Hukkumisesta elämään

Share |

Tiistai 26.1.2010 klo 15:25


Siitä on nyt vuosi ja kaksi kuukautta, kun tajusin, mistä tässä ihmiselämässä oikein on kyse. Niin lyhyt aika, ja niin paljon on muuttunut tuona aikana! Minusta on tullut perustyytyväinen ja perusonnellinen, mikä on jo sinällään aivan mahtavaa. Takanani on kuitenkin yli 10 vuotta vakavien masennusten kanssa kamppailua, joten tämä uusi onnellinen elämä on kyllä tervetullutta vaihtelua vuosikausia piinanneeseen jatkuvaan ahdistukseen. 

Olen tämän reilun vuoden ajan aika väsymättä tutkinut kaiken uutta tietoisuutta koskevan aineiston, jonka olen vain saanut käsiini. Yksi mukavampia asioista on ollut se, että olen saanut vastauksen kaikkiin isoihin kysymyksiin, joita minulla on ollut. Koskivat ne sitten omaa elämääni, ihmiselämän tarkoitusta tai maailmankaikkeutta laajemmin. Ensimmäistä kertaa pystyn loogisesti ja järkevästi selittämään kaiken, mikä on mieltäni askarruttanut. Olen aina ollut aika tiedonjanoinen ja pohtinut syntyjä syviä niin kauan kuin muistan. Se, etten agnostikko- ja skeptikko-aikoinani saanut kysymyksiini tyydyttäviä vastauksia, oli todella raivostuttavaa. Mitä oli ennen alkuräjähdystä? Mitä on avaruuden ulkopuolella? Miksi jotkut ihmiset tekevät pahaa? Miksi amerikkalaiset voivat valita presidentikseen jonkun George W. Bushin? Mikä on oman elämäni tarkoitus? Että minua ärsytti, kun en tiennyt vastauksia. 

En kyllä olisi ikimaailmassa uskonut, että saisin kaipaamani vastaukset löytämällä uuden tietoisuuden tason. Vaikka olin aina uskonut, että maailmassa voi hyvinkin olla paljon sellaista, jota emme ihmissilmin näe ja teknisin laittein havaitse, pidin silti kiinni rationalismista ja teoreettisesta tiedosta. Olin kyllä valmis kokeilemaan esim. vaihtoehtohoitoja, koska huomasin niiden auttavan moneen vaivaan. Mutta heti jos puhe kääntyi korkeampaan voimaan uskomiseen, kuoleman jälkeiseen elämään tai johonkin vastaavaan uskomista vaativaan asiaan, kieltäydyin edes miettimästä moisia. Sanoin aina, että koska noista asioista ei voi esittää tieteellistä faktaa, en sano juuta enkä jaata. 

Mutta sitten minut sysättiin ottamaan asioista selvää oikein voimalla! Kaikki alkoi yllättäen noin puolitoista vuotta sitten. Eräänä iltana 4-vuotias poikani mainitsi ensimmäisen kerran, että hän pelkää kuolemaa. Olin ihan että voi ei, nyt sitä pitää sitten alkaa puhumaan tästä aiheesta, mitäköhän sanoisin. Mutta ennen kuin ehdin sanoa yhtään mitään, poikani sanoi, että hän pelkää sitä siksi, että hän näkee koko ajan unta, jossa hän tipahtaa laiturilta ja hukkuu. Olin aivan että mitä oikein sanoit? Kerropas tarkemmin! Sillä oma veljeni oli kuollut 30 vuotta aiemmin, 4-vuotiaana, tipahtamalla laiturilta veteen ja hukkumalla. Ja niinpä poikani kertoi unensa, joka yksityiskohtia myöten oli samanlainen kuin veljeni kuolema. En voinut ymmärtää yhtään mitä tapahtuu. Miksi poikani näkee tuollaista unta toistuvasti? Meillä ei koskaan ole puhuttu veljeni kuolemasta, asia on ollut niin surullinen, lähes tabu, sillä koko perheeni meni aivan hunningolle tuon tapahtuman ja siihen liittyneiden syyttelyiden takia. Joten kotona poikani ei ole voinut tuota tarinaa kuulla. Olisiko päiväkodissa joku kertonut tuollaista, ja oli vaan sattumaa, että tapahtuman yksityiskohdat olivat samat kuin veljeni tapauksessa? Kysyin seuraavana päivänä asiaa päiväkodista, mutta siellä ei tiedetty asiasta mitään. 

Oli miten oli, tuo asia jäi vaivaamaan mieltäni. Ja niinpä aloin ottamaan asioista selvää. Eteeni putkahti televisio-ohjelmia aiheesta ja mielenkiintoni kasvoi. Luin muutamia kirjoja ja hämmennykseni lisääntyi. Ja sitten ei tarvittu kuin yksi kohtaaminen yhden tietoisuutensa kohottaneen ihmisen kanssa, ja yksi kirja joka kirjakaupasta hyppäsi käteeni ja naps – tajusin, mistä oli kyse. Yhden päivän aikana käsitykseni koko universumin rakenteesta heitti häränpyllyä. Tajusin oman elämäni tapahtumien ja traumojen syyn ja merkityksen. Ymmärsin, miksi ihmiset ovat niin erilaisia reagointitavoiltaan ja ymmärrykseltään.

Joten vuosi ja kaksi kuukautta on mennyt tätä uutta tietoisuutta laajentaessa ja syventäessä. Ja onnellisuuteni on lisääntynyt huimasti menneisyyden kahleiden murtuessa ja päästäessä minut elämään valitsemaani elämääni vapaudessa, kiitollisuudessa ja rakkaudessa. Vitsit, kun hienoa. Olen onnekas.


Kommentit

26.1.2010 19:24  Sirpa

Ja miten ihanaa, että jaat löytämäsi tiedon meidän muiden kanssa. Mekin olemme siten onnekkaita. Kiitos!

26.1.2010 20:26  - hazu -

mutta mitkä oli ne kirjat mitä luit?

26.1.2010 20:42  - hazu -

ja löysinkin jo vastauksen kun tutkiskelin näin uutena lukijan tarkemmin blogiasi. Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Tätä kaipasinkin.

26.1.2010 21:08  Adonai

Hazu, kolme kirjaa joihin ensin törmäsin olivat Niina-Matilda Juholan 'Näkijä', Chelsea Quinn Yarbron 'Viestejä Michaelilta' ja Michael Newtonin 'Sielujen matka'. Taidankin seuraavassa postauksessa kertoa niistä tarkemmin...

28.1.2010 19:34  - hazu -

kiitos - täytyy tutkia kirjakauppoja ja kirjastoja hieman noiden kirjojen osalta.

14.10.2011 11:27  Rajat ylittävä

Kiitos ja samassa onnellisten joukossa ollaan. Michaelin Taosta Maahan ja Maasta Taoon ydessä Viestejä Michaelilta olen minäkin lukenut ahmien. Olen tavannut Niina-Matilda Juholan Mäntyharjulla sekä kävin Lisa Williamisia kuulemassa ja katsomassa Finlandia-talolla 24.9.11. Rakkaus, ah tää Rakkaus <3


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini