Miten rakastaa pahantekijää?

Tämä Neale Donald Walschin pieni tarina auttaa ymmärtämään, miten on mahdollista rakastaa sellaista, joka tekee pahaa. Ja samoin, miten voi antaa itselleen omat huonot tekonsa anteeksi ja päästää irti syyllisyydestä.

”Saat valita mikä osa Jumalasta haluat olla”, Jumala sanoin pikkuiselle sielulle.

”Olet absoluuttinen jumaluus, joka kokee itsensä. Minkä puolen jumaluudesta haluat nyt kokea? 

”Tarkoitatko, että saan valita?” pikkuinen sielu kysyi, ja Jumala vastasi: ”Tarkoitan. Saat kokea minkä tahansa puolen jumaluudesta tahdot itsessäsi, itsenäsi ja kauttasi.”                   

”Hyvä on”, pikku sielu sanoi. ”Siinä tapauksessa valitsen anteeksi antamisen. Haluan kokea itseni sinä puolena Jumalasta, jota sanotaan täydelliseksi anteeksi antamiseksi.”

No, kuten voit kuvitella, se oli hienoinen haaste.  Ei ollut ketään, kenelle olisi voinut antaa anteeksi. Jumala ei ole luonut muuta kuin täydellisyyttä ja rakkautta. 

”Eikö ole ketään, kenelle voisi antaa anteeksi?” kysyi pieni sielu vähän epäuskoisesti.

”Ei ketään”, Jumala toisti. ”Katso ympärillesi. Näetkö yhtään sielua, joka olisi vähemmän täydellinen tai ihmeellinen kuin sinä?”

Siinä vaiheessa pieni sielu kääntyi ympäri ja katseli kaikkia taivaan sieluja.

”En näe ketään vähemmän täydellistä kuin itse olen!” pieni sielu huudahti. ”Kenelle minun sitten pitää antaa anteeksi?”

Silloin toinen sielu astui esiin sielujen joukosta. ”Voit antaa anteeksi minulle”, tämä ystävällinen sielu sanoi.

”Tulen seuraavaan fyysiseen elämääsi tekemään jotakin, minkä voit antaa anteeksi”, ystävällinen sielu vastasi.

”Mutta mitä? Mitä sinä, täydellisen valaistunut olento, voisit tehdä sellaista, minkä minä voisin antaa anteeksi?” pieni sielu tiukkasi.

”No”, ystävällinen sielu hymyili, ”kai me jotakin keksimme.”

”Mutta miksi sinä haluat tehdä niin?” Pieni sielu ei käsittänyt, miksi niin täydellinen olento haluaisi hidastaa värähtelyjään niin paljon, että voisi tosiaan tehdä jotakin ’pahaa’.

”Yksinkertainen juttu”, ystävällinen sielu selitti, ”minä haluan tehdä niin, koska rakastan sinua. Sinähän haluat kokea itsesi anteeksiantavana, vai kuinka? Sitä paitsi olet tehnyt saman minun hyväkseni.”

”Olenko?” pieni sielu kysyi.

”Totta kai olet. Etkö muista? Me olemme olleet kaikki, sinä ja minä. Olemme olleet yhtä myötä- ja vastamäessä, vasemmalla ja oikealla. Olemme olleet täällä ja tuolla ja nyt ja silloin. Olemme olleet isoja ja pieniä, miehiä ja naisia, hyviä ja pahoja. Olemme kaikki olleet kaikki.

Ja olemme tehneet sen yhteisestä sopimuksesta niin, että me kaikki voisimme kokea itsemme suurimpana osana Jumalaa. Sillä olemme ymmärtäneet, että…

Kun ei ole olemassa sitä, mitä et ole, se mitä olet, ei ole.

Jos ei ole ’kylmää’, ei voi kokea ’lämmintä’. Jos ei ole ’surua’, ei voi olla ’onnellisuutta’, jos ei ole ’pahaa’, ei myöskään ole ’hyvän’ kokemusta.

Jos päätät olla jotakin, jonkin tai jonkun vastakkaisen on ilmestyttävä jonnekin maailmankaikkeudessanne ennen kuin se on mahdollista.”

Sitten ystävällinen sielu selitti, että he ovat Jumalan erityisiä enkeleitä ja että nämä olosuhteet ovat Jumalan lahjoja.

”Pyydän vastalahjaksi vain yhtä asiaa”, ystävällinen sielu ilmoitti.

”Pyydä ihan mitä tahansa!” pikkuinen sielu huudahti. Se oli hyvin kiihtynyt, kun se tiesi että saisi nyt kokea Jumalan kaikki jumalalliset puolet. Nyt se ymmärsi suunnitelman.

”Sillä hetkellä kun lyön sinua”, ystävällinen sielu sanoi, ”sillä hetkellä kun teen pahimman, mitä voit kuvitella, juuri sillä hetkellä… muista kuka minä todella olen.”

”Muistan toki!” lupasi pieni sielu. ”Näen sinut täydellisenä niin kuin nyt ja muistan, kuka olet, aina.”

Walsch, Neale Donald: Keskusteluja Jumalan kanssa, kirja 3. WSOY 2000, s. 395-398.