on monia eri tunteita ja teillä voisi olla … kehoanne voi särkeä vähän. Teillä voisi olla yksi noista ihmismäistä päivästä, jolloin asiat eivät vain loksahtele. Mitä sitten? Mitä sitten? Antakaa itsenne kokea se.

Teemme nyt näitä asioita, joita näette, tuomme musiikkia, ja olen pahoillani, jos loukkaan jotakuta, mutta todellisuudessa en loukkaa. Musiikki ei ole helähtelevää hindumusiikkia ja "ting, tsig", tuon tyyppistä (muutama naurahdus) – no, aina silloin tällöin – vaan elävää musiikkia ja aistillista musiikkia. Se on uutta henkisyyttä. Toivoaan, ettei tästä tule koskaan uskontoa, mutta se on uusi tunne hengestä maan päällä, ja siihen menemme. Sitä te teette.

Teette todella perustaa asioille. Tarkoitan, ettei tämä ole äitinne new agea. Tämä ei ole tyypillistä new agea. Luotte perustaa joissain näissä asioissa, joita teemme, ja se on toisinaan haastavaa, joo, mutta seuraatte tietämistänne ja olette pääsemässä perille.

Vedetäänpä kunnolla syvään henkeä tässä.

Tämä päivä

Annan teille vaihtoehdon tänään, koska elämä on täynnä vaihtoehtoja, tavallaan. Siis voimme tämän päivän shoudissa – on viimeinen shoudimme transhumaani-sarjassa ja aloitamme uuden sarjan – ja se riippuu teistä, jotka istutte täällä, mutta myös te kaikki voitte äänestää, jotka katsotte netissä. Haluaisitteko mieluummin vakavan luennon tänään? Tuon puhujakorokkeen tuolta tähän, ja meillä on vakava luento. Enimmäkseen St. Germain – Saint Germain (ranskalainen ääntämys), rakas Cauldre. "St. Germain" (naurua, kun Adamus liioittelee amerikkalaista ääntämystä) Tai voimme pitää hauskaa. Voin olla vähän provosoiva.

LINDA: Sinäkö?!

ADAMUS: Voin, kyllä. Voin olla viihdyttävä ja hurmaava ja toivottavasti heijastaa teille vähän sitä viisautta, jota teillä on. Ja kysyn erittäin hyvästä syystä, jonka selitän hetken kuluttua. Siis kaikki jotka haluavat vakavan luennon puhujakorokkeelta, nostakaa kätenne (yksi tai kaksi kättä nousee, vähän naureskelua). Muutama, okei. Okei. Ja ne jotka haluavat hauskaa, provosoivaa, nokkelaa, viihdyttävää, kaikkea muuta, tyypillistä Adamusta (joku sanoo "totta helvetissä!" ja monta kättä nousee). Luulen, että voitimme. Ja on niitä, jotka eivät oikeasti edes tiedä, missä ovat tällä hetkellä (naurua), he ovat täysin eksyksissä, eivät varmoja.

Kysyn, koska henkisiin ja metafyysisiin luentoihin on ohjelmointi. On ohjelmointi. Ihmiset haluavat nähdä jotain muuta kuin vain – miten se sanotaan – ihmislaatua. Olen ollut ihminen. Voin tehdä laatua laadukkaasti. Ja jotkut ihmiset haluavat nähdä kanavoijan tuolissa, silmät suljettuna, oikeastaan erillään yleisöstä ja tavallaan omissa oloissaan, koska se näyttää erilaiselta, se tuntuu erilaiselta. Siihen heidät on ohjelmoitu. Eikä olento tietenkään sanoisi koskaan … (hän muodostaa huulillaan sanan) se alkaa v:llä ja päättyy u:hun. Hän ei koskaan sanoisi "vittu" (naurua), koska sen pitäisi olla henkistä. Eikä olento koskaan kulkisi ympäri ja olisi kiusankappale ja kaikkea muuta. Siis heidän odotuksensa särkyvät joskus. He haluavat mennä vanhaan tyyliin, koska se on heistä mukava ja he haluavat vain suhteellisen kuivan viestin. Se menee mieleen. Se menee mieleen. Se oli minun ongelmani.

Kun Tobias lähti, minä tulin, ja minun täytyi oikeasti harkita, halusinko työskennellä tämän ryhmän kanssa (Adamus naureskelee).

SART: Merirosvoja!

ADAMUS: Merirosvoja, joo, joo. Mutta rakastin teissä sitä, että tiesin teidän olevan avoimia erilaiselle tyylille, ja tiesin, että minun täytyisi tuoda eri tyyli, koska minun tyylini on teidän tyylinne. Te pyydätte tätä.

Tyylin täytyi olla hauska. Halusitte näkyä. Ette halua kuluttaa loppuun polvianne kaikesta polvistumisesta ja matelemisesta. Halusitte nauraa, koska elämä on itse asiassa melko hauskaa. Se on tavallaan iso vitsi. Vaikka kävisitte läpi omasta mielestänne elämänne pahinta asiaa tällä hetkellä, loppujen lopuksi se on oikeasti tavallaan iso vitsi. Tarkoitan, että se todella on.

Ja sanoin itselleni: "Miten suunnittelen tämän? Miten suunnittelen kokoontumisemme? Mikä sen energiadesign on?" Ja se ei ollut mielen ajatus. Ja muuten, olette menossa siihen itse. Teillä on energiadesigneja, jotka ylittävät ajattelun. Tiedän, että monet teistä ovat jo siinä. Muotoilette energioita, asioiden ajattelemisen sijasta.

Katsoin siis energiadesignia, jonka tunsin toimivan. Ensinnäkin se ajaisi pois ne, jotka eivät ole täällä ruumiillistunutta valaistumistaan varten.

LINDA: Ooo.

ADAMUS: Se oli melkein ensimmäinen tehtävä, koska tätä on joka tapauksessa vaikea tehdä. Mutta jos olisi paljon niitä, jotka olisivat pelkästään kiinnostuksen vuoksi ja pelkästään istuisivat unettavan kanavoinnin läpi, jossa on unettavaa musiikkia ja unettavia sanoja, ja vaipuisivat uneen – mikä ei ole lainkaan huono asia – mutta jos he olisivat vain sitä varten ja jos se olisi harrastus, eikä sitoutuminen, syvä sitoutuminen, meillä olisi epätasapainoa. Niinpä osa järjestelyä oli löytää tapa antaa heidän lähteä. He eivät pystyneet käsittelemään tuota energiaa, jumaluuden ihmismäistämistä. Ja kun pyysin Cauldrea avaamaan silmänsä ja kulkemaan ympäri, ja kun kerron huonoja vitsejäni ja kun minusta tulee melko kerskaileva, mitä kaikkea tehdään tarkoituksella ja häiriötekijänä, haluan ihmismäistää jumaluuden. Haluan tuoda sen tähän maailmaan, jotta te ette yritä mennä tuonne jonnekin etsimään sitä. Haluan tuoda sen tänne.

Niinpä sen tekemiseksi näyttelen edelleen vähän ihmistä. Se ei ole Jerry Lewis -tyyppistä kermakakkukomediaa, vaan teemme Adamus-tyyppistä juttua, ja tavallaan ihmismäistämme sen, mitä teemme täällä.

LINDA: Kukaan ei tiedä, kuka Jerry Lewis on. Hän on todella vanha (muutama naurahdus).

ADAMUS: Kuka tietää, kuka Jerry Lewis on? Kaikki ranskalaiset tietävät, kuka Jerry Lewis on. Tarkoitan, useimmat ranskalaiset. Jerry Lewis, koomikko, kakku naamaan.

Siis joka tapauksessa, taidamme tehdä enemmän viihdyttävää ja provosoivaa …

LINDA: Okei, antaa mennä.

ADAMUS: … ärsyttävää ja …

LINDA: Okei.

ADAMUS: Okei.

LINDA: Olet ekspertti siinä.

ADAMUS: Joten sanon julkisesti, että olen bi. Voin tehdä kumpaakin. Voin pitää (naurua) suoraviivaisen luennon tai voisimme pitää hauskaa ja olisi koko ajan valtavia häiriötekijöitä – kutsuisin niitä aidoiksi häiriötekijöiksi – pitäen hauskaa ja antaen jumaluuden livahtaa sisään hyvin kauniisti.

Opitteko mitään tämän avulla? Käyttekö läpi mitään? Luulen niin. Eikö olisi kamalaa, jos tämä olisi vain suuri, kylmä temppeli ja tulisimme tänne kaikki pukeutuneena kuin munkit ja polttaisimme suitsukkeita? En usko, että se toimisi kovin hyvin tällä ryhmällä. Luulen, että polttaisitte paikan poroksi saman tein.

LINDA: Ei kovin hyvin.

ADAMUS: Ei kovin hyvin.

Siis okei, aloitetaanpa tämä shoud.

Itsenäisyyspäivä

Ymmärrän, että on itsenäisyyspäivän viikonloppu, heinäkuun 4. päivän viikonloppu, USA:ssa ja myös Kanadan päivä. Neljäs heinäkuuta, ja minulla on erityinen yhteys ja intohimo siihen. Tulin USA:han fyysisesti useissa eri tilanteissa, laivalla meren yli. Otin eri nimen. En halunnut kulkea nimellä kreivi Saint Germain, joten otin eri nimen. Sanoin olevani Englannista. Sukunimeni oli Abbott, ja tulin meren yli tänne ja olin mukana siinä, mitä nyt kutsutaan itsenäisyysjulistukseksi.

LINDA: Ai, niin tietenkin.

ADAMUS: Tietenkin. Ei, vaan tämä on täysin tosi tarina, ja minulla oli hyvin voimakas yhteys Vapaamuurareihin, koska silloin Vapaamuurarit olivat kivityöläisiä. Ja useimmat ihmiset eivät todellisuudessa tiedä sitä, että täytyi olla killassa ja kirkko kontrolloi kiltaa, ja kirkko päästi sisään ainoastaan, jos olit valmis – öhöm – huolehtimaan … (Adamus alkaa jakaa rahaa) Cauldrella ei ole enää paljon rahaa mukanaan. Antaisin sinulle … voi, jessus! Okei, tässä me … (Linda puuttuu asiaan) Lopeta se. Lopeta se. Öhöm (vähän naurua).

Siis kilta. Oli maksettava kirkolle tehdäkseen työtä. Ja jos et ollut killassa, jos et maksanut kunnolla, et saanut tehdä työtä. Niin alkoivat Vapaamuurarit. Vapaamuurareilla oli myös hyvä ymmärrys mysteereistä. He ymmärsivät oikeasti. He ymmärsivät pyramidit. He ymmärsivät paljon pyhää geometriaa. Kirkko ei sallinut sitä, mutta Vapaamuurareissa sitä tutkittiin. Enkä halua sanoa sitä salaseuraksi, mutta oli tiettyjä asioita, jotka pidettiin Vapaamuurarien keskuudessa. Siis työskentelin läheisesti heidän kanssaan ja vastaavien – enkä liioittele, Linda aina miettii, liioittelenko tarinoita, ja usein teen sen (Linda nauraa). Työskentelin läheisesti George Washingtonin kanssa.

LINDA: (naureskelee) Totta kai.

ADAMUS: Kutsuin häntä Georgeksi (Linda nauraa taas). Hän kutsui minua Dickiksi.

LINDA: (nauraa kovaan ääneen) Juuri niin! Uskon sen! (Suom. huom. "dick" on myös mm. "mulkku") (Hän jatkaa nauramista kovaan ääneen ja vähän yleisön naurua)

ADAMUS: Nimeni oli Richard Abbott ja aina silloin tällöin hän kutsui minua Dickiksi. No, en ymmärrä huumoria siinä (lisää naureskelua). Richard, Dick, lempinimi? Onko kenelläkään teistä lempinimeä?

Siis George sanoi: "Dick (Adamus naureskelee), miten hahmottelemme tämän? Miten muotoilemme itsenäisyysjulistuksen?" Ja toimme mukaan Hancockin ja Jeffersonin kaltaisia, ja olin tekemisissä monien heidän kanssa – en kaikkien – tavallaan kulissien takana.

Tämä paikka jota nyt kutsutaan "Amerikan yhdysvalloiksi" luotiin uudeksi maailmaksi, uudeksi Maaksi. Se oli paikka vapaudelle, vaikka se ei ole koskaan ollut oikeasti vapaa. Se ei ole koskaan ollut vapaa. Oli oletus vapaudesta, mutta koska varhaiset ihmiset jotka tulivat meren yli, olivat kovasti mukana kirkossa, ei ollut kovin paljon vapautta. Oli hyvin paljon ahdistusta muista uskonnoista, jos osallistui Englannin kirkkoon – ja siksi päätin olla englantilainen, jotta pystyin taktikoimaan paremmin – mutta oli suunniteltu, että ihmisillä joita tulee ympäri maailmaa sulautumaan yhteen, on tiettyjä vapauksia. Sitä ei ollut suunniteltu demokratiaksi niinkään kuin tasavallaksi, mutta ihmisillä oli siellä ääni, jota heillä ei ollut oikeastaan useimmissa muissa maailman paikoissa ja erityisesti Euroopassa.

Oli melkoista ponnistelua yhdistää Eurooppa takaisin 1700-luvulla, ja jossain määrin se toimi. Jossain määrin ihmisillä oli enemmän vapautta kuin koskaan ennen, mutta se ei vielä tyydyttänyt niiden hyvin monien ihmisten vaatimuksia, jotka etsivät jotain erilaista. Niinpä heitä tuli tänne ympäri maailmaa, kirjaimellisesti. Tämä on yksi suurimmista sulatusuuneista maailmassa, paitsi kenties Brasilia. Heitä tuli ympäri maailmaa etsimään uskonnollista vapautta, vapautta tehdä työtä, mutta kummallista kyllä, monet heistä tekivät aluksi palvelijasopimuksen. He suostuivat olemaan orjia tavallisesti noin 10 vuotta. Mutta se merkitsi heille niin paljon, että he luopuivat 10, joskus 15, 20 vuodesta elämässään, jos he toivat perheensä, jotta heidän jälkeensä tulevilla olisi paljon useampia vapauksia elämässään.

Minulla oli suurta intohimoa sitä kohtaan, mitä tehtiin täällä, koska tiesin, että sen oli mahdollista levitä ympäri maailmaa, ja jossain määrin se on levinnyt. Muuten, Amerikan varasuunnitelmana – varasuunnitelmana siinä tapauksessa, etteivät asiat toimineet täällä kovin hyvin – oli Ah-taRa, Australia. Ja tavallaan Australia oli myös vankilasiirtokunta. Kaverinne, sellitoverinne, menivät sinne. Se oli paikka, jossa vaadittiin vapautta itse asiassa niiden vuoksi, jotka olivat olleet vankilassa – monet heistä vangittuna perusteetta.

Niinpä kaiken tämän dynamiikan tapahtuessa, ja samaan aikaan Euroopan käydessä läpi omia muutoksiaan, muutoksia politiikassa, päästen eroon monarkeista ja kuninkaallisista – oli paljon työtä. Se oli hyvin haastavaa. Ei niinkään siksi, että monarkit tai kuninkaalliset eivät halunneet luopua vallastaan. Tavallaan heillä ei ollut vaihtoehtoa, koska no, talopojat, kansa oli niin kapinallista tuolloin, että he vain tappaisivat nämä. Ja meillä on tulossa hyvin pian sellaisia asioita, kuin Ranskan kansallispäivä – Bastiljin vankiloiden avaaminen ja ihmisten päästäminen pois.

Mutta tuon tämän esiin nyt, koska on tämä kysymys: "Ovatko ihmiset oikeasti valmiita vapauteen?" – kysymys jonka nostin esiin monta vuotta sitten shoudissa ja ihmiset olivat hyvin vihaisia siitä, mutta väitän edelleen, että sitä ei ole päätetty ja mahdollisesti kallistutaan siihen, etteivät he ole. Joihinkin vapauksiin, kyllä – tai siihen, mitä kutsun vapauden teeskentelyksi, vain siksi että voisitte päättää, haluatteko päiväksi valkoiset vai mustat sukat, mutta myös vangeilla on toisinaan tuo vapaus. Vapaus tehdä työtä. No, miten typerää se on? Vapaus tehdä työtä? Miksi haluaisitte tehdä työtä? Miksi haluaisitte, että tarvitsee mennä töihin, vaikka voisittekin valita työpaikkanne? Paitsi jos nautitte sen tekemisestä, mutta miksi tehdä työtä? Se ei ole vapautta.

Ovatko ihmiset oikeasti valmiita saamaan vapauden itsensä kanssa, vapauden ilman hypnoosia, vapauden olla jumalainen, vapauden mennä mielen tuolle puolen? Luulen, että se on kenties suurin vapaus, jota me, te ja minä, työstämme tällä hetkellä – vapaus mennä mielen tuolle puolen - ja se on hyvin vaikeaa, hyvin vaikeaa, osittain siksi että teidät on ohjelmoitu siihen. Se on hypnoottista. Siitä ei ole mahdotonta murtautua ulos. Ei ole mahdotonta avata Bastiljin ovia ja kävellä vain ulos – tai eläintarhan tai miten haluammekin kutsua sitä tässä – ei lainkaan mahdotonta, mutta sen tekeminen vaatii hullun linnun (muutama naurahdus). Se oikeasti vaatii.

Te itse pidätte itsenne siellä, viime aikoihin saakka, ja suuressa määrin esi-isänne ja heidän ajattelumallinsa. Massatietoisuus pitää teidät siellä. Teidät pidetään siellä, koska ette halua tehdä vääriä asioita. Ette halua, että teidät nähdään hulluna. Ette halua erottua joukosta. Ja monilla teistä on hyvin, hyvin syvä huoli, että teistä tulee mielisairas – erittäin syvä huoli. Jotkut teistä ovat lähennelleet sitä tai ovat olleet sitä menneisyydessä – tai masennusta tai muita psyykkisiä sairauksia – joten tiedätte, millaista on olla siinä.

Jotkut teistä ovat päässeet melko lähelle sitä huumeiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena, tunne millaista on melkein seota, roikkuen kiinni sen identiteetin jokaisessa mahdollisessa viime säikeessä, jonka ajattelitte itsellänne olevan – tunne, että syöksyy, ettei ole mitään, roikkuen kiinni tuossa identiteetissä ja tuntea, millaista olisi menettää järkensä. Ja se on kamala tunne, neuvoton tunne.

Voin kertoa teille nyt, että jos olette täällä, jos kuuntelette tätä, ette menetä järkeänne. Saatatte luulla menettävänne järkenne, mutta ette todellisuudessa menetä. Ette menetä. Aivan kuten ette tartu kivääriin ja mene ampumaan ihmisiä kaupungille, aivan kuten ette mene uuteen huonoon suhteeseen, aivan kuten ette jatka toisten ihmisten vahingoittamista tai kenties edes itsenne. Olette liian pitkällä nyt. Aivan liian pitkällä. Tuo pelko on edelleen olemassa, huoli: "Mitä tapahtuu, jos tavallaan annan mennä? Jos vapautan itseni, teenkö jotain todella typerää? Vahingoitanko toista ihmistä?" Ja kuten tiedätte, vahingoittaisitte paljon ennemmin itseänne kuin ketään muuta ihmistä, kuin edes eläintä, lemmikkiä. Tekisitte paljon ennemmin sen itsellenne, koska no, olette vahva ja tiedätte, miten se käsitellään. Tiedätte, miten toivutaan siitä, enimmäkseen.

Siis vapaus, tuo kysymys, ovatko ihmiset oikeasti valmiita vapauteen. Luultavasti eivät. Luultavasti eivät. Vaatisi pitkää keskustelua siitä, mitä vapaus on. Se ei ole pelkästään mahdollisuus palvoa, missä haluaa, tai saada tiettyä työpaikkaa tai nousta ylös kolmelta aamulla ja käydä suihkussa. Nämä asiat eivät ole oikeasti vapautta.

Vapaus on oikeasti itsenne kanssa. Vapaus on itsenne vapauttamista siitä humanistisesta osastanne, joka teille on tullut hyvin tutuksi – mieli, fyysinen, pelot, rajoitukset. Ne ovat tavallaan mukavia. Mutta tosiasia on, että vaikka luulisitte, että edelleen ajattelette sitä, edelleen jahkailette siinä – kuten kai sanottaisiin – tai istutte aidalla, niin se tapahtuu. Se tapahtuu. Olette tässä elämässä tuota vapautumista varten.

Ette tulleet tänne selvittämään karmaa. Ette tulleet tänne olemaan vain äiti. Ette tulleet tänne mitään muuta varten, kuin vapautenne, ja tulitte tänne hyvin, hyvin selkeiden suuntaviivojen kanssa. Tämän täytyi olla se elämä.

Jos ette ole sattuneet huomaamaan viime aikoina, asiat menevät hyvin, hyvin nopeasti, hyvin nopeasti – niin nopeasti, että te ette melkein pysy perässä, mikä on hyvä asia. Niin on suunniteltu. Asiat eivät välttämättä mene nopeasti kaikilla muilla. Monet ihmiset ikävystyvät tällä hetkellä, mutta teillä menee nopeasti, koska asiat muuttuvat. Esimerkiksi aikavääristymä sopii pointtiini. Monet teistä tuntevat ajan vääristyvän. Se menee nopeasti tai joskus se voi tuntua menevän hitaasti. Mutta kaikki menee hyvin nopeasti tällä hetkellä. Biologinen järjestelmänne, mentaalinen järjestelmänne kulkee hyvin, hyvin nopeasti.

Ajankohta on määrätty

Muutokset ovat välittömiä. Olen puhunut siitä uudestaan ja uudestaan – muutokset ovat välittömiä. Sanoin myös viime shoudissamme – Cauldren ja muutaman muun järkytykseksi – että kun lakkaatte työstämästä valaistumistanne, kun lopetatte harjoitukset, kun lopetatte kaiken etsimisen, kun lopetatte nousemisen aamulla sanoen: "No, on uusi päivä matkallani valaistumiseen", kun lopetatte kaiken tuon melun, kun lakkaatte tuntemasta, että teidän täytyy lukea kaksi henkistä kirjaa viikossa tai epäonnistutte tässä, kun lopetatte pakkomielteenne totuuden löytämisessä – se on pakkomielle, koska ei ole yhtä totuutta, kaikki on totta, se on "ja" – kun lopetatte kaiken tuon melun, kaiken tuon hätääntyneen ja neuroottisen toiminnan ja vedätte syvään henkeä – vedätte vain syvään henkeä ja sallitte – ajankohta on määrätty. Tarkoitan sitä hyvin kirjaimellisesti.

Jos jahtaatte henkisyyttä, seuraatte guruja, teidän täytyy tehdä tietyt harjoitukset joka päivä, myös jos käytätte Crimson Circleä edelleen vain eräänlaisena "voi, minun täytyy saada kuukausittainen annokseni ja kenties ensi vuonna valaistuminen, kenties pitkän ajan päästä", ajankohta on epämääräinen. Ajankohta on sumun peitossa. Sitä ei oikeasti ole. Tarkoitan, että voisimme katsoa sitä – jos veisin teidät matkalle tulevaisuuteenne, näkisitte monia, monia, monia, monia päivämääriä. Ja myös jotkut niistä olisivat sumun peitossa, joitain niistä ei erottaisi, mutta näkisitte monia päivämääriä, koska ajankohtaa ei ole oikeasti määrätty vielä. Ne ovat kaikki vain mahdollisuuksia. Ne kaikki kelluvat siinä, suuressa mahdollisuusmeressä, ja se voisi olla mikä tahansa niistä. Mutta kun pysähdytte, vedätte syvään henkeä, "minä olen tässä, minä olen mitä olen", vedätte syvään henkeä ja sallitte Sinun, sallitte ihmispuolenne ja jumaluutenne.

Ette ajattele sitä. Ette mieti: "No, sallinko tarpeeksi? Olinko oikeanvärisissä vaatteissa, kun sallin? Söinkö – voi luoja, söin lihaa viikko sitten. Olen kasvissyöjä, mutta tavallaan lipsahdin". Se on kuin: "Voi, se ei tapahdu" ja sitten se ei tapahdu. Mutta jos voitte olla todella aito itsenne kanssa, "minä olen mitä olen", se on melkein kuin "en välitä hittoakaan" -tyyppinen asenne, muttei negatiivinen – "en vain välitä, koska tuo ajankohta on jo tässä". Teidän ei tarvitse tietää, mikä se on, tuo tietty päivämäärä – itse asiassa se työntäisi sen tavallaan havaintokentän ulkopuolelle – vaan aah! Silloin ajankohta on määrätty noin viikon tarkkuudella, ja sitten se tarkentuu, kun sallitte oikeasti. Ja sitten teidän ei tarvitse enää olla huolissanne siitä. Teidän ei tarvitse murehtia: "Miten käsittelen asioita? Miten käsittelen asioita tästä valaistumiseen saakka?" Ette käsittele. Se tulee teille. Se vain tapahtuu.

Teille annetaan tietysti vaihtoehtoja, ja voitte luoda oman vääristyneen todellisuutenne suuressa määrin, mutta se vain tulee teille. Ja se on kummallinen tunne – "Se vain tulee minulle". No joo, saatte edelleen tehdä töitä ja kuntoilla ja kaikkea muuta, mutta ette enää hermoile siitä. Se on vain siinä. Ajankohta on määrätty, eikä se merkitse myöskään, että kuolette. Se merkitsee vain, että ajankohta on määrätty. Itse asiassa se muuttaa koko ohjelmointia kuolemasta. Se muuttaa sen jonnekin muualle.

Ja sitten tulee se kysymys, jonka Kuthumi toi esiin viime kokoontumisessamme Münchenissä. "Luoja, mitä teen? En työstä enää valaistumistani, koska se vain tapahtuu. Voi jessus, olen menettänyt suurimman osan ystävistäni. Minulla ei enää niitä vanhoja intohimoja kuin ennen. Mitä teen?" Se on ihmiskysymys. Se on tavallaan siinä onnellisuuden kanssa – "Olenko onnellinen? Mitä teen?" Ne menevät pois sanastosta. Niitä ei enää vain ole. Niitä ei enää vain ole mielen pelissä, mielen leikissä – "Mitä teen?"

Eikö ole kummallista, että ihmisten täytyy tehdä jotain koko ajan? "No joo, mutta sitten vain nousen ylös aamulla ja lihon ja … olen arvoton." Turpa kiinni, ihminen. Tuki suusi vain hetkeksi, koska kuten Kuthumi osoitti, kaikki alkaa puhua. Hän alkoi vain kävellä, hän kirjaimellisesti alkoi.

Kuvitelkaa se. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mihin hän oli menossa, eikä hän välittänyt päästyään mielisairaalasta (Adamus naureskelee). Hassu asia tapahtui matkalla valaistumiseen (vähän naureskelua). Mutta hän väittää, että se oli hänen elämänsä kaksi parasta vuotta – kuolata päällensä ja tarvita joku auttamaan alusastian kanssa. Hän sanoo, että se oli hyvä asia. Hän sanoo, että se oli paras kokemus. Hän olisi voinut tehdä sitä pitkään ja hitaasti monen elämän kuluessa – uuvuttavaa, tuskallista, nauttimatta oikeasti elämästä – ja hän sanoi: "Aion vain saada sen tehtyä, kaksi vuotta ja se on siinä." Sitten hän oli Kuthumi ja alkoi kävellä. Hänen ei tarvinnut tietää, minne oli menossa. Hän tiesi, että kaikki selviäsi, mutta hän ei tiennyt miten. Se on ongelma. Sanotte: "No, okei, aion vain matkustaa ympäri maailmaa", ja sitten alatte suunnitella. Ei, ei. Vedätte vain syvään henkeä ja sallitte, ja se on siinä. Se on hyvin yksinkertainen ja kaunis asia.

Mutta sitten hän kuuli kaiken puhuvan hänelle, mitä hän ei ollut oikeastaan koskaan kuullut. Kenties vähän ollessaan pieni lapsi. Yhtäkkiä puut kirjaimellisesti puhuivat hänelle: "Hei, ihminen! Hei, ihminen!" Ja Kuthumi ajatteli: "Vau, mitä? Puut puhuvat." Sitten hän nousi ylös ja varmisti, ettei kukaan katsellut: "Hei, puu! Mitä kuuluu?" Puu tavallaan: "Hei, olen todella maadoittunut (vähän naurua). Joo, mutta haluaisin oikeasti haarautua. Olen ollut tässä koko ajan." (Lisää naurua) Enkelihuumoria.

Se ei puhu sanoina – no, joskus – mutta se puhuu energioina. Ja itse asiassa huomaatte, että linnut ja puut ja kalat ja vesi ja ilma ovat oikeasti tosi hauskoja. Ne eivät ole niin juuttuneet mieleen. Niillä ei ole mieltä. Ne ovat oikeasti tosi hauskoja, kun tuntee niitä. Ne eivät kerro vitsejä. Ne eivät ole yhtä hauskoja kuin minä. Ne eivät kerro vitsejä näyttämöllä, mutta niillä on tavallaan hyvin "kiehkurainen" tapa hahmottaa asiat. Niissä on suurta viattomuutta. On oikeasti viattomuutta. Ne eivät ole huolissaan myrskyn tulemisesta tai salaman iskemisestä niihin. Ne sallivat kaiken. Ne eivät ole sieluolentoja niin kuin te. Niillä ei ole mielen älykkyyttä. Niillä ei ole iPadeja tai kannettavia tietokoneita tai mitään. Ne vain nauttivat olemisesta ja niillä on tavallaan todella hauska huumorintaju.

Sitä Kuthumi teki. Hän vain lähti ja alkoi tuntea kaikkea ilman suunnitelmaa, ja kaikki alkoi puhua.

Ymmärtäkää tämä. Ruumiillistuneena valaistuneena ihmisenä ei ole koskaan tylsää päivää. Ei koskaan. Kaikki herää henkiin. Itkette, kun oivallatte, miten tylsää jokapäiväinen ihmiselämä on. Teillä on luultavasti jo aavistus siitä. Rutiinit ja kaavat ja elottomuus – itkette. Mutta takaisin pointtiini, mikä ikinä pointtini …

LINDA: Oletko aloittanut puheesi jo? On kulunut jo 45 minuuttia.

ADAMUS: Ei, ei, ei, ei, ei. En ole vielä aloittanut. Pääsen siihen. Minulla on hauskaa. Tämä on minun …

LINDA: Joo, joo.

ADAMUS: Pyysin luvan, eikö? Okei. Ja itse asiassa sanoin …

LINDA: Onko tämä hauska esitys vai puhujakoroke-esitys?

ADAMUS: Sanoin: "Haluatteko kuivaa puhetta, puhujakorokepuhetta, luennon vai hauskaa?" Luulen, että olemme jossain sillä välillä (joku sanoo eturivissä "hah-hah"). Heh-heh (naurua). Meidän täytyy varata eturivi todellisille ihailijoille ja palvojille (Adamus nauraa).

Siis rakkaat ystäväni, vapaus. Halusin tuoda sen esiin nyt, koska siihen olette matkalla, älkääkä ponnistelko siihen pääsemisessä. Sallitte siihen pääsemisen. Siinä ei ole yhtään työtä. Sanoisin sen olevan tällaista: Bastiljin ovet ovat jo auki. Ne ovat jo auki, ja sanotte itsellenne nyt: "Lähdetään ulos." Se on, hmm … Pääsen siihen hetken kuluttua, mutta … joo.

LINDA: Ota hörppy kahvia.

ADAMUS: Minä otin. Paljon hörppyjä. Nyt tapahtuu vain niin paljon tässä huoneessa ja netissä teidän kaikkien kanssa. Tapahtuu paljon. Laskette alas hyvin paljon. Tarkoitan, että laskette puolustuksen. Laskette ihmismielen. Te vain sallitte, ja se on erittäin hyvä tunne. Kenties meidän pitäisi vain istua ja "ommata" hetki (naurua). Antaa sen vain tulla alas.

Mutta minulla on kysymys, kuten aina. Minulla on kysymys teille. Linda mikrofonin kanssa, kiitos. Kyllä.

LINDA: Ilo minulle.

Päivän kysymys

ADAMUS: Tätä jotkut pitävät show'n ärsyttävänä osana. Se on minun suosikkiosani, koska kyse on teistä. Kyse on teistä. Se on vuorovaikutusta. Miten tylsää olisi, jos istuisin vain täällä edessä koko ajan, mutta minun täytyy saada hauskuutta.

Muistatteko, kun Tobiaksella oli tapana pitää kysymys- ja vastausosio? Joo, joo. Eikö se ollut hauskaa? (Joku sanoo "kyllä!")

LINDA: Ei!

ADAMUS: Ei, ei. Ja minullakin on, mutta minä esitän kysymykset.

Tämän päivän kysymys on: jos – vihaan olla niin suora siitä – mutta jos kuolisitte tänään – tänään! – mitä tuntisitte jääneen tekemättä? Mitä katuisitte? Valitkaa asia numero yksi. Mistä sanoisitte: "Voi, jessus!" Ja kysyn tätä, koska viime viikolla pari – ei pari, niin kuin mies ja nainen, tai mies ja mies, vai mitä? – mutta viime viikolla pari ihmistä, kaksi yksilöä tuli toiselle puolelle – shaumbraa. Muuten, meillä on nyt 33. Kolmekymmentäkolme jotka ovat sallineet oivaltamisensa, ja uskoisitteko, että he ovat hiljaisia ihmisiä.

LINDA: Mmmm. (Joku sanoo "ei")

ADAMUS: Ei. Ei, ei, ei. Tarkoitan, että te ette näe heitä. He eivät pidä paljon meteliä. He ovat hiljaisia ihmisiä. Kolmekymmentäkolme – olemme pääsemässä siihen. Helvetin hitaasti, mutta olemme pääsemässä siihen (muutama taputus). Joo, joo. Kun taputusvalo syttyy palamaan, silloin taputatte. Kun nauramisvalo syttyy palamaan, silloin nauratte (Adamus naureskelee).

Siis kysymys – enkä kysy vain siksi, että nuo kaksi jotka tuli rajan taakse viime viikolla, pyysi minua kysymään tätä, vaan sitä tapahtuu hyvin, hyvin usein, kun shaumbra tulee toiselle puolelle: heti kun hän on ilman ruumista, hän oivaltaa: "Voi jessus! Jätin sen taakseni planeetalle." Minä tavallaan: "Hei, siivoaisitko jälkesi? Tuo kehosi tänne." Mutta hän alkaa vaikeroida heti, jo ennen koiransa tai perheensä tapaamista, jos hän haluaa tehdä sen, jo ennen kuin he haltioutuu siitä, että minä seison siinä. Te ajattelisitte: "Aaa! Ooo! Olen toisella puolella, eikä se ole Jeesus, se on St. Germain!" (Naurua)

LINDA: Ouu!

ADAMUS: Olen nähnyt joidenkin tekevän sen. He sanovat tavallaan: "Voi jukra, olen violetissa liekissä. Olen – voi! – aivan tässä kanssasi! Ylösnoussut mestari, se joka on kouluttanut enemmän kuin kukaan muu ylösnoussut mestari. Se kuuluisa. Se …" Okei, antaa olla (lisää naureskelua).

Siis ongelmana oli, että aivan heti, ennen kuin hän huomasi mitään – minä olin vain lyhtypylväs tuossa kohtaa – hän tavallaan sanoi: "Voi ei, voi, voi, voi! Kadun, etten tehnyt tätä. Kadun, etten tehnyt tuota." Ja annan hänen käydä läpi katumisensa ja katumisensa ja sitten hän lopulta oivaltaa, etten ole lyhytpylväs, vaan Adamus Saint Germain, ja hän on totaalisen vaikuttunut. Ja sitten hän haluaa tietää, miten hän pääsee takaisin alas. Minä tavallaan sanon: "Ei, ei, ei, ei, ei, ei. Olen lukinnut putken. Et mene takaisin alas. Jäät tänne vähäksi aikaa. Meidän täytyy vähän puhua."

Mutta on aina katumisia, ja se on hyvin mielenkiintoista. Teen pientä tutkimusta, ja vien sen Ylösnousseiden mestareiden klubille – teen tutkimusta henkisestä psykologiasta. Mitä ne katuvat, jotka ovat omistautuneella, aidolla henkisellä polulla ruumiillistuneeseen oivaltamiseen? Mitä ongelmat ovat? Ja tästä syystä esitän tämän kysymyksen. Linda mikrofonin kanssa, kiitos. Mitä katuisit, jos kuolisit tänään? Ja kun Linda ojentaa sinulle mikrofonin, se ei merkitse, että kuolet. Hei, Ricki (vähän naureskelua).

RICKI (nainen): Hei.

ADAMUS: Tämä on hypoteettista.

RICKI: Joo.

ADAMUS: Takaan, ettet kuole.

RICKI: Hyvä.

ADAMUS: Hyvä. Mutta onko sillä merkitystä?

RICKI: Ei, mutta minusta tuntuu, että katuisin oikeasti sitä, ettei minulla ollut tilaisuutta arvostaa perille pääsemistä ja oivaltamista ja kykyä – kaikkia niitä juttuja, joista puhut, ettei ole tylsää.

ADAMUS: Aha. Ei, ei.

RICKI: Kaikkia noita juttuja. Haluan kokea sen.

ADAMUS: Siis, minä olen lyhtypylväs, sinä olet kuollut. Tavallaan: "Voi jessus!" Miten lähellä ajattelet olleesi? Sanot: "Olin …" Miten lähellä?

RICKI: Tunsin jo kauan sitten, että se on askeleen päässä, mutta minulla ei ole aavistustakaan, miten tuo askel otetaan. Joten …

ADAMUS: Aha.

RICKI: … se pysyy siinä, kunnes tiedän …

ADAMUS: Voisinko antaa pienen viisaan neuvon?

RICKI: Joo.

ADAMUS: Anna sen tulla sinulle.

RICKI: Joo.

ADAMUS: Joo, ei ole askelia.

RICKI: Ei, olen samaa mieltä.

ADAMUS: Ei ole enää askelia.

RICKI: Jep.

ADAMUS: Ei lainkaan. Anna sen tulla sinulle. Se on tuo askel. Se on tuo viimeinen askel. Monien askelten elämien jälkeen viimeinen askel on pysähtyä, vetää syvään henkeä ja antaa sen tulla sinulle.

RICKI: Kyllä.

ADAMUS: Ja olla sitten tekemättä tuota mielen juttua: "Milloin se tulee? En tunne sitä." Turpa kiinni! Salli. Sillä ei ole merkitystä. Sillä ei ole merkitystä. Olen sanonut kerta toisensa jälkeen, että nämä ovat minkä tahansa elämän parhaita aikoja. Ette vielä tajua sitä, mutta olette itse asiassa tajuamassa sen. Joo.

RICKI: Joo.

ADAMUS: Siis okei. Se oli hyvä vastaus. Kuin: "Voi hitto! Halusin tehdä sen." Annan teille pienen vinkin tässä. Puhuin ryhmällemme Norjassa, peikkopaikassa (muutama naurahdus), ja kerroin heille ensimmäisenä päivänä: "Minulle olette kuolleita. Olette kuolleita. Olette käveleviä, eläviä kuolleita." Se tavallaan ravisteli vähän huonetta, ja kun he olivat lakanneet itkemästä – lasken vain leikkiä, Norja. Pointtini oli, että olette jo kuolleet. Kuolema ei nimittäin merkitse, että teidän täytyy jättää fyysinen keho. Kuolema on siirtymä, josta puhun tulevassa uudessa ja kiiltävässä, parannetussa ja päivitetyssä versiossamme (DreamWalker Deathista). Kuolema ei ole fyysinen, ja tämä on yksi asia oikeasti poistettavaksi ajattelutavasta, uskomusjärjestelmästä. Kuolema on vain siirtymä toiseen elämis-, havaitsemistapaan. Siis periaatteessa olet jo kuollut, olet kävelevä kuollut, ja se on hyvä asia, koska et ole enää lukittuna sisään.

RICKI: Joo.

ADAMUS: Olette tavallaan – ei zombi – vaan olette päästäneet kaikista jutuista irti. Kun päästätte esi-isistä irti, kun annatte kaikkien kehojuttujen mennä ja karmanne ja kaiken sen muun, olette käytännöllisesti katsoen kuollut, ja se on hyvä asia. Voitte siteerata minua tässä. Laita se seuraavaan syntymäpäiväkakkuusi, shaumbra. "Olen niin kuollut!" (Naurua) Kun voitte nauraa kuolemalle: "Hah-hah-haa! Nauran kuolemalle. Minä (sylkäisy)!" Kun voitte nauraa kuolemalle, olette ylittäneet yhden valaistumisen viimeisistä esteistä, koska ihmiset pelkäävät edelleen kuolemaa, eikä siihen ole mitään tarvetta. Se on itse asiassa hauskaa.

(Pieni tauko)

RICKI: Joo.

ADAMUS: Ei kovin paljon reagointia siihen. Se on kuin: "Okei, en kokeile sitä tänään." Mutta muistakaa, mitä sanoin – kuolema ei ole fyysistä. No, se itse asiassa on, käytte tällä hetkellä läpi fyysistä kuolemaa, mutta se ei merkitse pysyvää lähtemistä tuosta kehosta. Se merkitsee vain, että kaikki vanha häviää pois tehdäkseen tilaa "minä olen" -olemukselle, ja se on todella suuri. Ja "minä olen" on perseelle potkija, joka vain tulee olemukseenne, ja teidän täytyy tehdä tilaa sille. Teidän täytyy kuolla. Jep. Lämmittelen DreamWalker Deathia (= unikulkija/kuolema) varten.

Kuolema, otetaan se pois mielestä nyt. Kuolema ei merkitse tästä fyysisestä kehosta lähtemistä iäksi. Ei merkitse. Se on hyvin, hyvin vanha käsitys. Se on vähintään – mitä – neljä tai viisi miljoonaa vuotta vanha. Se on todella pitkä aika. Kuolema on pelkästään siirtymistä toiseen maailmaan. Se on evoluutiota. Se on niiden asioiden jättämistä taakse, jotka eivät enää palvele teitä. Eikä teidän tietenkään kannata tulla haudatuksi maahan, koska se pitää teidät kiinni monissa vanhoissa asioissa. Päästäkää siitä vain irti. Eikä se merkitse fyysisen osanne, mielenne tai minkään muun kuolemaa, vaan se merkitsee evoluutiota.

Seuraava, ole hyvä. Mitä katuisit, Iiro?

IIRO: En mitään.

ADAMUS: Et mitään.

IIRO: Jos haluaisin tehdä jotain muuta, tekisin jotain muuta.

ADAMUS: Okei. Olet hyvin paljon sitä, mitä kutsuisin vapaaksi.

IIRO: Minä olen.

ADAMUS: Oletko töissä tällä hetkellä?

IIRO: En.

ADAMUS: Et. Missä asut?

IIRO: Vähän kaikkialla, pääasiassa Suomessa.

ADAMUS: Onko sinulla paljon huolta asioiden tulemisesta sinulle?

IIRO: Ei.

ADAMUS: Ei. Ja pilkkaavatko ihmiset sinua sen vuoksi?

IIRO: Ei.

ADAMUS: Perhettä, vanhoja ystäviä tai ketään muita, jotka tavallaan haluavat puhua sinusta vähän selkäsi takana?

IIRO: Ei.

ADAMUS: Ei? Hyvä. Siis sallit itsesi todella olla vapaa. Meillä oli yksi ongelma, josta olemme puhuneet – mieli – sitä vastaan taisteleminen. Olet tavallaan oppinut elämään mielen kanssa?

IIRO: Se tavallaan sulaa hitaasti.

ADAMUS: Hitaasti, joo.

IIRO: Käytän sitä, eikä se ei käytä minua enää.

ADAMUS: Aha, niin sitä pitää. Ja sallit sen sulaa hitaasti – pidän siitä. Se merkitsee, ettet yritä hajottaa sitä. Annat vain … Nimittäin mitä enemmän sallit, sitä enemmän se sallii. Ja sitten et ole tässä jatkuvassa kamppailussa mielen kanssa ja sitten olet todella vapaa. Joo, hyvä. Ei katumisia, okei.

Pari vielä, ja pääsen pointtiini.

LINDA: Okei, katsotaanpa.

ADAMUS: Luulen.

LINDA: Uhri.

ADAMUS: Aina tuo tuskallinen ilme. Dave, Crash, sinun täytyy olla paikalla juuri silloin, kun Linda ojentaa mikrofonin. Ota kuva siitä, kun se tulee tuolle henkilölle, ja hän on kuin: "Vihaan sinua, Linda." (Naurua)

CRASH: Arkisto tekee sen.

ADAMUS: Arkisto! Joo, joo! Ole hyvä. Mitä katuisit?

SHAUMBRA 1 (nainen): Tarkoitatko sen lisäksi, että oppisin, miten ollaan todella hyvä miljonääri?

ADAMUS: Totta kai.

SHAUMBRA 1: Katuisin sitä, etten hengailisi lasteni kanssa, kun he kasvavat aikuisiksi.

ADAMUS: Okei. Etkö ole hengaillut heidän kanssaan paljon?

SHAUMBRA 1: Joo, 21 ja 23 vuotta – olen hengaillut heidän kanssaan aika kauan.

ADAMUS: Ai, siis …

SHAUMBRA 1: Mutta kun he kasvavat vanhemmaksi.

ADAMUS: Aivan, okei. Pieni neuvo tässä: päästä irti. Ja se on vaikea paikka. Ihmiset alkavat heitellä minua omenoilla ja mädillä kanamunilla tässä kohtaa. "Voi, olet niin perhevastainen." Ei, en ole. Mutta antaaksesi heille vapauden, sinun täytyy päästää irti. Nimittäin on edelleen voimakas yhteys, "hyvä äiti" -yhteys, mutta tietyssä kohtaa päästä irti ja ole enemmän ystävä heidän kanssaan, enemmän kuin heidän vanhempansa. Siinä on valtava ero. Heistä tulee kuin ystävä, ihailija, mutta ei ole enää vanhempi-lapsi-suhdetta, jonka täytyy muuttua tällä planeetalla, vanha lapsi-vanhempi-malli. Olen pahoillani teidän puolestanne, jolla on lapset täällä. Mutta päästäkää heistä irti, jessus.

SHAUMBRA 1: Minun täytyy päästää irti.

ADAMUS: No, ei päästää irti siinä mielessä … Lapsen ja vanhemman välillä on hyvin, hyvin vanha dynamiikka, ja se palvelee lasta siihen saakka, kunnes hän on noin 2-vuotias, ja sen jälkeen sen täytyy muuttua. He eivät ole teidän. Heillä on se onneton tilanne, että heillä on teidän DNA:tanne (muutama naurahdus), ja olen pahoillani kaikkien lasten puolesta, koska heidän täytyy saada se jostain, ja sitten he viettävät loppuelämänsä käyden terapiassa ja Crimson Circlessä päästääkseen irti tuosta DNA:sta. Mutta on todella aika muuttaa se. Tulkaa ystäviksi heidän kanssaan, koska olette olleet menneisyydessä. He ovat olleet vanhempianne, nyt olette heidän vanhempansa. Olette tehneet kaikenlaisia juttuja heidän kanssaan, mutta olkaa nyt vain ystäviä. Okei.

Hyvä. Kaksi vielä. Ole hyvä.

DUSICA: Minulla ei ole …

ADAMUS: Nousisitko seisomaan.

DUSICA: Kyllä!

ADAMUS: Olen pidempi kuin sinä (nainen naureskelee). Se oli häiriötekijä. Hän oli menossa suoraan mieleen. Olen kertonut teille aiemmin, että todella hyvät opettajat pystyvät tuntemaan sen heti. Häiritkää. Nyt mitä?

DUSICA: Minulla ei ole katumisia. Ainoa katuminen olisi, etten ole nauttinut elämästäni ennen.

ADAMUS: Kyllä.

DUSICA: Siis kun nyt … nautin paljon enemmän elämästä.

ADAMUS: Paljon enemmän nauttimista, okei.

DUSICA: Kyllä, Kvanttisallimisen jälkeen.

ADAMUS: Okei, hyvä.

DUSICA: Kyllä!

ADAMUS: Ei katumisia. Oikeasti, ei katumisia.

DUSICA: Kiitos, Adamus. Ja kun olen täällä ja tulen Sloveniasta saakka Coloradoon, tarvitsen halauksen.

ADAMUS: Kyllä, pidätkö Coloradosta?

DUSICA: Joo!

ADAMUS: Joo.

DUSICA: Kyllä (hän astuu näyttämölle halatakseen).

ADAMUS: Ai!

DUSICA: Halaus! (Vähän naureskelua)

ADAMUS: Kiitos (vähän naureskelua).

DUSICA: Kiitos, kiitos.

ADAMUS: Kiitos, että olit riittävän rohkea noustaksesi näyttämölle. Mietin: "Antaako hän tuon näkymättömän esteen estää itseään?" Ja se on kuin: "Aikooko hän … On jonkinlainen kirjoittamaton laki: "Älä tule tänne ylös, kun Adamus kanavoi."" Olen iloinen, että hän rikkoi sen.

Yksi vielä. Et koskaan kadu sitä – "Voi, toivon, että olisin astunut sinne ylös."

LINDA: (kimeällä äänellä) Kyllä, sinä!

SHAUMBRA 2 (nainen): Olin hyvin rennosti – hän ei kutsu minua taas tänään.

ADAMUS: Joo, joo. Lähetät energiaa. Olette kaikki energiavälittäjiä, jotkut paljon voimakkaampia, mutta lähetät tuota energiaa: "Hän ei valitse minua." Linda ei kuule tuota ei-osaa, hän kuulee vain "valitse minut, valitse minut!" (Vähän kikatusta) Siis mitä katuisit, jos tulisit minun puolelleni tänään?

SHAUMBRA 2: (pitäen pienen tauon) Kun en ole herännyt aiemmin.

ADAMUS: Joo, no, itse asiassa ajoitus oli täydellinen.

SHAUMBRA 2: Tai olen ollut nauttimatta nyt, kun tiedän niin paljon.

ADAMUS: Joo, joo.

SHAUMBRA 2: Ja pidän sen edelleen toisella puolella, ikään kuin en tietäisi.

ADAMUS: Aivan.

SHAUMBRA 2: Joo, katuisin sitä.

ADAMUS: Okei. Et herännyt aiemmin, mutta oivallat, että ajoitus oli itse asiassa täydellinen. Teissä jokaisessa, ja myös netissä, teissä jokaisessa on yksi asia: olisitte voineet sallia valaistumisenne, oivaltamisenne elämiä sitten. Useimmat teistä noin kaksi, jotkut kenties jopa kolme ja jotkut teistä yksi. Mutta olisitte voineet sallia sen, ettekä tehneet sitä. Ja on tavallaan: "Voi, mikä minussa on vikana? Jessus, olin niin lähellä silloin ja sitten mokasin. Söin vähän lihaa ja oli perjantai ja paavi oli todella vihainen. Ja sitten oli tuo alaston kaveri puhumassa paaville. Mistä siinä kaikessa oli kyse?"

LINDA: Yksi vielä pelkän viihdearvon vuoksi?

ADAMUS: Hetkinen, anna minun lopettaa pikkujuttuni tässä.

LINDA: Ai, et ole vielä valmis. Sori.

ADAMUS: Missä olinkaan? Ai niin.

Siis monet teistä olisivat voineet sallia oivaltamisen. Meillä oli tavallaan erinomainen järjestely mysteerikoulujen jälkeen, erinomainen järjestely, että olisitte voineet mennä tuhon seuraavaan elämään ja vain sallia sen. Ette sallineet. Ette sallineet, eikä kyse ole siitä, että mokasitte. Kyse ei ole siitä, että olette hidas oppimaan. On tähän mennessä vain 33, jotka ovat tulleet läpi sitten – no, taidatte olla vähän hitaanlaisia. Vaan (muutama naurahdus) halusitte olla täällä tänä aikana, ja yritän saada Cauldren kirjoittamaan kirjan – olen yllättynyt, ettei sitä ole tehty vielä, olen pudotellut riittävästi vinkkejä – mutta kyse on olemisesta täällä nyt, kun planeetta etsii tietoisuutta, kun on koko uuden Maan ja vanhan Maan dynamiikka, ja tiedän, että jotkut teistä eivät pitäneet tuosta ProGnost-tyyppisestä uutisesta. ProGnostista on tulossa kirosana joillakin teistä. "Voi! Älä prognostaa minua." Joo (vähän naureskelua). "Vie prognostisi pois täältä." "Olet varsinainen prognost. En voi uskoa sitä." Kokeilkaa sitä puolisoonne tai kumppaniinne seuraavan kerran, kun teillä on riitaa: "Painu prognostiin!"

Missä olinkaan? Joo, häiritsen itseäni. Se on huono juttu, kun häiritsijää häiritään! (Naurua) Sitten olemme kaikki todella sekaisin.

LINDA: Sinun täytyy olla vähän keskittyneempi.

ADAMUS: Vähän keskittyneempi, okei. Siis fokus on, että päätitte olla täällä, koska on transformatiivisinta aikaa ihmishistoriassa. Koko vanhan Maan ja uuden Maan kysymys tulee etualalle. Kaikki tämän planeetan dynamiikat ovat hyvin merkittäviä nyt. Halusitte olla täällä, ja sanoin: "Teidän ei tarvitse olla. Tehkää se silloin, kun on vähän helpompaa – hevosten ja kärryjen aikaan. Menkää johonkin nunnaluostariin tai mitä tahansa, menkää Egyptiin 300 vuotta sitten ja tehkää se siellä." Mutta olitte kuin: "Ei, aion tehdä sen tänä aikana."

Kuvitelkaa, mitä on olla ruumiillistunut ja palloilla ihmishistorian kriittisimmässä risteyksessä, eikä vain ihmishistorian. Sillä mitä planeetalla tapahtuu tällä hetkellä, on merkittävä vaikutus kaikkiin henkiperheisiin, Arkkiveljeskuntaan. Voitaisiin melkein sanoa, että Arkkiveljeskunta – se on kaikki arkkienkelit, se on portaali jonka läpi tulitte päästäksenne tänne maan päälle – on tavallaan … Älkää käsittäkö tätä väärin, mutta he ovat tavallaan violetissa hälytysvalmiudessa. En sanonut punaisessa hälytysvalmiudessa, vaan violetissa. He ovat tavallaan: "Huh! Asiat todella voimistuvat tällä planeetalla", ja ihmiset ovat yleisesti ottaen tietämättömiä siitä, mitä tapahtuu.

Poikkean tässä todella aiheesta, mutta haluan antaa teille valtavan häiriötekijän. Mihin huomio menee tänä päivänä mediassa, uutisissa, ihmisten mielissä, vesiautomaattikeskustelussa? Missä tuo huomio on? Donald Trumpissa.

En välitä, pidättekö hänestä vai ette, mutta sinne huomio menee. Se ei ole synkkä juoni tai mitään muuta. Tämä on ihmisyyttä. Sanoisin, että tämä on ihmisten tietoisuuden puutetta. He haluavat mennä tuonne ruokkimaan itseään – joukko murisevia koiria luun perässä tuolla puhumassa Donald Trumpista. Olen täällä sanomassa: "Kaverit, ettekö oivalla, mitä tapahtuu? Oivallatteko teknologian ja tietoisuuden lähentymisen? Ymmärrättekö, mitä planeetalla tapahtuu tällä hetkellä? Ymmärrättekö henkisen sairauden?" Se on suurin sairaus tällä planeetalla, ja se on sairaus. Se ei ole heikkous, se ei ole mitään. Se on ehdottomasti sairaus, ja miten ihmiset käsittelevät sitä? Kemikaaleilla, jotka oikeasti kohtelevat mieltä huonosti, huonosti, huonosti. Mutta me emme puhu Donald Trumpista täällä. Kyse on yhteiskunnallisesta ilmiöstä, ja ihmiset puhuisivat mieluummin siitä – ja julkkiksistanne ja tähdistänne, jotka ovat yleensä melko tietämättömiä. On joitain, jotka ovat tavallaan tietoisia, mutta monia ei pääse tuosta ovesta Hollywoodiin.

Se on häiriötekijä, ja päätitte tulla tälle planeetalle tänä aikana tuomaan tietoisuutenne, "minä olen" -olemuksenne, miksi tahansa haluatte kutsua sitä. Sanoitte: "Aion olla oivaltanut mestari planeetalla. En yritä muuttaa kaikkea tuota." Se ei ole teidän tehtävänne. Ette ole enää energian ylläpitäjiä, planeetan muuttajia tai mitään vastaavaa. Ei ole teidän tehtävänne muuttaa tätä, vaan tuotte sisään valon, mahdollisuuden.

Valolla ei ole mitään ennakkoasennetta. Valo ei ole feminiininen tai maskuliininen. Se ei ole hyvä tai huono. Se on "minä olen" -olemuksen intohimo. Se vetää puoleensa energioita. Se auttaa alkuun ja ilmentää todellisuuden, mutta valolla itsellään ei ole ennakkoasennetta, tuomitsemista, hyvää, huonoa. Sillä ei ole onnellisia päiviä. Valolla ei ole onnellisia päiviä, eikä huonoja päiviä. Se on säteilevää intohimoa "minä olen, olen olemassa". Se on siinä.

Tulitte tänne ja sanoitte: "Aion tehdä tämän tempun. Aion sallia oivaltamiseni, valaistumiseni. Aion pysyä kehossa." Ja olette sitoutuneet. Ennen tänne tulemistanne sitouduitte siihen, että pysyisitte täällä ainakin seitsemän vuotta fyysisessä kehossa, ainakin seitsemän vuotta valaistumisen jälkeen – kenties pidempään, kenties 50 vuotta. En usko, että haluatte olla täällä 50 vuotta, mutta sanoitte: "Ainakin seitsemän vuotta." Se ohjelmoitiin teihin jossain kohtaa.

Jotkut heistä lähtevät, koska houkutus mennä toiselle puolelle on niin voimakas. Mutta haluan sanoa sen jokaiselle teistä: seitsemän vuotta valaistuneessa muodossa tällä planeetalla, kenties pidempään. Teidän täytyy vain tarttua siihen. Teidän täytyy vain tarttua.

Olemme siis kulkeneet ympäri huonetta. Meillä on vielä yksi viihdyttävämpi vastaus kysymykseen katumisista. Minne helvettiin Linda meni? Linda, vessa on täällä (Linda tuo mikrofonin henkilölle Mestarien klubissa). Mennäänpä Mestarien klubiin tätä varten (yllättynyttä naurua kuuluu Klubista). Aaa!

MOFO (MARTY): No, hei, naiset ja herrat.

ADAMUS: Mitä ovat katumisesi, jos lähtisit tänään?

MOFO: Tämä on tylsää teille kaikille, jotka odotatte …

ADAMUS: Okei, pysäyttäkää kamera (Adamus naureskelee).

MOFO: … fantastista vastausta tässä. Olen samaa mieltä nauttimisesta, koska hyvin monta kertaa on svengissä, oikeasti elää ja sitten mieli luiskahtaa sinne ja todella v-…

ADAMUS: Mutta aion kiusata sinua, koska olet toisessa huoneessa ja koska voin.

MOFO: Ai, hienoa.

ADAMUS: Sinulla on mahtava huumorintaju, kun olet toisten ihmisten kanssa.

MOFO: Mm hmm.

ADAMUS: Olet vähän mielikuvitukseton (suom. huom. sananmukaisesti "keppi mudassa"), kun olet yksin tai ihanan kumppanisi kanssa (Mofo naureskelee). Nappasin sinut, eikö? (Naurua) Pojat, että olen iloinen, että hän on toisessa huoneessa.

MOFO: (naureskellen) Voi pojat.

ADAMUS: Ja kerrot tarinaa asioista nauttimisesta, mutta hitto! Olet itsesi pahin vihollinen – niin ihmiset kai tapaavat sanoa.

MOFO: Varmasti, joo.

ADAMUS: Ja menet päähäsi.

MOFO: Joo-o.

ADAMUS: Joudut mutaan. Nimittäin joskus kutsun sinua Mofon sijasta Mud-foksi (suom. huom. "mud" on "muta", vaikeasti käännettävää sanaleikkiä) (lisää naurua). Mud-fo. Joudut mutaasi ja sitten sinun on mentävä ulos ihmisten pariin, ja annat tuon nautittavan puolen tulla ulos. Mutta pahin ystäväsi olet sinä itse.

MOFO: Aivan.

ADAMUS: Tuliko selväksi?

MOFO: Joo!

ADAMUS: Okei. Voimmeko zoomata häneen vähän? Haluan saada todella hyvän lähikuvan. Joo, joo. (Mofo näyttää kieltä hymyillen) Aaa! Joo, joo, joo, joo.

Se on täydellinen alustus sille, mistä haluan puhua. Siis kadut sitä, ettet oikeasti nauttinut vähän enemmän?

MOFO: Joo, joo.

ADAMUS: Okei.

MOFO: Ja luulen, että olet ollut kanssani muutaman kerran …

ADAMUS: Joo, joo.

MOFO: … yksityisesti.

ADAMUS: Joo. Äläkä käsitä sitä väärin, ole kiltti.

MOFO: Meillä on melko hauskaa aina silloin tällöin.

ADAMUS: Joo. Ja se on melkein luonnollista. Joudut tuollaiseen olotilaan itseksesi, ja epäilykset ja kaikki haamut tulevat esiin, eikä mikään ole enää oikein hauskaa.

MOFO: Aivan.

ADAMUS: Ja ihmettelet, miten pääset seuraavasta päivästä läpi. Ja sitten ne ovat psyykkis-henkisiä ongelmia, kuten kutsuisin niitä. Mutta sitten ilmennät ne, melkein tahallaan muina ongelmina – jollakin teistä ne ovat biologisia asioita, joillakin teistä taloudellisia asioita, jotkut teistä tulevat vain tunteettomaksi itselleen, liikkumattomaksi itsessänne. Se on huono asia. Tarkoitan, että se on huono asia. Ja olet täydellinen vaihto toiseen aiheeseen. Kiitos, Mofo, Marty.

MOFO: Ei lisäveloitusta.

ADAMUS: Kiitos. Se oli täydellinen vaihto. Linda valitsi täydellisen vastaajaan, kuten aina (Mofo hymyilee suloisesti). Kiitos. Palaamme nyt takaisin minuun (Adamus naureskelee).

Katto

Tuon tämän esiin hyvin, hyvin tärkeästä syystä. Olette kaikki kuulleet termin, ihmistermin, "lasikatto". Lasikato. On olemassa siipikatto. Siipikatto.

Lasikatto naisilla, lasikatto on kyvyttömyys nousta yrityshierarkiassa. Muuten, ette nouse käyttäytymällä kuin mies, okei? Ette tuo esiin maskuliinista soturi-Adamia ja yritä käyttäytyä kuin yksi pojista. Ette tee sitä, koska ette pääse kovin pitkälle. Se ei ole aitoa, ja he näkevät sen ja haistavat sen ja he käyttävät teitä hyväkseen. Feminiinisyys on paljon luovempaa ja tehokkaampaa kuin maskuliinisuus. Se todella on. Feminiinisyydessä on enemmän liikettä kuin maskuliinisuudessa, ja se suunniteltiin tavallaan niin. Kenties on aika päästä siitä yli, mutta maskuliinisuus on kuin metsuri ja feminiinisyys on kuin pikajuoksija, vapaa pinkaisemaan niittyjen poikki, kun taas maskuliinisuudella on lihaksia ja se kaataa puita, muttei pääse koskaan kovin pitkälle.

On tämä ns. lasikatto ja se on kyvyttömyyttä nousta ylös ja yläpuolelle. Se on harhaa, sitä ei oikeasti ole, mutta ihmiset uskovat siihen. He uskovat, että on tämä lasikatto, että jos he tulevat köyhästä perheestä, he eivät koskaan rikastu taustansa vuoksi. Kyllä, se tekee siitä vähän vaikeampaa, mutta itse asiassa se voi tehdä siitä paljon helpompaa.

On ihmisiä, jotka liittävät tuon lasikaton älykkyyteensä. Älykkyys on hyvin, hyvin yliarvostettua, ja itse asiassa älykkyys ei ole oikeasti kovin fiksua. On yksi asia muistaa yksityiskohtia, mutta täysin toinen elää elämässä ja omata maalaisjärkeä tai kenties paremmin sanottuna jokin muu aisti kuin pelkkä fokus.

Mutta on paljon lasikattoja. On yksi, johon te kaikki osutte aika ajoin. Se on siipikatto tai kenties ajatellaan sitä höyhenkattona. Se ei ole kiinteä, se ei ole kuin kivimuuri. Se on vain enkelinsiipiä. Hassu asia on, että ne ovat teidän omat enkelinsiipenne, eivätkä ne katumiset joita saan koko ajan, koske niitä asioita, joita mainitsitte tänään. Kun he tulevat toiselle puolelle, he sanovat: "Voi hitto!" ja kyse on sen katumisesta, että he antoivat epäilyjensä hukuttaa heidät. Katumusta, etteivät he vain tehneet sitä. Ja se voi olla mitä tahansa, myös hyvin maallista asioita ihmiselämässä, mutta sovellan sitä tässä sallimiseen henkisessä oivaltamisessanne.

Teillä on ollut hämmästyttäviä läpimurtoja – jännittäviä, ehdottomasti jännittäviä läpimurtoja – ja sitten on tuo seuraavan-päivän-syndrooma: "Olen varmaan hullu. Se oli varmaan vain, koska söin pizzaa ja se alkoi närästää, ja se vapautti jotain kemikaalia aivoissani ja minulla oli tavallaan selväjärkinen kokemus vessasta" (vähän naureskelua), mutta oikeutatte sen pois olemasta. Nimittäin syvimmillä tasoilla itsessänne tiedätte ehdottomasti – tiedän, että tiedätte, puhumme siitä, voitte aistia sen – mutta sitten annatte tämän höyhenkaton, tämän siipikaton tulla tiellenne.

Siivet ovat siellä. Ne ovat omanne. Ne kutsuvat teitä menemään tuolle puolen. Ne kutsuvat teitä nousemaan niillä. Muistatteko, mitä sanoin viime shoudissamme: antakaa unelmienne siipien kantaa teidät oivaltamiseen. Unelmien jotka teillä on ollut Atlantiksen päivistä saakka, unelmat ruumiillistuneesta oivaltamisesta – antakaa noiden siipien kantaa teitä. Mutta melkein kuin pelkäätte niitä. Se on kuin: "Vau, tuolla ylhäällä on nuo siivet enkä pääse niiden ohi." Ne ovat teidän, ja ne haluavat viedä teidät yli epäilystä, pidättelystä ja tunteesta, että tulette hulluksi.

Te ette tule hulluksi. Voin kertoa sen teille nyt. Ainoa poikkeukseni siihen on – ja luultavasti saan muutaman arvosteluviestin – että olette SSRI-lääkityksellä. Enkä halua väitellä tuosta tosiasiasta ja mitään muuta, koska fakta on, että ne tekevät ihmiset hullummaksi. Ihmiset tekevät järjettömiä asioita, koska se laittaa hyvin märän peiton mielen luonnollisen rytmin päälle, ja erityisesti jos yksilö on tulossa heräämiseen. Se tekee niin paljon vahinkoa, että se aiheuttaa korjaavien toimien elämiä.

On pari asiaa, joita teemme toisissa maailmoissa tällä hetkellä. Toinen on, että meidän täytyy kouluttaa enkeliolentoja, jotka ovat olleet aiemmin maan päällä – ei tulokkaita tai ei-koskaan-olleita, vaan sellaisia jotka ovat olleet aiemmin maan päällä – siinä, miten käsitellään olentoja, jotka kuolevat ja jotka ovat olleet SSRI-lääkityksellä. He ovat turtuneita. He ovat pieniä harmaita pellettejä ilmestyessään. He ovat täysin vailla tietoisuutta. Ja kun yrittää työskennellä heidän kanssaan, kun ei ole elinvoimaa, ei ole intohimoa, se on vaikeampaa, kuin työskentely itsemurhatapauksen kanssa, kun he tulevat toiselle puolelle, jos he ovat olleet lääkityksellä jonkinlaisen ajan. Cauldre kysyy minulta, tarkistaa faktoja, mutta se on mikä tahansa aika yli kahden vuoden, jos he käyttävät niitä edelleen kuollessaan.

He haluavat myös kuolla. He haluavat lakata olemasta. He eivät kestä enää. He tietävät, että on jotain, mutta se on harmaantunut. Se on peittynyt heidän näkyvistään. He haluavat vain lakata olemasta, joten voitteko kuvitella, kun yrittää työskennellä heidän kanssaan?

Toinen ryhmä jota varten kouluttaudumme tällä hetkellä, ovat – koska tiedämme sen olevan tulossa, olemme nähneet jonkin verran sitä – ne, jotka eksyvät virtuaalitodellisuuteen. Puhuin siitä ProGnost-päivityksessä.

Virtuaalitodellisuudesta tulee niin todellinen, niin houkutteleva ja vangitseva, että on niitä, jotka eksyvät niin silmälaseihin ja maskeihin tai pelkästään jatkuvaan päivästä toiseen näitä videopelejä ja muita asioita, joita tulee seuraavaksi, että he kuolevat virtuaalitodellisuudessa. Hassu asia – siinä ei ole mitään hassua – kummallinen asia siinä on, että joskus heidän kehonsa ei ole kuollut ja he ovat kuolleet siellä. Heillä on robottikeho. Tarkoitan, että se on automaattiohjauksella, heidän biologiansa on automaattiohjauksella, mutta siellä ei ole mitään jäljellä. He ovat kuolleet virtuaalitodellisuudessa. Meidän täytyy … (Adamus huokaa) Meidän täytyy auttaa heitä pääsemään takaisin "minä olen" -olemukseen, "olen olemassa". Näitä haasteita kohtaamme muuttuvassa maailmassanne.

En halua eksyä siihen. Puhuin siitä ProGnostissa, ja me tulemme puhumaan siitä, mutta haluan päästä takaisin siipikattoon. Nuo siivet ovat teidän. Ne ovat kantamassa teidät valaistumiseen, mutta teidän täytyy vetää syvään henkeä ja mennä epäilynne yli: "No, ovatko nuo siivet riittävän vahvat kantamaan minua?" Turpa kiinni. "Mihin ne kantavat minut?" Turpa kiinni tuplasti.

"Miten tiedän, että ne ovat oikeasti minun?" Teette minut hulluksi kaikilla näillä kysymyksillä (vähän naureskelua). Ja on kyse menemisestä epäilyn yli. On tunne, että tulette hulluksi, koska toiset ihmiset eivät näe, tunne ja aisti, mitä te aistitte.

Aioin esittää toisen kysymyksen, mutta meiltä loppuu aika, ja minä … No, ei helvetissä, meiltä ei lopu aika, mutta säästän sen silti.

Teillä on ollut näitä tuntemuksia, kun olitte hyvin nuori, ja sitten ne peittyivät – tunne, että olette erityislaatuinen, mutta ette anna itsenne tuntea sitä. En puhu erityislaatuisesta parempana kuin muut, mutta olette erityislaatuinen ja olette peittäneet sen. Epäilette sitä, ja sitten olette sallineet itsenne raahustaa omassa henkisessä etsinnässänne noiden epäilyjen vuoksi. Ja kun kysyn heidän tullessaan toiselle puolelle: "Mitä kadut?", se on kuin: "Etten vain tehnyt sitä. Että pidättelin, että epäilin, että olin huolissani hulluksi tulemisesta, että olin huolissani siitä, mitä muut ajattelisivat minusta."

Jos olette huolissanne siitä, mitä toiset ajattelevat teistä, kerron teille tämän nyt. He etsivät sankaria tällä planeetalla. He etsivät sankaria. Keihin he laittavat energiansa? Pinnallisiin malleihin ja tähtiin ja urheilijoihin – luultavasti kaikki mukavia ihmisiä, mutta he etsivät jotain syvempää. Heistä ei tunnu mukavalta enää – eikä teistä – laittaa standardiksenne jotain poliitikkoa. En usko, että kovin moni teistä nousee ylös aamulla ja tavoittelee olevansa Donald Trump, paitsi kenties noita hiuksia (muutama kikatus).

Tällä planeetalla ei ole enää sankareita, ja sitten niitä luodaan – sarjakuvasankareita, niitä kaivetaan esiin 20- ja 30-luvuilta – ja pinnallisia sankareita, mutta se ei ole tyydyttävää. Se on samanlaista, kuin jos teillä on todella nälkä ja istuisitte syömään kulhollisen Jell-O-hyytelöä – se ei ole oikein se juttu. Joo, syötte, suunne käy, muutamaa makunystyrää stimuloidaan, mutta se ei ole sitä. He etsivät jotakuta, jolla on – Cauldre, "rohkeus" ei ole oikea sana. He etsivät jotakuta, olla on vapaus vain olla, mennä epäilyjen yli.

Tiedätte jo sen. Se ei ole mitään, minkä kerron teille. Tiedätte jo valaistumisestanne, oivaltamisestanne. Tiedätte jo, ettei kyse ole superihmisenä olemisesta, mistään sellaisesta, ja kyse on todellisesta transformaatiosta. Se on tavallaan kuolema, mutta kuolema joka antaa teille lopultakin elämään vapauden.

Teillä on noita tuntemuksia. Pyöritätte sen mielenne kautta ja sitten se saastuu ja vääristyy, ja sitten pelkäätte siipikattoa, kuin lasikattoa. Pelkäätte sitä ja kiroatte sen: "No, tielläni on kaikkia näitä esteitä, ja on" – mikä se oli? teillä on kaikenlaisia nimiä sille – "maailmojen välinen verho". Maailmojen välillä ei ole verhoa. Olen etsinyt sitä. Olen mennyt kaikkialle (muutama naurahdus): "Näettekö te verhon? Verhon?" Näen hunnun joillakin musliminaisilla, mutta en näe sitä ympäri planeettaa estämään heiltä ylösnousemuksen. Ja syytätte siitä verhoa: "Voi, verho." Ei ole verhoa, mutta on teidän siipenne. Siivet jotka haluavat kantaa teidät oivaltamiseenne. Ne ovat teidän. Ainoa asia teidän ja siipienne välillä ovat epäilyksenne. Se on siinä. Se on siinä. Se on siinä.

Siivet-sarja

Nimeämme seuraavan sarjamme, joka alkaa elokuussa, Siivet-sarjaksi. Menemme niiden epäilyjen yli, sattuuko se. Sallimme noiden siipien kantaa teidät sujuvasti ja kauniisti oivaltamiseenne. Nuo siivet ovat teidän. Olette vältelleet niitä, vastustaneet niitä ja esittäneet tekosyitä: "Minun täytyy odottaa, kunnes lapseni kasvavat." Tehkää se nyt. Sillä ei ole merkitystä, ovatko he 21- ja 23-vuotiaita vai 5-vuotiaita. Tehkää se nyt. He ansaitsevat sen, ja vielä parempi, te ansaitsette sen.

Tässä ei ole ponnistelua. Kyse on vain sallimisesta, mutta salliminen on vaikeaa, kun teitä pidätellään epäilyksillä: "Pitäisikö minun vai eikö minun pitäisi?" Ja "Voi, tulenko hulluksi?" Mikä on hullu? Hullu on tätä. Hullu on pysymistä kaavoissa, pysymistä pienenä ja rajoittuneena, ja tiedätte sen.

Joskus haluan upottaa muutaman teistä kylmään veteen ja pitää veden alla noin 10 minuuttia (muutama naurahdus). Ei, vaan haluan oikeasti. Kymmenen minuuttia, joo, koska teille tulee niin mukavaksi olla kurja, ja sitten itkette sitä minulle. Tulette sanomaan: "Voi, mitä tapahtuu? Missä valaistuminen on?" Se on kuin: se on aivan siinä. Siivet, ne ovat aivan siinä. "Voi, mutta en ole varma" – epäilette ja olette huolissanne ja pelkäätte. Laitatte siivet yllenne. Saatte ne yllenne seuraavassa sarjassamme – Siivet-sarjassa – ja tunnette, miltä tuntuu olla oikeasti vapaa.

Aloitin tämän päivän puhumalla vapaudesta ja että tämä maa ja muut olivat alkuna ihmisten vapaudelle. Mutta nyt transhumanismissa menemme "minä olen" -vapauteen, ei vain ihmisitsenne vapauteen, vaan Hengen.

Tämä sarja oli nimeltään Transhumaani, ja se oli vitsini. Se oli sanaleikkiä, koska tällä hetkellä planeetalla on kokonainen liike – ei niin, että se on hyvä tai huono – korvaamaan ihmisbiologia, joka on hyvin, hyvin vanha, hyvin, hyvin vanha, mutta tekemään sen nopeana päivityksenä käyttäen nanoteknologiaa ja muita teknologioita, jotka eivät ole vielä tulleet ulos työpöydältä. Periaatteessa korvaamaan syntymäprosessi, joten on suhteellisen epätavallista noin 30 tai 40 vuoden kuluttua, että nainen kantaa lasta vatsassaan. Hyvin epätavallista. Sitä tapahtuu aina silloin tällöin, ja kaikki sanovat: "Voi, mitä helvettiä sinulle on tapahtunut?" (Muutama naurahdus) "Sain ainakin seksiä. Sinä et." (Lisää naurua)

Sitä tapahtuu hyvin monilla muilla tavoin – keinotekoinen kohtu, erityyppiset "hautomot". On yksi, jolle nauran. Se on nimeltään Johnny-heti-valmiina. Annoin sille sen nimen. Siinä tulostetaan keho ja sitten yritetään täyttää se tietoisuudella teknologian avulla, laittamalla paljon dataa siihen. Se ei ole ihminen. Se on ehkä palvelija, robotti, mutta se ei ole ihminen.

Transnumanismi, perinteisin termein, kehittyy hyvin nopeasti. Teknologiat kehoa ja mieltä varten, ovat ne sitten mekaanisia, elektronisia, kemiallisia tai energeettisiä, kehittyvät hyvin, hyvin nopeasti. Teknologian kehittämiseen käytetään miljardeja dollareita joka vuosi, mikä on ok. Mestarille teknologia on ok, koska mestari sallii energioiden, kaiken, palvella itseään. Mutta kun joku kehittää tätä salamavauhtia eikä hän ole mestari eikä ole ymmärrystä tietoisuudesta, jokin menee pois tasapainosta.

Olemme täällä transhumanismin kera, oman versiomme siitä, ja sallimme itsemme vapautua vanhasta DNA:sta – se et ole sinä – ja sallimme "minä olen" -olemuksen valon, teidän valonne – ei Jumalan, ei Jeesuksen, ei minun, vaan teidän valonne – tulla sisään. Se muuttaa kehoa. Kuolette, eli transformoidutte kehossa, "koeputkikuolemassa" – pysytte siellä ja transformoidutte. Jatkatte eteenpäin, mutta teistä tuntuu hyvin erilaiselta. Ajattelette hyvin eri tavalla.

Kyse ei ole kilpailusta, ei lainkaan, mutta minun täytyy selittää, että tämä transhumanismiliike kehittyy hyvin, hyvin nopeasti. Siinä ei ole mitään väärää. Taas kerran, mestari voi saada kaiken palvelemaan itseään. Mutta se liikkuu hyvin nopeasti, ja koska tämä planeetta on vielä valtaorientoitunut, hyvin valtaorientoitunut, on suuri todennäköisyys, että asiat menevät pieleen. En ennusta romahdusta tai mitään vastaavaa, mutta sanon, että maaperä on melko hutera, kun teknologia kehittyy niin nopeasti ilman tietoisuutta.

Muuten, kun viittaan tietoisuuteen, en puhu moraalista tai arvoista, koska ne ovat edelleen ihmisen keksimiä. Puhun tietoisuudesta, tiedostamisesta, valosta, ja se puuttuu täältä tällä hetkellä. Kenties tilanne muuttuu. Olemme täällä omassa transhumanismissamme, kyvyssä parantaa keho käyttämällä anayatronia, mutta vain sallimalla sen. Olemme täällä menossa mielen tuolle puolen. Ja tiedän, että monet teistä luulevat tulevansa hulluksi. Te tulette. Hullu merkitsee "mielen tuolle puolen". Mutta ette tule hulluksi sanan vanhassa merkityksessä, jossa teidät laitetaan lukkojen taakse. Ette tule hulluksi. Menette aisteihinne, aistillisuuteen.

Menemme tänne, missä ei ole enää vanhaa syntymä-kuolema-prosessia, missä voitte tehdä Sam-jutun kuin Tobias, tulla fyysiseen kehoon sen synnyttyä, on se sitten tuotettu biologisesti miehen ja naisen välillä tai laboratoriossa.

Tobias tuli tänne tällä pikku tempulla ja teki kuorikehon tietäen, että ihmiskunta oli menossa epäperinteisten biologisten kehojen suuntaan. Hän sanoi: "Voiko sen tehdä biologisessa kehossa? Koska sitten se voidaan luultavasti tehdä nanobiologikehossa." Niinpä hän järjesti oikeasti melkein testin, kokeilun sanomaan: "Voiko sen tehdä? Voimmeko ohittaa syntymän? Koska sitä tehdään tuolla teknologialla, voimmeko tehdä sen täällä valollamme?"

Liikutte hyvin, hyvin nopeasti ensi vuonna. Kompuroitte ja kompastutte toisinaan ja huolestutte siitä, teettekö oikeita asioita, teettekö oikeita siirtoja tai mitä tahansa. Muistutan teille jatkuvasti siitä, että te ette anna epäilyn mennä tiellenne. Se on vähän pelottavaa, koska olette tottuneet epäilemään, tavallaan itsenne hillitsemiseksi. "No, jos epäilen itseäni, niin minusta ei tule hullua ja eriskummallista." Olette tottuneet pitämään itsenne sisällä, mutta meidän on mentävä siitä yli. Se tekee teidät hulluksi, ja meillä on vasta 33. Ihan oikeasti. Ensi vuoden loppuun mennessä meidän täytyy onnistua vähän paremmin. On kolmekymmentäkolme ruumiillistunutta mestaria.

Vedetään syvään henkeä, ja sori, nyt pääsemme alkuun. Olen valmis … (muutama naurahdus) Haluan puhua yhdestä asiasta, ja tarvitsemme tässä mikrofonia. Vain pari vastausta.

Ykseys

Mistä koko tämä ykseyskäsitys tuli? Kuulen ihmisten …Voimme lisätä valoja, Linda kiertää mikrofonin kanssa. Mistä tämä ykseyskäsitys tuli: "Olemme yhtä, palaamme takaisin ykseyteen"? Teen tämän osana tutkimusprojektiani Ylösnousseiden mestareiden klubille. Me emme ymmärrä. Mistä ykseys tuli?

SHAUMBRA 3 (nainen): Hyvä kysymys.

ADAMUS: Joo, tiedän. Ja kun tulee tällainen aika, ettet tiedä, vedät syvään henkeä ja katsot, kun Dave ottaa kuvasi – yäk! (vähän naurua) – ja keksit jotain.

SHAUMBRA 3: Osaan sanoa vain, mistä se tulee minulla.

ADAMUS: Tulee sinulla?

SHAUMBRA 3: Minulla se tulee …

ADAMUS: Oletko kuullut tuota ilmaisua aiemmin? Oletko koskaan ollut Ykseyskonferenssissa?

SHAUMBRA 3: (naureskellen) En.

ADAMUS: No, älä menekään.

SHAUMBRA 3: Tunsin vain arvottomuutta, joten halusin tehdä jotain …

ADAMUS: Okei. Tunsit arvottomuutta, joten "mennään kaikki takaisin ykseyteen".

SHAUMBRA 3: … suurta, tiedäthän.

ADAMUS: Okei.

SHAUMBRA 3: Mutta olen yli siitä (hän naureskelee).

ADAMUS: Okei, joo. Sinä itse asiassa olet. Se on tämän kauneus. Sinä olet. Epäilet edelleen, oletko, mutta minä tiedän, että olet. Seuraava. Mennään nopeasti tässä. Meillä on töitä tehtävänä.

LINDA: Osaan mennä nopeasti. Juoksen kuin apina.

ADAMUS: Tavallaan – nuuh! nuuh! nuuh! – haisee sellaiselta. (Joku sanoo "voi ei!") Ei, vaan sanoin, että minä haisen apinalta.

SHAUMBRA 4 (nainen): Ai, minulta meni jokin ohi.

ADAMUS: Cauldre halusi motata minua siitä hyvästä.

SHAUMBRA 4: Kenties siksi, että ihmiset tunsivat riittämättömyyttä, pienuutta …

ADAMUS: Hyvä.

SHAUMBRA 4: … ja etsivät jotain suurempaa, jota kohti mennä, merkittävämpää kuin he.

ADAMUS: Uskoitko sinä koskaan ykseysjuttuun?

SHAUMBRA 4: Ei, en oikeastaan.

ADAMUS: Et, okei. Joo, pari vielä. Mistä ykseys tuli?

LINDA: Okei. Raahataan tämä takaisin Garyyn.

ADAMUS: Tiesin, että hän valitsee sinut. Itse asiassa kehotin häntä siihen.

GARY: Sen ainoan kerran, kun en halunnut hänen tekevän sitä.

ADAMUS: Aivan, aivan, aivan. Joo, joo.

LINDA: Niin homma toimii.

ADAMUS: Viitsisitkö nousta seisomaan, jotta kaikki koko maailmassa voivat nähdä sinut. Mistä koko tuo ykseysjuttu tuli?

GARY: Riittämättömyydentunteesta, tarpeesta olla yhdistynyt.

ADAMUS: Joo, joo. Hyvä. Uskoitko siihen missään kohtaa, edes vähän?

GARY: Ehdottomasti.

ADAMUS: Joo. Kävitkö Ykseyskonferenssissa?

GARY: En sillä nimellä.

ADAMUS: Joo. Miten sitä kutsuttiin?

GARY: Henkinen tämä, guru tuo.

ADAMUS: Aivan, aivan, aivan.

GARY: Kirkko tämä.

ADAMUS: Huomasitko yhtään ykseyttä siellä?

GARY: Vain itsessäni.

ADAMUS: Joo, hyvä, hyvä. Erinomaista. Pari vielä. Kaksi vielä. Mistä ykseys tuli? Ylösnousseet mestarit ihmettelevät sitä, ja kerroin heille – vaikka tiedänkin kaiken – että tarkistan asian. Haluan kuulla, mitä ihmiset sanovat.

MARY SUE: Luulen, että se tuli halusta saada rauha kaikkien kanssa.

ADAMUS: Joo.

MARY SUE: Kaikki on – vihaan käyttää sitä sanaa …

ADAMUS: Voinko saada halauksen?

MARY SUE: … hyyyväää. En …

ADAMUS: Halataan vain.

MARY SUE: Ai!

ADAMUS: Olemme yhtä (he halaavat). Sisareni, olemme yhtä. Joo, hyvä.

MARY SUE: Joo.

ADAMUS: Se oli makyo-näytökseni.

MARY SUE: Okei (hän naureskelee).

ADAMUS: Hyvä. Mutta se tuntui tavallaan hyvältä, hetki siinä.

MARY SUE: Joo.

ADAMUS: Voi, kyllä.

MARY SUE: Joo.

ADAMUS: Joo, okei. Hyvä. Se oli hyvä.

MARY SUE: Kiitos.

ADAMUS: Vielä yksi. Mistä ykseys tuli? Ihan oikeasti, kuka sen keksi? Kuka sen loi? Kuka istui alas yhtenä päivänä ja sanoi: "Voi, meidän täytyy saada ykseys." Joo. (Joku sanoo Coca Cola") Coca Cola! (Naurua) Ole hyvä, anna palaa ja nouse seisomaan. Ykseys.

KATHLEEN: Yksi ylin olento, joka me kaikki kerran olimme ja kreationismi, räjähdys, alkurähähdys.

ADAMUS: Joo.

KATHLEEN: Ja meistä tuli erillisiä.

ADAMUS: Itse asiassa mitään siitä ei oikeasti tapahtunut. Se on tapa kertoa tarinaa, mutta sitä ei itse asiassa koskaan tapahtunut.

KATHLEEN: Se on vanha historia.

ADAMUS: Se on vanha historia. Joo, okei. Joo, tulimme kaikki yhdestä. Joo, myös Tobias mainosti sitä Enkelien matkassa, koska ei ollut parempaa tapaa selittää … Itse asiassa olisitte pelästyneet niin, että teiltä olisi tullut paskat housuun, jos hän olisi kertonut, miten se oikeasti tapahtui. Niinpä hän kertoi kivan tarinan: "Olimme kaikki ykseydessä" ja hän itse asiassa uskoo niin edelleen. Mutta (muutama naurahdus) hän herää.

Kiitos. Ykseys. Missä se luotiin? Minä vuonna, mihin aikaan, kenen toimesta? Voi, noin 1700-luvulla, suurin piirtein minun aikaan, vaikken luonut sitä. Se oli mukavaa kirkolle. Se on siinä, puhtaasti ja yksinkertaisesti. Ykseys ei ole kovin vanhaa. Jotkut ihmiset sanovat, että sen löytää joistain vanhoista buddhalaisista tai hinduopetuksista, mutta ei kovin paljon. Tarkoitan, että ihan oikeasti. Jos hindut puhuvat ykseydestä, minkä he toisinaan tekevät, ja he haluavat ajatella, että siitä puhuttiin 5000 vuotta sitten, niin tämä on ryhmä upeita ihmisiä, joilla on 100 000 jumalaa. Se ei ole ykseyttä (naurua). Kun he siis puhuvat siitä, olen kuin: "Oikeasti?! Missä on ykseys sadassatuhannessa?" Sori, te kaikki hindut – ai, ketään hindua ei katsele tänään. Okei, teitä on kaksi. Näen teidät, joo. "Hei. Kiva nähdä teidät." (Adamus matkii intialaista aksenttia, vähän naureskelua) Oliko se poliittisesti epäkorrektia, henkisesti epäkorrektia?

LINDA: Kyllä, se oli poliittisesti epäkorrektia.

ADAMUS: No, okei. Sitten koko tämän päivän juttu on poliittisesti epäkorrekti, koska puhun ja käyttäydyn kuin amerikkalainen (vähän naurua).

LINDA JA YLEISÖ: Oh-hoh. Ooo! Ptruu! (Adamus naureskelee)

ADAMUS: En tiedä. Ne jotka eivät ole täältä, nauravat katketakseen tällä hetkellä! (Lisää naurua)

SART: Menevät helvettiin siitä hyvästä!

ADAMUS: Okei, joo. Setä Adamuksenne. En voinut vastustaa tätä. Joo, olen amerikkalainen tänään.

Siis kirkko loi ykseyden edu-… Mikä helvetti tämä on? (Vähän naureskelua, kun Adamus nappaa jokin vaatteen, joka on on Amerikan lippu, ja laittaa sen ympärilleen) Onko tämä jonkinlainen mekko, hame? Okei, en tiedä. En ole ollut maan päällä pitkään aikaan. Auttaisitko minua tässä, Linda? Pitäisikö minun solmia se tai jotain? (Lisää naureskelua)

LINDA: Pärjäät hyvin. Pärjäät hyvin (Linda sitoo lipun hänen vyötärölleen).

ADAMUS: Okei. Siis ykseys … häiritsemisen taito.

Vedetään kunnolla syvään henkeä.

Kirkko tavallaan loi ykseyden. Tavallaan. "Olemme kaikki yhtä. Palaamme takaisin ykseyteen." Pysykää ruodussa. Hypnoosia. "Olemme yhtä. Olemme yhtä. Olemme yhtä. Palaamme takaisin ykseyteen." Se kuulosti todella hyvältä, ja tiedätte, että uuden ajattelun ihmiset nappasivat sen todella 1800-luvun lopulla, ja se sai todella vauhtia 1960-luvun alussa. "Olemme kaikki yhtä, koska en ole …" (Naurua hänen "hameelleen") "Olemme kaikki yhtä, koska en ole itsenäisyyden arvoinen. En ole oman jumaluuteni arvoinen. Minun täytyy palata takaisin ykseyteen." Miten tylsää se on? On paskanhuono vitsi, jos Jumala olisi oikeasti sellainen. Olen pahoillani, Edith. Edith katsoi minua kuin: "Milloin lopetat kiroilemisen?" Vai oliko se ihailua?

EDITH: Ehdottomasti ihailua.

ADAMUS: Ehdottomasti. Olisi todella huono vitsi, jos kuolet ja sitten – ooo! – näet tuon valkoisen valon – ooo! – ja se vie sinut ykseyteen. Ja olisit kuin: "Kaikki se työ! Olen olemassa. Minä olen mitä olen. Ei! Olen vain osa tätä suurta maitokulhoa kaikkien muiden kanssa. Kaikki se työ oli turhaa! Kaikki tuo yritys löytää identiteettini. Palaisin mieluummin takaisin ihmisten maailmaan, kuin katoaisin tähän ykseyteen. Tämä on niin tylsää. Tarkoitan, ettei tässä suuressa ykseydessä ole mitään identiteettiä. En edes pitänyt tuosta henkilöstä tuolla, ja nyt hänkin on ykseydessä? Kaikki pääsevät mukaan! Voi luoja! (Naurua) Jos vain pääsen pois ykseydestä, palaan takaisin Maahan ja puhun kaikille, huudan kaikille: "Älkää menkö! Ykseys on perseestä! Siinä ei ole aistillisuutta! Se on vain paskan tylsää. Se on kuin olisi maidossa koko ajan, lämpimässä maidossa, rasvattomassa maidossa (lisää naurua). Se ei ole koskaan yhtään erilaista! Se on aina samaa. Voi hyvä luoja." Minulla oli niin hyvin maan päällä. Miksi en vain arvostanut sitä? Tarkoitan, miksen arvostanut täysivaltaisuuttani, ainutlaatuista olemustani?"

Ja sitten luultavasti sanotte itsellenne: "Nimittäin tajuan sen nyt. Tajuan sen nyt." Itse asiassa kirkko oli tavallaan pääsemässä siihen, mutta he veivät sen väärää polkua pitkin, valtapolkuaan pitkin.

Tällä toteamuksella tarkoitettiin oikeasti: "Tulen omaan ykseyteeni. Kaikki nämä aspektini lentelevät tuolla, kaikki nämä entiset elämät" – jotka muuten luottavat siihen, että te teette sen tässä elämässä, jotteivät ne leiju ympäriinsä. "Minulla on kaikkia näitä osia, ne ovat irrallaan ja ne ovat aina minun puoliani. Mutta kyse oli niiden tuomisesta ykseyteeni, "minä olen mitä olen" -olemukseeni. Sen kristallin monet, monet pinnat, joka olen, mutta ykseyteen itseni kanssa. Voi jukra, heiltä meni ohi asian ydin. Minun täytyy palata maan päälle opettamaan "minä olen ykseys, olen yksi" ja tuomaan kaikki itseni yhteen – jumalainen ja ihminen ja mestari ja oppilas ja kaikki entiset elämäni ja kaikki mahdollisuudet. Ne ovat minun. Ne ovat minun. Kyse on minusta."

Ilman yhtään lisäsanaa, merabhataan tämä. "Merabh" on verbi. Se merkitsee tietoisuuden muuttamista.

Pidätkö hameestani?

LINDA: Kovasti.

ADAMUS: On siis päivän varsinainen pointtini. Kaikki muu oli vain hauskanpitoa.

Ykseys-merabh

Ykseys olet sinä. Se on aina ollut. Se on tuo täysivaltainen olento, joka olet.

(Musiikki alkaa)

Et ole kiitollisuudenvelassa millekään olennolle, ei vähääkään. Ei ole pimeää olentoa, joka voisi koskaan, koskaan, koskaan viedä tietoisuuttasi, "minä olen" -olemustasi. Jotkut teistä epäröivät tätä siipikattoa. Epäröitte, koska pelkäätte, että jos olette tuolla jossain, olette altis olennoille, jotka ovat voimakkaampia kuin te. Täällä on helpompaa. Tuolla on demoneja, pahoja juttuja.

Kun pääsette yli koko tästä asiasta, että valta on totta – koska ne käyttävät valtaa, pimeä puoli käyttää valtaa pettämiseen; ei ole valtaa, vetäkää vain syvään henkeä ja sanokaa: "Aa, ei ole valtaa" – niin alatte sallia unelmienne siipien viedä teidät oivaltamiseen. Mutta olemme tässä nyt ykseyttä varten.

Tuntekaa sitä vain hetki – "minä olen, olen olemassa" -ykseyttä.

(Tauko)

Vedä kunnolla syvään henkeä. Sinun ykseytesi. Olet täysin täysivaltainen.

Täysin täysivaltainen.

(Tauko)

Toinen tapa katsoa sitä, on omavaraisuutesi. Ei ole mitään, myöskään energiaa, jota tarvitset ykseyden, sinun ykseytesi ulkopuolelta.

(Tauko)

Jokainen aspektisi, jokainen entinen elämä, jokainen persoonallisuuspiirre tässä elämässä, on osa tuota ykseyttä. Ne pyytävät päästä kotiin. Ne pyytävät sinua tulemaan takaisin siihen täysivaltaiseen ykseyteen, joka olet.

Tuon esiin ykseyden Transhumaani-sarjan lopussa, koska tarkoitus on todella kertoa jokaiselle osalle, jokaiselle aspektille ja jokaiselle puolelle, että nyt on aika. Ei enää vitkastelua. Ei enää roikkumista "minä olen" -olemuksen reunalla. Ei enää sinun pilkkaamistasi, halveeraamistasi, kuten jotkut aspekti tekevät.

Sinussa, ykseydessä, on niin monia osia, jotka haluavat tulla takaisin. Ne haluavat lähteä tälle matkalle kanssasi. Ne eivät voi tehdä sitä, jos ne ovat irrallaan, erossa.

Niinpä istumme tässä, tällaisessa kokoontumisessa Transhumaani-sarjan lopussa, ennen kuin alemme oikeasti kohota korkeuksiin, ja pelkästään tunnemme ykseyttä. Se sinun vain tarvitsee tehdä, tuntea omaa "minä olen" -ykseyttäsi.

Ja kun teet sen, se tuo kaikki nuo osat, vaikka luulisit niiden olevan rikki, haavoittuneita, loukkaantuneita, traumatisoituneita. Se tuo takaisin maskuliinisuuden ja feminiinisyyden. Se tuo takaisin hyvän ja huonon, valon ja pimeyden, ja laittaa sinut tavallaan … Näen sen tavallaan valtavana orbina, monipintaisena orbina. Se tuo kaiken takaisin tuohon orbiin, tuohon hehkuvaan ja kimmeltävään muotoon, joka olet sen miljoonien ja miljoonien puolien, eri pintojen kera. Ja kun peräännyt kauas tarkkailemaan, se on kuin yksi valtava kimaltava valopallo. Kun tulet todella lähelle, tässä orbissa on miljoonia täydellisiä pintoja, miljoonia ja miljoonia puolia – voitaisiin sanoa – ja jokainen on täydellinen.

Voi, on joitain näitä puolia, ne ovat kuin lasinsirpaleita, kuin kristalleja, jotka leijuivat tämän orbin ulkopuolella haparoivina, epävarmoina siitä, halusivatko ne tulla siihen, tulla takaisin kotiin – kuin avaruusjätettä, roinaa, Saturnuksen renkaat –roinaa kiertoradalla sen ympärillä. Mutta kuin vedämme syvään henkeä tässä ja sallimme – no, lakkaan puhumasta ja annan sinun saada sen kokemuksen.

Kun vedät syvään henkeä, anna itsesi tuntea, mitä tapahtuu kaikelle tuolle jätteelle, joka leijui orbin ulkopuolella.

Vedä kunnolla syvään henkeä.

(Tauko)

Kyse on vain sallimisesta. Muista, ettei mieli osaa vetää kaikkia näitä osia yhteen. Ihmisitse ei ole vastuussa valaistumisesta. Siinä on kyse vain sallimisesta.

Kun aistit tätä kaunista orbia, ykseyttäsi, täysivaltaisuuttasi, se on kuin kaikkien osien kutsumista takaisin kotiin.

(Pidempi tauko)

Tämä on transhumanismia, mitä minä kutsun transhumanismiksi. Se on tulemista takaisin Itseen. Tämä on metamorfoosia niistä kaikista osista, joita oli ympäri kosmosta, joita oli kaikkialla ajassa ja avaruudessa, sinun sirpaleistasi.

Ja todellinen transhumanismi sallii kaikkien näiden palata yhteen.

Muista, et voi mielelläsi laittaa niitä takaisin. Voit vain sallia.

(Pidempi tauko)

Sinulla on ollut paljon kamppailuja ns. aspektiesi ja osiesi kanssa. Ne ovat syy moniin epäilyksiin. Ne ovat syy monien unelmien väheksymiseen, pidättelyyn.

Vedätkö nyt syvään henkeä ykseyteesi, täysivaltaisuuteesi?

(Tauko)

Joissain essealaisten ja gnostikkojen hyvin varhaisissa opetuksissa puhuttiin ykseydestä. Ei ykseydestä koko universumissa – ne puhuivat Itsen ykseydestä. Sitä vääristeltiin. Se ymmärrettiin väärin. Miten helppoa on hypnotisoida ihmiset, kun puhutaan ykseydestä – tavallaan 1984-maista (Orwellin kirja), isovelimäistä.

Mutta näissä varhaisissa opetuksissa, joista puhumme joissain shoudeissa ja ehdottomasti keahakissa, ja tuon joitain niistä takaisin. Näissä varhaisopetuksissa oli kyse täysivaltaisuuden todellisesta luonteesta, olennon ykseydestä, integroidusta olennosta, ykseydestä itsessään.

Ja vaikka se saattaa tuntua hyvin loogiselta, hyvin luonnolliselta kai, on valtavaa vastustusta sitä kohtaan. Se merkitsee itsensä hyväksymistä ja sallimista. Menemistä epäilyjen yli. Tulemista hulluksi, sanottaisiin kai. Mutta mikä on hullu?

Vedetään syvään henkeä meidän transhumanismimuodossamme. Kehon, mielen ja hengen kehittymistä tietoisuuskehoksi, kehittymistä esi-isäbiologian yli, luonnollista kehittymistä mielen pelkojen yli.

Meidän transhumanismimuotomme ei ole näiden asioiden työstämistä, ei ihmisen laittamista luonnollisen valaistumisprosessin tielle, vaan ihminen on osallistuja ja sallii yhdessä jumaluutensa, ykseytensä kanssa. Ihminen oivaltaa, ettei hän ole vastuussa oivaltamisestaan. Sitä pyydetään vain sallimaan ja kokemaan. Siinä ei ole ponnistelua, siinä on pelkästään sallimista, luottamista.

Meidän transhumanismimuotomme on tietämistä, että keho, biologia pystyy ehdottomasti parantamaan itsensä ilman ulkopuolista sekaantumista asiaan, paitsi ehkä kävely luonnossa tai istuminen lämpimässä kylvyssä.

Meidän transhumanismimuotomme ei ole tarkoitus kerätä ja tallentaa kaikkea dataa, minkä mitenkään voimme, kuten ihmistietokoneet tekevät, vaan oivaltaa, ettei meidän tarvitse tallentaa mitään. Ei mitään.

Meidän ei tarvitse tallentaa dataa, yksityiskohtia, koska on tämä ns. tietäminen. Se on kuin henkilökohtainen ykseyspilvesi. Se on meidän tietämisemme, eikä se tallenna dataa niin, kuin mieli tekee. Se ei muista niin, kuin mieli muistaa, vaan tietäminen vain tietää. Eikä se tiedä, ennen kuin sen tarvitsee tietää. Tässä on sen kauneus. Se ei ole varastointipaikka – sinun tietämisesi, gnostisi.

Paras tapa ilmaista se on, että tietäminen toimii ajan ja paikan ulkopuolella. Siksi sen ei tarvitse olla lineaarinen. Sen ei tarvitse tallentaa päivämääriä. Jos sinun täytyy tietää jotain ja se tapahtui menneisyydessä, se menee menneisyyteen. Se ei tallenna sitä, se on vain siinä. Se on "olen tässä". Se on tietoisuus.

Ihmismielen ei enää tarvitse tallentaa muistoja ja informaatiota ja pitää salaisia holvejaan, joihin se tallentaa identiteettijälkesi. Menet kaiken sen yli. Se on meidän transhumanismiamme.

Meidän ei tarvitse upottaa suuria tietokoneita olemukseemme. Menemme vain tietämiseen. Se on aina siinä. Se ei tarvitse mitään energiaa, tämä ns. tietäminen.

Se on aina siinä. Se on meidän transhumanismimme, meidän ykseytemme.

Minne ihmiset menevät teknologian kanssa? Paljon mahdollisia suuntia. Pidän teidät ajan tasalla siitä, mutten tunne vetoa viettää kovin paljon aikaa siinä. Puhun mieluummin teille omasta transhumanismistanne.

Pyydän – kun olemme tässä merabhissa – sinua tuntemaan yhtä asiaa. Pyydän sinua tuntemaan tuota seitsemän vuoden sitoumusta: sitten kun tapahtuu oivaltaminen, pysyt täällä ruumiillistuneena ainakin seitsemän vuotta. Se oli lupaus itsellesi pysyä – ja se voi olla pidempään, se voi olla paljon pidempään. Ei lentää pois kehosta, ei lähteä planeetalta, vaan jäädä.

Kutsun sinut tuntemaan sitä.

(Tauko)

Sanoisin, että tuossa tunteessa on iloa, todellista iloa.

(Tauko)

Vedetään kunnolla syvään henkeä yhdessä tänä itsenäisyysviikonloppuna täällä Amerikan yhdysvalloissa, tasavallassa, ei demokratiassa. Täällä vapaiden maassa ja rohkeiden kodissa.

Mutta haluan teidän katsovan, todella tuntevan tätä ennen seuraavaa kokoontumistamme, analogiaa Amerikasta ja ns. kehittyneestä Maasta – mutta Amerikkaa, vapaushalua, halua parempaan elämään ja sitten sitä, mitä tapahtuu nyt parhaillaan vanhan Maan ja uuden Maan kanssa. Ei kovin erilaista, ystäväni.

Kyllä, aivan kuten pioneerit jotka tulivat tänne ja laittoivat alkuun tämän uuden paikan, he kaipasivat sitä, mistä he tulivat. He kaipasivat perhettä ja perinteitä ja tapoja, olivat he sitten Euroopasta tai Aasiasta tai Etelä-Amerikasta – he kaipasivat niitä paljon. Mutta he olivat pioneereja. He tulivat tänne vapauden vuoksi.

Nyt meillä on uusi Maa ja vanha Maa. Uusi Maa – ja Theos – jossa olemme laittaneet oikeasti alkuun seuraavan vapauskierroksen. Se ei merkitse, että te ette voi edelleen olla täällä maan päällä tai tulla käymään koska tahansa. Tiedän, että te ette koskaan valitse uutta tavallista inkarnaatiota, mutta aivan kuten pioneerit jotka tulivat Amerikkaan ja panivat alulle siirtokuntia, joista tuli pikkukaupunkeja, joista tuli suuria kaupunkeja, aina silloin tällöin he menivät takaisin käymään. He menivät takaisin ja vierailivat Irlannissa tai Englannissa tai Ranskassa, ja he oivalsivat, etteivät he voisi koskaan palata takaisin. Heillä oli liikaa vapautta, liikaa uutta. He eivät voisi koskaan palata takaisin. Oli kiva käydä, mutta he eivät voisi koskaan palata takaisin.

Vedetään kunnolla syvään henkeä tänä kauniina päivänä. Kunnolla syvään henkeä ykseyteenne.

(Musiikki loppuu)

Tämän myötä, rakkaat ystävät, en tiedä, oliko päivän luento vakava vai oliko se vähän viihdyttävä. Mutta yhden asian tiedän: olen vapaiden maassa ja kummallisten kodissa (naurua).

ADAMUS JA YLEISÖ: Kaikki on hyvin koko luomakunnassa.

ADAMUS: Kiitos. Kiitos (yleisö taputtaa).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.