EHDOTON RAKKAUS, OSA 2

Arcturuslaisia kanavoinut Suzanne Lie (www.multidimensions.com)

8.1.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Liikevoima

Ehdoton rakkaus on liikevoimaa. Se ei ole fyysistä liikettä, koska se on rajattu kolmannen ulottuvuuden todellisuusmaailmoihin. Viidennen ulottuvuuden liikevoima liittyy ehdottomaan rakkauteen. "Miten niin voi olla?" kysytte. Vastauksena tähän kysymykseen määrittelemme liikkeen eri ulottuvuuksien avulla.

3D-liike = Liikettä ajan ja paikan läpi käyttämänne fyysisen kehon avulla. Kolmannen ulottuvuuden tietoisuutenne tiedostaa, että ympäristönne on muuttunut paikasta toiseen. Vie myös aikaa siirtyä paikasta toiseen. Resonoitte tavallisesti beeta-aaltotietoisuustilaan kolmannen ulottuvuuden matkallanne fyysisessä ajassa ja paikassa.

4D-liike = liikettä astraalimaailman ajan/paikan läpi. Neljännen ulottuvuuden aika on paljon nopeampaa kuin kolmannen ulottuvuuden aika. Olette voineet olla pitkältä vaikuttavalla astraalimatkalla tai unessa ja palatessanne fyysiseen tietoisuuteen huomaatte sen kestäneen vain muutaman minuutin 3D-aikaanne. Olette tavallisesti alfa-aaltotietoisuustilassa neljännen ulottuvuuden matkoillanne astraaliajassa ja –paikassa.

5D-liike = liikettä joka on vapaa kaikesta ajasta ja paikasta, kun matkaatte ykseyden nyt-hetken maailmassa. Kun siirrytte neljännestä ulottuvuudesta viidenteen, teillä on luultavasti delta-aaltotietoisuustila. Kuitenkin pysyäksenne tietoisena viidennestä todellisuusulottuvuudesta, teidän täytyy ylläpitää gamma-aaltotietoisuustila.

Menneisyyden kokemuksissanne gamma-aaltotietoisuus oli erittäin vaikea saavuttaa. Vain ne jotka elivät kaukana kiireisistä kaupungeista ja omistivat elämänsä henkiseen kehitykseen, pystyivät saavuttamaan gamma-aaltotietoisuustilan. Nyt gamma-aaltoja itse asiassa tulee fyysiseen todellisuuteenne.

Kokiessanne gamma-aaltotietoisuuden, olette vapaa kaikesta ajasta ja paikasta. Näin ollen voitte vierailla eri planeetalla, korkeammassa todellisuusulottuvuudessa, tähtialuksella ja/tai omassa korkeamman ulottuvuuden itsessänne gamma-aaltotietoisuuden energiakentän avulla.

Gamma-aaltotietoisuuden havaintoja ei kuitenkaan sido erillisyys ja tiheys niin kuin kolmannessa ulottuvuudessa. Niitä ei sido myöskään neljännen ulottuvuuden seikkailujenne astraaliaika/paikka.

Viidennen ulottuvuuden gamma-aaltotietoisuuden myötä ette liiku paikasta toiseen eikä se vie aikaa. Sen sijaan virtaatte myriadien mahdollisten todellisuuksien nyt-hetkessä. Jos ette anna huomiotanne jollekin mahdolliselle todellisuudelle, se vaikuttaa melkein kuin kuplalta.

Tästä viidennen ulottuvuuden mahdollisesta todellisuuskuplasta tulee todellisuuttanne vain silloin, kun kiinnitätte gammatietoisuutenne tuohon epämääräiseen mahdolliseen todellisuuteen. Kiinnitytte mahdolliseen todellisuuteen, jonka haluatte kokea, lähettämällä sille ehdotonta rakkautta.

Tunnette tuon kiinnittymisen. Sitten astuaksenne tuohon todellisuuteen käytätte muuntumisen violettia tulta ja muutatte tietoisen tajuntanne avaamaan oven tuohon todellisuuteen. Tiedostakaa, että astuessanne viidennen ulottuvuuden todellisuuskokemukseen, se on hyvin erilaista kuin kolmannen ja neljännen ulottuvuuden havaintonne.

Koska aika ja paikka eivät hallitse viidettä ulottuvuutta, eri paikkojen tai eri aikojen välillä ei ole erillisyyttä. Kaikki mahdolliset ajat ja paikat virtaavat viidennen ulottuvuuden nyt-hetkessä. Koette tämän korkeamman ulottuvuuden virran ensisijaisesti korkean sydämen ja kolmannen silmän kautta.

Kolmannen/neljännen ulottuvuuden fyysinen/astraali muotonne/tietoisuutenne kokee pakahduttavaa euforiaa ja tunnette luultavasti kundaliinin alkavan kulkea selkäydintänne pitkin.

Viidennen ulottuvuuden havaintonne eivät näytä kiinteiltä tai erillisiltä. Itse asiassa teidän täytyy luottaa siihen, että se on totta, mitä ajattelette havaitsevanne tässä viidennen ulottuvuuden todellisuudessa.

Tuossa nyt-hetkessä teidän täytyy luottaa siihen ehdottomaan rakkauteen, jonka olette antaneet itsellenne. Jos teillä on yksikin ajatus, että "te ette ole riittävän hyvä", "tämä ei ole totta", "olen varmaan hullu", putoatte välittömästi pois tuosta kokemuksesta.

Putoatte pois, koska tarvitsette ehdottoman rakkauden, ehdottoman anteeksiannon ja ehdottoman hyväksynnän värähtelyä ITSEÄNNE kohtaan, kyetäksenne säilyttämään viidennen ulottuvuuden gamma-aaltotietoisuustilan.

Lisäksi korkeampien ulottuvuuksien havaitseminen on vasta ensimmäinen askel. Seuraava askel on sallia itsenne uskoa, että kokemuksenne ovat totta!

Pystytte työntämään pois hyvin koulutetun egon, joka sanoo: "Kuka luulet olevasi? Miksi luulet, että olet tarpeeksi hyvä kyetäksesi kokemaan viidennen ulottuvuuden?"

Voidaksenne laittaa egon kokemustenne takapenkille, teidän täytyy

* rakastaa itseänne riittävän ehdottomasti TIETÄÄKSENNE, että ansaitsette tämän kokemuksen

* antaa anteeksi itsellenne riittävän ehdottomasti TIETÄÄKSENNE, että olette riittävän hyvä tähän kokemukseen

* hyväksyä itsenne riittävän ehdottomasti OLLAKSENNE se moniulotteinen olento, joka olette aina ollut

* MUISTAA, että te ette voi jakaa sellaista, mitä teillä ei ole.

Onneksi sallimalla itsenne

- päästää irti kolmannen ulottuvuuden egokoulutuksesta

- hyväksyä neljännen ulottuvuuden tietoisuustilanne ja kiihdyttää sitä

- kokemalla jatkuvasti viidennen ulottuvuuden tietoisuutenne todellisena

ulottuvuuksienvälinen portaalinne, joka yhdistää kolmannen ulottuvuuden itsenne luontaiseen moniulotteiseen ITSEENNE, avautuu täysin.

Tämän portaalin avauduttua ja virratessa vapaasti, pystytte elämään

- itsenne ehdottoman rakastamisen

- itsellenne ehdottomasti anteeksiantamisen

- itsenne ehdottoman hyväksymisen

virrassa.

Sitten voitte todella OLLA ITSENNE.

Muistakaa syntymää edeltä sopimuksenne ankkuroida tämä portaali Maahan, jakaaksenne tämän jatkuvasti laajentuvan energiakentän Gaian kanssa.

Siunausta,

Arcturuslaiset

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.